Kuunari Helena Kap Verdelle ja takaisin 2022-2023
Tervetuloa seuraamaan kuunari Helenan matkaa Turusta Cherbourgin, Lissabonin ja Las Palmasin kautta Kap Verdelle! Mukana seiloreita monenlaisella kokemuksella, osa ensimmäistä kertaa purjehtimassa, osa kokeneita merenkävijöitä. Matkaa taitetaan sail training -periaatteella, eli kokeilemalla ja yhdessä tehden ja oppien. Kuunari Helenan päällystössä turvallisuudesta vastaa Suomen Purjelaivasäätiön koulutetut vapaaehtoiset. Blogia päivitetään säännöllisesti yhteyksien ja olosuhteiden salliessa. Tervetuloa seuraamaan seikkailuamme! Helena löytyy myös Instasta @kuunarihelena_official
Santa Cruz Marina 12.01.2023
Teneriffa lähestyy
Merirutiinit muokkautuivat päivien mittaan mukavan tutuiksi: Herätys ja purjehdusvaatteet päälle ja kannelle päästämään edellinen vahti nauttimaan levosta ja itse pääsimme nauttimaan tähtitaivaasta, kuutamosta, auringonnoususta tai -laskusta tai aivan mahtavasta auringonpaisteesta, jonka olemassaolon oli taas melkein kotimaan pimeydessä unohtanut. JaS kompassisuunnat ja tuulikulmatkin olivat jo harvinaisen tuttuja.
Kokonainen viikko meni kryssien purjeiden voimalla jo ah´ niin tuttua vastatuulta vastaan kunnes tuuli väsyi hetkellisesti ja hyräytettiin muutamaksi tunniksi käyttöön suomalainen Sisu.
Kaikki kiva loppuu aikanaan ja maata ryhdyttiin innokkaasti tähystämään kun plotteri sitä lupasi ja VHF:stä kuului ensimmäisen kerran ”Buenos Dias..” Gomeran lähestyessä aluksella levisi huhu että kännykkä toimii ja kannelle tupsahti monenmerkkisiä puhelimia omistajineen ja 9 päivän autuas nettipaasto oli auttamatta ohi.
Tutuksi tullut tuuli oli päättänyt jatkaa loppuun asti ja vieläpä suhteellisen äkäisenä, joten viimeiset kymmenet mailit purjehdittiin Sisun myötämielisellä avustuksella. Illan pimetessä horisontissa kirkastuivat Teneriffan valojen helminauhat ja joku ryhtyi jo googlaamaan sataman lähibaarien aukioloaikoja..
Kohoavaa tunnelmaa ei lannistanut edes reissun ainut sade joka purjeita sisäänrullatessa ja laskiessa huuhteli ainakin osan joka paikkaan kertyneestä suolasta. Helena miehistöineen saapui siis suihkun raikkaana Santa Cruzin satamaan 11.1.2023 klo 22.10.
Suorinta reittiä matka olisi ollut 856 mailia, mutta sehän nyt olisi ollut supertylsää ja loppunut aivan liian äkkiä, joten me teimme matkaa kokonaiset 1744 merimailia ;)
Aivan mahtava reissu! Kiitos loistavalle Kari-kipparille ja todella mukavalle, ammattitaitoiselle ja pitkämieliselle miehistölle! Ensikertalaiselle jaksettiin selittää asiat kerran jos toisenkin..
Helenan purjehduksille ISO ja lämmin suositus!!
t. Ensikertalaiset Taina ja Ritva
10.01.2023 Mid Atlantic
Dancing with Polaris
Off the coast of west Africa I get to play the barefoot navigator, as I stop wearing shoes and t-shirts to cool myself from the blazing heat. A definite change in living coming straight from cold Finnish weather. First couple days I have to focus on surviving from seasickness as I have a time limit when working inside hot and humid Helena. Every 30 minutes cooking food or cleaning is followed by an hour out on deck, but at very least I´m not alone in this experience as a couple of the crew felt the same way.
However, it didnt take long before everybody became fully immersed in the sailor life. Food went down easier, and working with the rolling was just a brisk walk for all of us. We were smooth sailing.
The north easterly wind gave us a straight course north towards the Canary Islands. Our usual course would always be between 350-005 degrees. Every night, we walk up the stairs past the navigation station towards the helm.
We look up to greet our friend who has been with us everytime after the sun sets, Misses north star, our guide, Polaris. For 4 days straight we follow her thinking it would bring us straight to Tenerife. However, not everything in life can be given to us on a silver plater as we face a couple challenges along the way. One night the mainsail detached from the halyard and folded back down to the boom. It was an exciting moment as we went from a silent library, reading our books, to shouting and waking everybody up for help. We pulled in all the reefing lines and hung around to help as we sent Tomi up to attach it again. Soon we were sailing normally again, but with the winds we were facing the best we could do was a couple hundred nautical miles west of the Islands. We would have to start our dance with Polaris and start tacking eastwards. Right foot step and we are heading southeast for a day, left foot step and we are facing Polaris again. For 4 days we dance under the moonlight and the sunrise towards Tenerife. Not a lot of ground is covered but at least we get a lot of action and enjoy the sea a little longer.
rgds watch 2. Karl & Tomi
9.1. 2023 Cabo Verde – Santa Cruz, Teneriffe
Loputtoman pitkältä tuntuneen odottelun jälkeen irrotimme köydet ja jätimme Mindelon sataman taaksemme miehistön hurraa huutojen saattelemana.
Osa meistä oli saanut odotella lähtöä pidempään kuin toiset – kippari muun muassa – ja nyt kun vilkaisin kapteenimme kasvoja hänen silmänsä loistivat kirkkaammin kuin uuden vuoden ilotulitteet, joita olimme ihailleet vain muuta yö takaperin Helenan peräkannella istuskellen. Hetkessä Sao Vicenten pölyiset kadut, paahtava auringon paiste ja värikkäät vihannesmarketit vaihtuivat tyhjyyttä uhkuvaan horisonttiin, suolaiseen merituuleen ja aaltojen lakkaamattomaan pauhuun. Parvi delfiinejä saatteli meidät matkaan ja katselimme niiden leikkiä Helenan ympärillä tietämättä, että seuraavien päivien aikana näkökentästä katoaisi ensin muut alukset, sitten mantere ja lopulta myös delfiinit, lentokalaparvet ja linnut, jättäen tilalle ainoastaan äärettömiin jatkuvan meren. Tai siltä se ainakin tuntui.
Tämä purjehdus oli minulle ensimmäinen, ja olin riemuissani siitä että sain aloittaa oppimiseni Atlanttin turkoosin sinisillä aalloilla.
