Tue toimintaamme


Kuva: Henri Sora

Suomen purjelaivasäätiö toteuttaa purjehduksia Sail Training -ajatuksella. Sail Training- purjehdusten tarkoitus on oppia purjehdusta tekemisen kautta. Nuorilta ei vaadita aiempaa kokemusta tai tietoa liittyen purjehdukseen, vaan kaikki osallistuvat ja oppivat matkalla oman tasonsa mukaan. Kaikki osallistuvat purjealuksen arjen tehtäviin tasapuolisesti. Osallistujien itseluottamus ja osaaminen karttuvat matkan aikana. Ryhmätyöskentely ja purjehtimalla oppiminen on saanut yhteistyökumppaneilta ja nuorilta purjehtijoilta alusta alkaen positiivista palautetta ja sail training-menetelmä on kerta toisensa jälkeen todettu erinomaiseksi menetelmäksi oppia elämästä, itsestä ja yhteistoiminnasta. Tavoitteenamme on tehdä purjehdus, meri ja seikkailut mahdollisiksi kaikille, taustaan ja kokemukseen katsomatta. Toimimme täysin vapaaehtoisvoimin.

Tapoja tukea työtämme on monia!


Lahjoita

Meille on tärkeää, että purjehdus ja merelliset kokemukset ovat aidosti kaikkien nuorten saatavilla riippumatta elämäntilanteesta tai perheen taloudellisista resursseista. Lahjoittamalla Suomen Purjelaivasäätiölle autat sellaista nuorta pääsemään mukaan, jolla ei muuten olisi mahdollisuutta päästä kokeilemaan purjehdusta ja seikkailua merellä. Lahjoitusvaroista myönnämme osallistumismaksualennuksia ja -vapautuksia nuorille.

Lahjoittaminen on helppoa:

Lahjoita valitsemasi summa suoraan tilisiirtona Suomen Purjelaivasäätiön rahankeräystilille FI58 6601 0010 7160 58 (Ålandsbanken) tai MobilePaylla numeroon 41059.
Mikäli haluat saada uutiskirjeemme ja kuulla, mitä lahjoitusvaroilla on saatu aikaan, lisää viestikenttään oma nimesi ja sähköpostiosoitteesi. Uutiskirje lähetetään sähköpostitse neljä kertaa vuodessa.

Poliisihallitus on myöntänyt Suomen Purjelaivasäätiölle luvan rahankeräyksen toimeenpanemiseen. Luvan numero on RA/2022/864. Lupa on voimassa 31.5.2022 alkaen. 



Kuva: Hanna Vanhala


Tee testamenttilahjoitus


Laatimalla testamentin annat jälkipolville ohjeen, kuinka haluat omaisuutesi käytettävän. Yleishyödyllisille toimijoille, kuten Suomen Purjelaivasäätiölle, tehdyistä lahjoituksista ei makseta perintöveroa.

Testamentin tekeminen ei ole vaikeaa. Sen toteuttamiseksi tarvitaan:

  • pääsääntöisesti 18 vuoden ikää
  • kirjallinen muoto
  • kaksi vähintään 15-vuotiasta todistajaa.

Jos tekemämme työ nuorten parissa on lähellä sydäntäsi ja haluat tukea toimintaamme testamenttilahjoituksella, tutustu testamenttiohjeeseen esimerkiksi täällä. Vastaamme mielellämme kaikkiin testamenttilahjoitusta ja toimintaamme koskeviin kysymyksiisi. Kaikissa kysymyksissä, lähetä ystävällisesti sähköpostia stafinfo(a)staf.fi


Järjestä merkkipäiväkeräys
 
Lähestyykö syntymäpäivät, mutta sinulla on jo kaikkea tarpeellista? Lahjojen sijaan haluaisit tukea nuorille suunnattua, merkityksellistä seikkailutoimintaa vesillä. Pyydä lahjojen ja kukkien sijasta vieraitasi tekemään merkkipäivälahjoitus Suomen Purjelaivasäätiölle - näin tuet iloisen merkkipäiväsi kunniaksi kaikkien nuorten mahdollisuuksia päästä vesille, taustaan ja taloudelliseen tilanteeseen katsomatta!

Näin merkkipäiväkeräyksen järjestäminen tapahtuu:

  • kerro juhlavieraillesi ja lähipiirillesi, että toivot sinua muistettavan lahjojen, korttien ja kukkien sijaan lahjoituksella Suomen Purjelaivasäätiölle
  • lahjoitukset tehdään Suomen Purjelaivasäätiön rahankeräystilille FI58 6601 0010 7160 58 (Ålandsbanken) tai MobilePaylla numeroon 41059. Pyydä lahjoittajia lisäämään tilisiirron tai MobilePay-siirron viestikenttään oma nimesi sekä maininta merkkipäivästäsi (esimerkiksi Sauli Seilaaja, 60 vuotta) 
  • Juhliesi tai sovitun aikarajan jälkeen voit saada halutessasi sähköpostitse listan lahjoittajista ja tiedon merkkipäiväkeräyksen tuotosta
  • Rahankeräyslupanumero RA/2022/864. Lupa on voimassa 31.5.2022 alkaen. 


Kuva: Tuomo Pöntinen

Ryhdy yhteistyökumppaniksi

Etsimme jatkuvasti uusia yhteistyökumppaneita tekemään seikkailuja todeksi ihmisille taustasta ja lähtökohdista riippumatta. Teemme yhteistyötä niin pienten kuin isojen yritysten, kaupunkien ja muiden toimijoiden kanssa. Olisiko yrityksellä mahdollisuus tarjota palveluja, alennuksia tai muuta tukea Suomen Purjelaivasäätiön toiminnalle? Mikäli sinulla on ajatus, mitä voisimme tehdä yhdessä, ota rohkeasti yhteyttä - mietitään yhdessä! Vuoden 2023 tukijoihin ja yhteistyökumppaneihin voit tutustua täällä


T
ule mukaan toimintaan vapaaehtoisena

Suomen Purjelaivasäätiön sail training -purjehdukset toteutetaan vapaaehtoisvoimin. Noin seitsemänkymmenen aktiivisen vapaaehtoisen avulla merielämän makuun pääsee satoja eri tasoisia purjehtijoita vuosittain.  Tutustu vapaaehtoistyömahdollisuuksiin tarkemmin täällä


Aikuinen: lähde kanssamme purjehtimaan - tuet samalla sail training -purjehdustoimintaa!

Seikkailupurjehduksillemme voivat osallistua myös aikuiset. Seikkailemalla kanssamme aikuisten hintaan tuet samalla toimintaamme. Voiko hyväntekeminen enää hauskempaa ollakaan? Tutustu Vahinen purjehduksiin täällä  ja Helenan purjehduksiin täällä 

Kiitos tuestasi ja siitä, että olet mukana tekemässä purjehdusta mahdolliseksi ihan kaikille!