Muutamassa päivässä totuin siihen, että hiukset ja iho olivat jatkuvasti suolaveden ja hien kuorruttamat, posket auringon polttamat ja käsivarret pienien mustelmien peitossa. Tuntui, että tuuli ei ollut meille alkumatkasta kovinkaan armollinen, vaan päin vastoin. Ensimmäiset päivät purjelaivaamme riepotteli isot ja pienet tyrskyt, antaen osalle miehistöä ensimmäiset oppituntinsa purjehduksesta: kummalle puolen tuulta kannattaa antaa ylen. Ja meille, jotka selvisimme tästä opppitunnista saimme seurauksemme ruokahaluttomuuden sekä mustelmat, joilla meri rankaisi heti sitä joka unohti pitää kiinni. Jokainen auringon nousu ja auringon lasku, loputon tähtitaivas ja matkan myötä vähitellen seuraksemme silloin tällöin tervehtimään palanneet delfiiniparvet muistuttivat kuitenkin minua siitä, että juuri nyt en olisi missään muualla mieluummin. Ja pikku hiljaa me totuimme mereen, pahoinvointi lakkasi, ruokahalu palasi ja jopa mustelmilta alettiin välttyä. Niinhän sitä sanotaan, ettei tyyni meri hyvää merimiestä tee.
Mitä itse purjehtimiseen tulee, niin parhaiten itselleni jäi mieleen kysymys jonka vahtiparini esitti perämiehelle kesken yövahdin: ”Onko siis parempi, että menemme kovaa väärään suuntaan, vai hitaasti oikeaan suuntaan?” Kysymys nauratti, mutta kaikessa huvittuneisuudessaankiin se kiteytti mielestäni nerokkaasti sen, mitä minä olin purjehduksesta ensimmäisten päivien aikana oppinut. Toisinaan suorin reitti ei ole paras ratkaisu, välillä suorastaan pitää hakea vauhtia päinvastaisesta suunnasta. Ja vaikka välillä pohjantähden seurailu vaihtui etelänristin metsästämiseen, minulla oli kova luotto siihen että pääsisimme päämääräämme – ennemmin tai myöhemmin.
1. vahti Veera ja Essi
15.-16.12
15.12 lounaan jälkeen aloitimme kotimatkan kohti Mindelon satamaa. Omalta osaltani matka alkoi päiväsiivouksella. Tiskien tiskauksen ja vessan siivouksen välissä tulin hetkeksi kannelle hegittelemään happea, sillä laivan kuumuus sekä kallistuskulmat vaativat oman veronsa hyvinvoinnistani. Siivouksen jälkeen pääsimme vahtini kanssa onneksi muutamaksi tunniksi ruorin taakse, missä väsymys ja heikotus vaihtuivat hetkessä onneksi.
Merivahdin jälkeen tonnikalalasagne maistui paremmalta kuin koskaan - hatunnosto päivällisestä vastanneille Camillolle, Hannalle sekä Marille. Seitsemän maissa olinkin sitten jo sängyssä valmiina nukkumaan, sillä koiravahti lähestyi uhkaavasti ja ennen sitä olisi hyvä saada muutama tunti unta.
Yöllä vahtiin herääminen tuntuu aina vähän pahalta, mutta lopulta neljä tuntia kannella meni yllättävän nopeasti. Neljän aikaan saavuimme autiosaaren rannalle, minne jäimme ankkuriin yöksi. Meisseliä laskiessamme saimme vielä kannelle muutamat kohdennetut merivesisuihkut, jottei kukaan meistä vain vahingossakaan nukahtaisi.
Aamulla kävimme nopeasti saarella kävelemässä ja tutkimassa rantaa. Dingikyyti rannalle oli melko erikoinen, sillä viimeiset metrit kuivalle maalle jouduimme uimaan.
Palattuamme autiosaarelta aloitimme legin viimeisen purjehdusosuuden Mindeloon. Tällä kertaa purjehdimme etupainotteisesti, sillä voimakkaan tuulen vuoksi jätimme isopurjeen kokonaan nostamatta ja nostimme ainoastaan meisselin, foren ja jibin. Pari ensimmäistä tuntia myös moottori Sisu avitti Helenan kulkua, kunnes lopulta nostimme ylös vielä flaikkarin ja purjeet alkoivat vetää.
Iltapäivällä rantauduimme Mindelon satamaan ammatilaisten elkein saumattomasti ja sulavasti yhdessä toimien. Ei mikään ihme, sillä suurin osa miehistöstä oli purjehtinut yhdessä jo melkein kuukauden ajan.
Seikkailureportteri Tuuli
14.12
Päivä alkoi aamu-uinnilla kirkkaansinisessä vedessä Helenan ympärillä. Kiitos perämies Jasperin virittämän liaanin pääsimme myös leikkimään oman elämämme Tarzaneita heti aamutuimaan.
Liaaniseikkailun sekä maistuvan kanariisi-lounaan jälkeen lähdimme dingikyydin saattelemina Tarrafalin keskustaan. Kaupungissa vallitsi leppoisa tunnelma ja ruoka oli erinomaista. Ei ihme, että Kap Verdeläisetkin suosivat Santiagon saarta lomanviettoon lähtiessään.
Meidän seikkaillessamme maissa, sai Helenalle jäänyt kansimies Jarkko pelastustehtävän hoidettavakseen. Paikallisen kalastusveneen moottori oli hajonnut, joten Jarkko riensi hätiin Helenan dingillä hurjastellen ja saattoi kalastajat turvallisesti satamaan.
Päivälliseksi valmistimme aamulla ostamaamme tuoretta kalaa. Kalan lisäksi Helenan hevi-osasto sai maista täydennystä, sillä tuoreet vihannekset alkoivat uhkaavasti käymään vähiin. Päivällinen maistui pitkän päivän jälkeen oikein hyvältä, ja sitloodassa iltaa jatkettiin vielä useamman tunnin ajan tähdenlennoista nauttien.
Tuuli The Tourist
13.12
Purjehduspäivä! Aamukuudelta herätyskellot pärähtivät soimaan ja kaikki kömpovät enemmän tai vähemmän unenpöppöräisinä sitloodaan. Lyhyen familymeetingin ja tehtävienjaon jälkeen aloitimme lähtövalmistelut. Irrotimme kiinnitysköydet ja nostimme fendarit sisään sekä dingin ylös laivan perään.
Laiturista lähdettyämme aloimme auringon kajastuksessa valmistella purheiden nostoa. Ensin nostimme isopurjeen, minkä jälkeen nousivat keulapurjeet, eli jibi sekä fore. Viimeisenä mastoon vedettiin vielä meisseli.
Seilattuamme hetken kauemmaksi Bravan rantojen suojasta alkoi tuuli yltyä ja pääsimme kunnolla nauttimaan kryssimisestä, pärskeistä ja isoista kallistuksista. Iltaa vasten tuuli hieman laski ja meno tasaantui.
Kahdeksan maissa saavuimme määränpäähämme Tarrafaliin. Kaupunkiin saapuminen pimeässä oli jännittävä kokemus, vaikka jäimmekin rannan edustalle ankkuriin.
-Tyytyväinen, mutta väsynyt seilori Tuuli
12.12
Aamupalan jälkeen osa porukasta lähti autokyydillä tutustumaan saaren huipulla sijaitsevaan kaupunkiin. Stand by -vahti valmisti laivaan jääville lounaan, minkä jälkeen aloitimme laivan puhdistuksen. Tällä kertaa siivous hoidettiin vielä normaalia tarkemmin, sillä Kap Verden presidentti José Maria Neves olisi tulossa Helenalle vierailulle. Tästä vierailusta saamme kiittää puheliasta vahtikaveriani Alonsoa, joka on koko matkan ajan toiminut portugalin tulkkinamme ja hoitanut muun muassa kaikki rantautumista koskevat poliisiasiat useamman kerran kuntoon.
Iltapäivän edestessä kaikki kaupungille lähteneet palasivat hiljalleen laivalle, sillä odotimme presidentin saapuvan Helenalle puoli viiden maissa. Hieman viiden jälkeen herra Neves saapui tyylikkäästi myöhässä pienen media-sekä turvamies ryhmän kera. Alonso sekä kapteenimme Valtteri keskustelivat hetken presidentin kanssa, minkä jälkeen Neves kätteli meidät kaikki ja otimme hänen kanssaan ryhmäkuvan. Helenalla voi tosiaankin tapahtua mitä vain.
-Seikkailureportteri Tuuli
Kap Verde 11.12
Toinen yö Fogolla oli svellin takia melko rauhaton. Jouduimme yöllä siirtämään laivaa, sillä ankkuri antoi liian paljon periksi. Äänimaisema oli hyvin mielenkiintoinen, kun koko yön laiva natisi ja kolisi, köydet venyivät ja aallot hakkasivat viereemme haaksirikkoutunutta laivanhylkyä.
Aamulla lähdimme aamupalan jälkeen kahdeksan maissa kohti seuraavaa pysähdyspaikkaamme - Bravan saarta. Purjehdus kesti vain hieman yli tunnin ja perämiehemme Jarkko totesikin matkalla, että tällaista se oikea island hopping on. Itse olisin mielelläni purjehtinut vaikka koko päivän, sillä tukalassa säässä oli virkistävää päästä meren viileyteen, ja purjehtiminen tuntui muutaman maissa vietetyn päivän jälkeen todella hyvältä.
Kiinnityttämme Furnan satamakylään ankkurin ja kiinnitysköysien avulla ja syötyämme erinomaisen vuohenjuustosalaatin sekä edellisillan pastan jämät osa miehistöstä lähti tutkimaan saarta. Maissa vahdit pyörivät normaaliin tapaan ympäri vuorokauden, mutta ainoastaan stand by -vahdin täytyy olla laivalla vartioimassa ankkuria ja vastaamassa päiväsiivouksesta sekä ruoanlaitosta.
Täällä aurinko laskee joka päivä puoli seitsemän maissa, minkä jälkeen pimeys laskeutuu nopeasti. Usein kahdeksan maissa laivalla on jo hiljaista ja kaikki siirtyvät vähitellen nukkumaan omiin sänkyihinsä, riippumattoon tai isopurjeen päälle.
Svengaavin svelliterveisin seikkailureportteri Tuuli
Kap Verde 8.- 10.12.
Porukka pienenee, pidot paranee. Tällä legillä meitä on ainoastaan 11 päällystö mukaan lukien, mikä tarkoittaa, että arki rullaa kolmen vahdin taktiikalla. Heti lähtöpäivän alkuun saimme vahtikaverini Alonson kanssa maistiaisia tästä systeemistä, kun hoidimme ensimmäisen vuorokauden sisään lounaan valmistuksen, päivällistiskit sekä iltapalan, koiravahdin (12-04) ja aamupalan. Tällöin sitä tuli väkisinkin miettineeksi, että onneksi tällä legillä on pääasiassa päiväpurjehduksia.
Seuraavana päivänä saavuimme keskipäivän tienoilla Fogon tuliperäiselle saarelle purjehdittuamme yötä vasten 130 merimailia Mindelosta. Täysikuu valaisi kulkuamme merellä pienen lampun tavoin koko yön. Maissa pääsimme paikallisen oppaan opastuksella käymään muutaman tunnin patikkareissulla yhä aktiivisen tulivuoren juurella. Helenalla päivää puolestaan vietettiin uiden ja kannella rentoutuen.
30.11. Las Palmas - Kap Verde
Kuuden vuorokauden mittaisella purjehduksella Las Palmasista Kap Verdelle ehti sattua ja tapahtua. Yövuoroissa plankton kimalteli vedessä kilpaa taivaan tähtien kanssa ja tähdenlennot kiisivät halki taivaankannen - erään koiravahdin aikana laskin nähneeni 15 tähdenlentoa. Loppumatkasta hiekkapilvi aiheutti esteettistä haittaa horisontissa peittäen auringonnousun sekä -laskun, mutta tällöinkin pääsimme ihailemaan lentokalaparvien liitelyä. Delfiinejäkin näimme suurissa yli kymmenen delfiinin parvissa, ja keskivaiheilla merimatkaa bongasimme aallokossa kelluvan merikilpikonnan. Huolettoman ja tyytyväisen näköinen konna saattoi olla vanhempi kuin kukaan meistä.
Tunnelmaa terästäkseen gastimme Riikka organisoi laivalla murhaaja-pelin. Jokainen miehistön jäsen sai lapun, johon oli kirjoitettu kuka hänen täytyisi murhata, missä ja millä välineellä. Selviytyjät-tyyliin miehistö punoi juonia ja muodosti liittoutumia. Kilpailijoiden vähetessä ja pelin edetessä muun muassa Saku siirtyi käyttämään pääasiallisena kulkuväylänään hätäpoistumistietä välttääkseen keskimessin läpi kulkemisen ja peseytymisämpäri katosi yllättäen hetkeksi, kun sitä piiloteltiin murha-aseena. (Myöhemmin jouduimme sanomaan vihreälle ämpärille lopulliset hyvästit, kun sen sangat pettivät peseytymisvettä merestä ongittaessa.) Keskihytin mafia pudotti pelaajia pelistä yksi toisensa jälkeen ja lopulta Mr. Smith sinetöi voittonsa kolauttamalla Ms. Smithiä kitaralla päähän.
Murhaaja-pelin alkajaisiksi onkeemme tarttui tonnikala, jonka kansimies Jarkko kiskoi käsin kannelle virvelin jumituttua. Kannella kala ja kalastaja ottivat rommihuikan, mutta vain toinen tainnutustarkoituksessa. Hyvän kokoisen saaliimme laittoi fileiksi kapteenimme Matti, minkä jälkeen nelosvahti loihti kalasta erinomaisen keittiön tervehdyksen.
Kun matkaa oli taitettu yli puolivälin, päätimme Riikan kanssa leipoa jo perinteeksi muodostuneet korvapuustit miehistölle. Keikkuvassa laivassa leipomisessa on aina omat haasteensa - tällä kertaa rytmitimme kirveellä veistettyjen puustien paistamista jiippien mukaan. Korvapuustikahvit aurinkoisessa sitloodassa Atlantin keinutuksessa korvasi kuitenkin vaivannäön ja viimeisen silauksen kahvihetkelle antoi Sannan Suomesta tuoma täyteläinen tummapaahto.
Jorma voitti saapumisloton, kun aamulla 30.11 livuimme Kap Verdelle Salin saarelle ankkuriin. Maissa sensaatioksi muodostui paikallinen ruokakauppa Chinese Li, mistä innovativo-vahti hommasi ananaspontikan ainekset, joista myöhemmin tarjoiltiin koko miehistölle drinkit. Sanni sai Chinese Listä vaihtorahaksi euroja, paikallisia kolikoita ja kaksi tikkaria.
Kapo Verdeläisin No Stress -terveisin Tuuli
25.11 perjantai, Las Palmas
Heti aamulla ilmassa oli lähdön tunnelmaa. Miehistö kertoi, että kunhan olemme saaneet tankattua Helenaan sekä polttoainetta että riittävästi ruokaa pitkää legiä varten, starttaamme kohti etelää, Kap Verdeä.
Kun ruokatarvikkeet saapuivat, aloimme pakata niitä porukalla keittiön kaappeihin – ja jääkaappiin, joka oli vihdoin saatu korjattua. Vihannekset ja hedelmät huuhtelimme kannella ennen niiden tuontia sisälle. Kilotolkulla appelsiineja, omenoita, banaaneja ja salaattitarvikkeita.
Söimme vielä kevyen salaattilounaan ja kipaisimme sataman minimarketista limsat ja karkit matkaa piristämään. Viimeiseksi pesimme maissa käyttämiemme kenkien pohjat, sillä halusimme välttää torakkainvaasion. Las Palmasissa torakoita tuntui vilisevän.
Puolen päivän päivän jälkeen olimme kuin olimmekin valmiina irroittautumaan laiturista ja heittäytymään seikkailuun. Edessä oli 5-6 vuorokauden ja noin 1000 merimailin matka ilman pysähdyksiä. Suurimmalle osalle tämä olisi ainakin toistaiseksi elämän pisin merimatka. Se, miten aika veneessä kuluisi, oli vielä tässä vaiheessa täysi arvoitus.
Seikkailureportteri Maria
21.11.
Maanantaina 21.11 saatoimme virallisesti päätökseen legin Lanzarotelta Teneriffalle. Viikon aikana seilasimme erinomaisissa purjehdussäissä ja ehdimme pysähtyä niin Mogánin kuin Las Palmasinkin satamissa. Delfiinisaattueen seurasta saimme nauttia sekä ensimmäisenä purjehdusaamuna että viimeisenä päivänä saapuessamme Lanzarotelle.
Jääkaapin ollessa koko matkan pois pelistä sai Helenan pakastin myös jääkaapin viran hoidettavakseen. Ruokamyrkytyksen pelko maustoikin päivittäiset ruokailumme sopivalla jännityksellä. Ikuiseksi mysteeriksi jäänee, syytämmekö matkan varrella koetusta ajoittaisesta pahoinvoinnista merta vaiko ruokaa.
Pienistä epäkohdista huolimatta seilasimme hyvällä tuulella - ilmaisun kaikissa merkityksissä. Nauru raikasi Helenan messissä ja matkan edetessä sekä univajeen kasvaessa muuttui se ajoittain hysteeriseksi hihitykseksi. Marian järjestämä aamujooga Las Palmasin sataman edustalla oli omiaan avaamaan ruorin takana hankittuja jumeja. Virkitystä kuumuuteen toivat myös ajoittaiset uimatauot etenkin Mogánin sataman edustalla.
Vauhtiennätys syntyi viimeisenä päivänä, kun Hanne-Mari kiihdytti nopeusmittarin lukemaksi 13,5 solmua. Kuulemma peritty ominaisuus tuo viimeisten metrien kaahailu ennen perille pääsyä.
Kiitos kapteenistolle sekä koko miehistölle upeasta viikosta! Jälleen Helenan historia on muutamaa kokemusta ja kohtaamista värikkäämpi.
-Seikkailureportteri Tuuli
17.11 Puerto de Moganista Las Palmasiin
Aamupuuron jälkeen valmistauduimme lähtöön ja pääsimmekin ripeästi vesille Puerto de Moganista, suuntana Gran Canarian pääkaupunki Las Palmas. Oli hieno, aurinkoinen päivä ja saimme edetä melkein koko matkan purjeilla.
Koska tuuli oli kohtalainen ja puhalsi lähes vastatuulena, etenimme luovimalla. Niinpä saimme harjoitella vendausta ja veneen ohjaamista hieman isommissa mainingeissa tuulikulmaa tarkkaillen. Purjehdustermistö alkoi pikkuhiljaa tulla tutuksi myös meille aloittelijoille. Silti mietin, kuinka hurjan kärsivällistä aluksen miehistö on meitä ohjatessaan.
Kun ilta pimeni, vauhti saatiin tuulenpuuskissa nousemaan reilusti yli kymmeneen solmuun. Osa nautti vauhdista pimeän meren tyrskiessä, osaa ehkä himpun verran jännitti. Helena eteni vakaasti ja kauniisti, mutta kallistuen tuntuvasti. Korvamatona soi Irwinin Las Palmas. Jotkut väittivät nähneensä lentokaloja.
Kokkausvuorolaiset valmistivat keittiössä urhoollisesti illallista veneen kallistellessa. Tortillat ja tuoresalsa maistuivat taivaallisilta, ja tuntui hyvältä saada mahaan täytettä. Oli kokemus tiskata illallisastiat tukevasti kallellaan olevassa veneessä. Ihan kuin huvipuistossa. Onneksi kukaan ei alkanut voimaan pahoin.
Saavuimme Las Palmasiin aamuneljältä. Helena ankkuriin, seuraavat vahtivuorolaiset hereille ja lepäämään neljäksi tunniksi ennen seuraavaa stand by -vuoroa.
Oli hyvä purjehduspäivä.
-Seikkailureportteri Maria
Gran Canaria 15.11.2022
Ensimmäiseen kokonaiseen päivään suuntasimme upean auringonnousun sekä delfiiniparven saattelemina. Gran Canaria näkyi melkeinpä aamusta alkaen Helenan oikealla puolella, kun kiersimme saaren eteläistä rannikkoa myötäillen. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme olisi Mogánin satama.
Päiväruoaksi vahti 4 loihti sämpylöitä sekä kasvis(sose)keittoa ja paistettua pekonia. Kissa se kiitoksella elää, vaan niin myös ihminen - kiitos vahti 4, että yrititte parhaanne.
Mogánin sataman edustalle saavuttuamme laskimme ankkurin veteen. Ensimmäinen dingikuljetus kiireisimmille maihin halajaville starttasi neljän maissa iltapäivällä. Kuskin lisäksi dingiin mahtuu viisi matkustajaa, joten Helenan dingi saattoi vilahtaa yhden jos toisenkin rannassa iltaa viettävän ruokailijan silmien editse. Helenalla rantaan pääsyä odottelevat virkistäytyivät pulahtamalla turkoosiin mereen muun muassa pukspröötiltä loikkien.
Asettautuessani yöpuulle viikatulle isopurjeelle makuupussi mukanani ja tähtitaivas yläpuolellani en voinut olla miettimättä matkakumppanini dingissä lausumia sanoja matkalla rannalta takaisin Helenalle. Joonasta siteeraten: ”On tää yhtä elämystä toisen perään.”
Purjehdusterveisin seikkailureportteri Tuuli
Helenan startti Marina Rubiconista 14.11. Lanzarote
Maanantaina 14.11 iltapäivällä Kuunari Helenalle, joka oli ollut melkein viikon huoltotauolla Lanzaroten Marina Rubiconissa, alkoi valua ihmisiä matkakassit mukanaan. Uusi legi, Lanzarotelta Teneriffalle, oli alkamassa.
Osa kahdestakymmenestä purjehdusoppilaasta oli matkannut Hellun kyydissä jo useamman viikon, mutta suurin osa oli astumassa Helenaan ensimmäistä kertaa. Jotkut olivat itse asiassa astumassa ensimmäistä kertaa elämässään ylipäätään minkäänlaiseen purjeveneeseen. Jännitys tuntui konkreettisesti ilmassa.
Aluksen päällikön Bent Lindforsin pitämän alustuksen ja turvallisuusasioiden läpikäynnin jälkeen tutustuimme sekä Helluun että ihmisiin, joiden kanssa tulisimme viettämään tiiviisti aikaa seuraavien viikkojen ajan. Mukana oli väkeä ympäri Suomea, aina Äkäslompolosta saakka, ja lisäksi purjehdusoppilaat Virosta ja Itävallasta.
Sitten olikin aika irrottaa köydet ja ottaa suunta kohti Gran Canariaa. Lähdön hetkeä ilahduttivat Vahinella ja Hellulla viime päivät huoltotöitä tehneet vapaaehtoiset, jotka tulivat vilkuttelemaan laiturille meille hyvästit.
Retki alkoi lempeässä myötätuulessa. Pääsimme - ihan aloittelijatkin - tutustumaan heti matkan alusta lähtien purjeiden nostamiseen ja laskemiseen, köysien kanssa toimimiseen, solmujen tekoon ja muihin purjehtimisen ytimeen kuuluviin tehtäviin. Lopulta tuuli oli kuitenkin sen sorttinen, että puksuttelimme rauhakseltaan läpi yön moottorin huristessa. Vasta aamulla pystyimme matkaamaan puhtaasti purjeiden voimin.
Yöllä ohjasimme vuorollamme alusta, katselimme tähtitaivasta, ihmettelimme linnunrataa, bongasimme tähdenlentoja ja siemailimme inkivääriteetä. Omalle vahtiryhmälleni osui heti niin sanottu koiravahti, eli kansivahtivuoro klo 00-04. Vahtivuoron kruunasivat delfiinit, jotka tulivat aamuauringon noustessa hyppelemään ympärillemme.
Kuvat & teksti: Helenan seikkailureportteri Maria Markus
La Coruna - Porto Santo - Madeira (Funchal) - Lanzarote 12.11.
Surffimörkö
La Corunassa sunnuntai aamu alkoi tyynenä ja aurinkoisena. Familymeetingissä Bena ja Marja kertoivat boogiemanin eli Atlantilla pyörivän matalapaineen -mörön- puhaltavan edelleen pitkin Iberian niemimaan rannikkoa. Luvassa oli siis aurinkoinen surffi päivä, lähtö maanantai aamuna, jolloin pakko ajaa mörön hännän läpi tyynempää tuuleen.
Kymmenen purjehtijaa suunnisti aaltoihin, kohti surffikauppaa. Ja se olikin kiinni sunnuntaina!! Tähdet olivat oikeassa asennossa, löysin surffikoulun, josta juuri saimme varusteet kaikille, ilman tarkkaa palautusaikataulua. Upeita aaltoja!
Kaksi ja puoli tuntia meni kuin siivillä aalloissa pyörien. Osa seisoi laudalla, osa fiilisteli aaltoja matalammissa laskuasennoissa, yhtä kaikki, kaikki kymmen purjehdusoppilasta iloitsivat vedestä ja auringosta. Suurimmat aallot olivat parimetrisiä ja voimakkaita. Oikean surffaus kohdan etsiminen vihreässä vedessä oli parasta veden lukemista kosketusetäisyydeltä. Iloa ja oppimista. Vähän kukaan tiesi millainen surffi alkaisi hetken päästä.
Päivän aikana tuuliennuste oli muuttunut. Rannalla odotti lähtöviesti. Vähän ruokaa massuun ja menoksi surffin väsyttäneillä jäsenillä. Ennuste näytti että mörön läpi meno kestäisi aamuyöstä puoleenpäivään. Turvallisuuskoulutuksen jälkeen Helena ohitti maailman vanhimman käytössä olevan majakan, Torre de Herculesin, auringon laskiessa.
Mörkö iski odotetusti, ja jo Corunan niemen jälkeen mainingit antoivat viitteitä tulevasta. Biskajan ylittäjät odottivat kohtaamista innokkaina ja neuvoivat ottamaan pillerit ajoissa. Säälin heitä jotka vannoivat pärjäävänsä ilman. Niinhän siinä kävi, että vahtimme ei päässyt ajamaan kunnon aalloissa vaan puolilta päivin aallot alkoivat laskea. Mutta legin aloitus oli kieltämättä varsin hurja.
1000 mailia valaan ja delfiinien bongausta
Helenalla nähtii yksi valas ja reippaasti yli kymmenen kertaa delfiinejä Englannin kanaalin ja Biskajanlahden aikana. Odotin meidän näkevän tällä legillä tyyntyvässä vedessä sekä paikallis populaatioita Iberian niemimaan läheisyydessä että erityisesti saarien luona. Odotin myös myös vaeltavia valaita ja delfiiniryhmiä avomerellä. Ensimmäinen 700 merimailia eli viisi päivää meni miltei ilman havaintoja! Bongailin pelkkää vettä, suolavettä, pärskivää merivettä, tasaista merivettä, upeita maininkeja, upeita auringonnousuja ja värikkäitä auringonlaskuja, kuunsiltoja, kiitäjiä ja etelän keijuja, lentokaloja, muttei valaita.
Mieleenpainuvinta oli vahdin vaihdon jälkeen kahdeksalta kolmantena päivänä. Kuu maalasi upean sillan suurten laajojen maininkien mereen. Nelosvahti toi kitaran kannelle. Inna, Lina ja Roosa lauloivat Egotripin Matkustajaa. Silloin delfiini saapui laivan kylkeen. Oliko korkealla lauluäänellä osuutta asiaan, en tiedä, mutta tahtoisin näin ajatella, vaikka moottoripurjehdittiinkin.
Pullokuonodelfiini nousi laivan keulaan ratsastamaan aalloilla. Katselin kuuta, kuunsiltaa ja delfiiniä. Mieleen tuli Biskajan alussa kun otimme kovassa kelissä tunnin flaikkaria pois keulapiikistä, tuolloin delfiinit (common dolphin) seurasivat toimiamme ja eivät välittäneet pimeässä tyrskyissä mitään valoistamme. Niinpä tein virhearvion, valaisin surffaavaa pullokuonodelfiiniä otsalampulla. Surffaava delfiini säteili kirkkaana mustassa keula-aallossa. Mutta se kääntyi, katsoi pitkään - olisi näyttänyt sormea, jos olisi voinut- ja ui pois. Sinä iltana juttelimme pitkään keulapiikissä ja odotimme havaintoa kuunsiltaan, kuin elokuvan Suuri sininen -julisteessa, turhaan.
Maata näkyvissä
Porto Santo on pieni ja korkea saari Madeiran vierellä. Saari ilmestyi taivaanrantaan noin 33 merimailia ennen rantaa. Maata näkyvissä huudon jälkeen koko laiva saapui ihmettä katsomaan. Ja näillä alueilla valaat ja delfiinit tykkäävät olla, koska pohjavirta luo veden alle planktonia ja kaloja eli luo kuin keitaan keskelle syvää merta. Jatkoin tiiviisti bongaamista, tosin ilman tulosta. Hauskinta oli bongata, kuinka laivallinen ihmisiä sukelsi puhelimiinsa 20nm ennen rantaa. Uuden huudon kuuluisi ilmeisesti olla” täällä on kenttää” eikä “maata näkyvissä” ;-)
Helena on NÄHTÄVYYS
Porto Santolla on vajaa viisikymmentä kilometriä asfalttiteitä. Mutta yllättävän paljon autoja. Köysivahdissa satamassa tuntui että kaikki saarelaiset ajavat Helenan vierelle ihmettä katsomaan. Katselijoita oli niin hellustelevia pariskuntia skootterilla, käveleviä kalastajia, perheitä, paras oli neljän hengen perhe mopoautolla.
Vuokrasimme Päivin, Pekan ja Heinin kanssa sähköpyörät ja kiersimme saaren. eMTB pyörällä pääsi tutkimaan myös hiekkateitä ja kalliojyrkänteitä. Aivan upea saari ja vaikka eMTBssä on avusterajoitin 25km/h niin vuoriteilla alamäissä kuusikymppiä rikkoutui helposti. Kuski ei.
Koominen kohtaaminen
Porto Santossa parhaiden ravintoloiden kehutaan olevan vuorilla. Ajoin alamäissä skootteria nopeammin syömään. No, palmun alla saimme annokset kun tiellä alkaa paukkua, kaasutella ja kytkintä polttaa reilusti moottoripyöriä. Paikallinen liivijengi saapui, itsensä yli vakavasti ottavia moottoripyöräkerholaisia. Ensin saapui palaneen kytkimen tuoksui, sitten vakavat miehet ja lopuksi turpaansa saanut “major” eli porukan chef. Vasta ruuan saapuessa puheensorina muuttui iloisemmaksi. Nahkaliivien selässä luki nimiä kuten “tohtori Korte”. Pyörät olivat hienoja aivan kuten saaren autotkin.
No pitihän meidän Pekann kanssa lähtiessä revitellä raflan vieressä sähköpyörillä. Suti paremmin kuin kytkimenpolttajan katuhaukka. Eikä saatu selkään.
Tuolla se puhaltaa
Madeiran ympärillä vettä on liki neljä kilometriä. Kolmen ja puolen mailin päässä rannasta näkyi puhallus. Kaskelotilla on yksi hengitysaukko pään vasemmalla puolella etuviistoon. Suurin hammasvalas oli hengittämässä pinnassa. Kaskelotit ruokailevat sukeltamalla syvyyksiin ja nykyisen teorian mukaan tainnuttavat kalmarin etc ruokansa eläinkunnan suurimmalla äänellä, jonka ne tuottavat päänsä spermaseetiöljyn avulla. Tämä kaskelottinaaras hengitteli vartin ja sukelsi noin tunniksi syömään. Paikalla oli 1 800 metriä vettä. Juho iloitsi ruorissa oikeasta lähestymisestä valaaseen sekä sopivan välimatkan pitämisestä, ettei Helena häirinnyt kaskelottia.
Kanarian virran kilpikonnat
Madeiran ja Lanzaroten puolivälissä Helena ajoi bläkään eli tuulettomaan. Sehän on purjehtijalle paha mutta bongarille unelma. Näimme moottorilla ajaessamme Kanarian virrassa matkustavia merikilpikonnia. Paljon! Neljänkymmenen kohdalla laskut menivät sekaisin. Kilpikonnat tulevat merivirtojen mukana Karibialta, kiertävät Azorit ja Kanarian saaret ja ajelehtivat takaisin. Nämä kaverit kelluivat rauhassa yksinään tasaisessa vedessä. Helenan lähestyessä ne joko kääntyivät katsomaan tai sukelsivat hieman. Yksi merikilpikonna oli huonoksi onnekseen valinnut muovipussin ruokalistalleen meduusan sijaan. Muovipussi muistuttaa liikaa meduusaa ja tukkii kilpikonnien sisäelimet.
.jpg)
Sukellus siniseen
Bläkässä eli tuulettomassa moottorilla ajaminen on kuumaa. Pysähdyimme uimaan. Sininen väri vedessä on aivan uskomaton aurinkoisella kelillä, kun alla on 4 500 metriä vettä. Voi mahdoton sitä iloa ja riemua mitä laivan kannella ja vedessä vallitsi niin viilennyksen kuin värien, sinisen sävyjen ja valkeiden kuplien riemuitessa keskellä matkaa Madeiralta Lanzarotelle.
Viimeinen täysikuu
Nostimme koiravahdissa purjeet ylös tuulen noustessa. Aivan maaginen tunne kun moottorit sammuvat ja kuu loistaa pilvien takaa. Helena ottaa puuskat ja surffaa mainingit. Kukaan vahdista ei malttanut mennä heti nukkumaan. Nautimme tiramisua purjeiden alla kuutamon valossa Heinin, Helmin, Riston ja Markuksen kanssa, Helena kiihdytti vauhtiaan hiljaisuudessa. Upea päätös legille.
Lanzarotella Turusta lähtijöillä tuli mittariin 3 221 merimailia kuudessa viikossa.
.jpg)
Kuvat ja teksti: Seikkailureportteri Jarno
28.10. Cherbourg - Guernsey - Biskajanlahti - Viviero - La Coruna 2022
Ensimmäinen oli jännitys saadaanko mukaan perämiestä, kapteenin saatua korona plussa Cherbourgissa. Juhlat alkoivat Ranskassa, kun kuulimme perämies Johannan saaneen soiton kymmenen uutisten aikaan ja liki samoilla jaloilla lähteneen tulemaan Ranskaan. Matkaan pääsimme upgreidatulla miehistöllä liki aikataulussa (perämiehestä päällikkö ja uusi perämies suoraan Suomesta). Ranskalaisella ylpeydellä Cherbourgin kehuttiin olevan maailman suurin rakennettu satama-allas. Ainakin siellä pullokuonodelfiini heilutteli selkäevällään heipat kepeälle sunnuntai purjehdukselle.
Aaltosurffaus alkaa
Kenties mieleenjäänein ruorivuoro koko legillä sattui merenpohjan pudotessa sataan metriin ja matalapaineen painaessa aaltoja vastaan. Aallot olivat periaatteessa 5-6 metrisiä, mutta niiden rytmi oli sekava, suurempia aaltoja tuli rykelminä ja ne veivät niin sanotusti kaikki hieman eri suuntiin. normaali suunta ja rytmi puuttui aalloista. Ja Helena. Hän surffasi aaltoja upeasti. Aivan uskomattoman hieno kokemus olla ruorissa moisessa aaltolabyrintissa. Keli oli pilvinen mutta kirkas. Aallot ärjyivät kaikissa suunnissa. Vaikka ne eivät murtuneet, niin tuuli ja erisuuntaiset aallot värjäsivät veden valkean vihreän mustaksi. Aivan upeaa. Tuntui että hymy ei lähtenyt naamalta edes seuraavassa möykkyisessä siivousvuorossa.
Hiljaiset salamat
Taivas rakensi uskomattoman näytöksen yövahdissa. Ukkossolut seurasivat toisiaan. Läntinen taivas räpsyi salamoita koko neljä tuntia auringonnousuun asti. Seilasimme sopivasti parikymmentä mailia itään matalapaineen puskiessa ainakin viisi ukkossolua vastaamme. Yöllä kurssi oli kohtuullisen tasaisessa kelissä Biskajanlahden mittareilla. Maston yläpuolella ja idässä kirkas taivas keikku täynnä tähtiä. Kuu oli vain kolmanneksessa, joten häiritseviä valoja oli todella vähän, taivassalamat ja mereen lyövät salamat olivat aavemaisen hiljaisia, eli sopivan kaukana alatuulen puolella. Vielä auringon noustessa keltaoranssi taivas valaistui viimeisillä salamilla. Sitten kurssi vaihdettiin kohti matalan keskusta.
Siellä se puhaltaa!
Biskajanlahden aallot kasvoivat viiden kilometrin syvyyskäyrän kohdalla. Kannella ne näyttivät massiivisilta, värikkäiltä, vahvoilta ja kunnioitusta herättäviltä. Auringon laskiessa seisoin ruorissa. Lasketun isopurjeen päällä taivas kiilsi turkoosina, katselin välillä suoraan sivulla laskevaa aurinkoa ja upeaa pilvimuodostelmaa. Se näytti kylmän siniseltä ja aallot mustilta. Silloin se tapahtui; siellä se puhalsi!
Huusin valashälytyksen ja arviolta useamman parinsadan metrin päässä Helenasta. Varsinaisiin uurteisvalaisperheen valas matkusti samaan suuntaan kanssamme, etelään vasten aaltoja. Valas puhalteli suuria hengitys höyryjä rauhalliseen tahtiinsa. Valaan selkä näkyi ja paljasti sen kuuluvan samaan hetulavalaiden alalohkoon kuin suurin sinivalas ja pienin lahtivalas. Todennäköisesti näimme Sillivalaan, Seitivalaan tai Brydenvalaan.
Puuska repi kaksi purjetta
Reilu viisikymmentä mailia ennen espanjan rannikkoa tuulenpuuska iski Helenaan. Hetkessä sivuvastaiseen ja suuriin aaltoihin, kuin 8++ tuntureihin ja laaksoihin suuntautunut kulkumme muuttui hetkessä. Puuska repi sekä foren että meisselin. Sen jälkeen matkasimme sisulla vastaiseen parin solmun nopeutta. Ruorissa sai olla tarkkana tuulikulman kanssa jättimaisten aaltojen moukaroidessa Helenan keulaa milloin oikealle milloin vasemmalle. Upeasti Helenan purjeoppilaat järjestivät yövuorot miehistön apuna ja ajoivat Helenan lähelle rannikkoa. Kata laski ja neuvoi hienosti ajokulmat aaltoihin. Aallot eivät murtuneet. Suuren aallon harjalla näytti että Helena laskettelee sujuvasti alas laakson pohjalle. Seuraava aalto oli tulossa reilun sadan metrin päässä. Kannella Heini tiivisti hienosti tunnelman aallokossa; Minulla on täysi luotto Helenaan aluksena. On upeaa katsoa aaltoja, värejä ja meren voimaa kannella. Sisällä olikin sitten kovasti kulmikkaampaa keinumista.
Vilpittömät kiitokset:
Kaikessa elämässä kommunikaation ja sen merkitys on tärkeintä. Myrskyssä sen merkitys vain korostuu yhdessä päätösten kanssa. Mielestäni aina kannattaa keskittyä positiiviseen ja tehdä rauhallisesti tärkeät asiat. Suurkiitos kansimiehellemme Joonas Faariselle. Joonas teki kaikkea ja kaikkialla laivassa kelistä välittämättä. Samalla hän loi laivaan olemuksellaan ja käytöksellään tarvittavaa rauhaa. Hyvää huumoria myös kovissa paikoissa. Hänen kanssaan aalloissa ja tuulissa oli mukava olla. Samoin kiitos koko purjehdusoppilasjengille. Olihan se huikea seikkailu, koimme äärimmäisyyksiä jokaisella tasolla. Ne seikkailut minäkin muistan sitten joskus tulevaisuudessakin kun rokkaan kiikkustuolilla ympyrää. Muut kun me eivät voi tarinoitamme edes oikein ymmärtää. Kiitos että jaot legin kanssamme!
Kuvat & teksti seikkailureportteri Jarno Artika
16.10. Kööpenhamina - Terschelling - Cherbourg 2022
.
Yön hiljaisuudessa liikenteen solmukohdassa
Saavuimme hiljaa ja pimeässä Kööpenhaminaan. Myös lähtömme oli pimeässä, mutta tuulinen. Ylittäessämme Juutinrauman siltaa, sen tunneliosaa, tunnelma oli jollain tapaa juhlallinen; ylitsemme laskeutui lentokoneita alle kymmenen minuutin sloteilla, takana ja edessä Helenaa meni rahtilaivoja ohitsemme ja alla tiesimme menevän junia ja letka autoja. Taivaalla kuu kasvatti kokoaan ja tähdet kimmelsivät. Silloin keskiyöllä kansivahdissa riitti, että ajoimme väylän laitaa, mutta silti olimme liikkeen ja liikenteen keskuksessa.
Masto keskellä Kielin kanavaa
Kielin kanavaan saapuminen oli herkkä paikka. Kanavan toisessa päässä kapteeni Bent vaihtuisi Benneen. Ajatukseni oli päästä mastoon kuvaamaan suurta vastaantulevaa konttilaivaa.
Joonas antoi valjaat ja alkoi vinssaamaan kuvaajaa ylös kohti isomastoa. Ylhäällä ensimmäisellä saalingilla maisema alkaa avautua. Helena kulkee ruskeassa kanavassa. Puskien takana avautuu peltoja ja tuulimyllyjä. Perämies Matti huomaa vanhan merikapteenin silmillään saman kuin minä ylhäällä mastossa. Kotka liitelee lähemmäksi, katsooko punaista ukkoa mastossa vai muuten vain katselee paistia muuttohanhista?
Ylimmällä saalingilla Helena näyttää pieneltä. Ja kameran jalustaan tekemäni solmun merkitys korostuu. Kameran tiputtaminen noin 26 metristä Helenan kannelle ei ole vaihtoehto. Ikävä kyllä köysi on hieman liian kireällä ja saalingin päähän kävely vaatii varvasjumppaa. Todella hieno paikka kuvata. Alhaalla iloinen porukka Turun Noviasta alkoi sitomaan kaseja ja nousemaan mastoon.
Satumaisen kaunis Helena
Lähdimme aamulla Terschellingin satamasta. Ajoin ruorissa matalilta Friiseinsaarten kanavavesiltä ulos syvemmille vesille. Vastaan rullasi aaltoja, jotka pyörittelivät Helenaa niin, että alakerrasta alkoi nousta vahteja katselemaan merta. Helenan vierelle ajoi merivartiolaitoksen alus. Se piti todella kovan puhuttelun Helenalle. Syy taisi olla se että haimme sopivaa tuulikurssia ajamalla sivuavaa kurssia öljynporauslautan suuntaan.
Kurssin muutoksen myötä pääsimme nostamaan kaikki purjeet leppoisassa sivumyötäisessä. Helena näytti jo kannelta todella hienolta. Päätin kiertää dronella kuvaamassa merten kaunokaista. Kuvaus sinällään onnistui kuin elokuvissa. Mutta se laskeutuminen!! Yrittäessäni laskeutua ensimmäistä kertaa, Helena kiihdytti yli kahdeksan solmun vauhtiin. Maininki keikutti reelinkiä toista metriä ylös ja alas. Eihän siitä mitään tullut. Täystuho oli puolen metrin päässä, dingin moottorin muodossa lävähdys oli lähellä. Toisella kertaa sopivalla lähestymiskulmalla drone laskeutui valkean pilotin onneksi nätisti turvaan Antin vinkkien avulla.
Helppohan se oli seuraavana päivänä coastal guardin helikopterin lennättää harjoituksissa meripelastaja Shawn Clark Helenalle syömään pannukakkua, kun silloin ajoimme harjoitusta varten tasaista parin solmun vauhtia. Happy pancake-vierailun tarina löytyy instagramista.
Matka jatkuu huomenna monen mutkan jälkeen kohti kanaalisaaria ja Biskajanlahtea.
-Seikkailureportteri Jarno
10.10. Köpis - Brunsbüttel
Uusi porukka uusilla vesillä. Tämä legi tuntuu rauhallisemmalta, sillä meitä on huomattavasti vähemmän kyydissä. Ei ole edes vaikeaa löytää paukkuliivejä kasan alta.
Meille on toivotettu monesti sekä suotuisia- että myötätuulia. Mahdollisille meren jumalille on jopa annettu uhrilahja kalakeiton muodossa. Mutta se vastatuuli vain seurasi meitä. Kun me vaihdoimme kurssia, tuuli kääntyi. Aina se vain halusi puhaltaa suoraan sieltä minne oltiin menossa. Ainakin ollaan saatu harjoitella kryssimistä ja vendoja, myös hienossa kuunvalossa.
Purjehdimme meren ja tuulen ehdoilla. Ei voi muuta kuin todeta, että ihminen on pieni.
Terv. Seikkailureportteri Moa
********
Nytt gäng och nya vatten. Legget är mycket lugnare från Köpenhamn till Cherbourg, eftersom vi är färre ombord. Man till och med hittar sin flytväst rätt snabbt när man vill ut på däck och behöver inte gräva.
Vi har fått många lycko-önskningar att vi får medvind. Vi har till och med gett en offergåva till möjliga havsgudar i form av fisksoppa. Men ändå har vi haft motvind, hela tiden hela vägen till Kiel kanal. När vi ändrar kurs ändrar vinden också riktning. Bara för att hela tiden blåsa rakt framifrån. Men vi har i alla fall fått öva på att kryssa och göra vändor.
Vi får segla enligt havets och vindens villkor, på gott och ont. Människan är liten.
Hälsningar, äventyrsreporter Moa
6.10. Tunnelmia Turusta Kööpenhaminaan
Seikkailureportteri Jarnon tiivistyksiä ja tunnelmapaloja Turku-Kö. Varsinkin niitä mitä ei kuvissa näy tai mitä kuvien takana tapahtuu.
Lähtö Turusta:
Kuunari Helenan irtautuminen Aurajoen varrelta oli jännittävä ja liikuttava hetki. Pieni tihkusade tiivistyi Hannan silmäkulmaan. Hän oli aktiivisena laittamassa Helenaa kuntoon syyshuollossa ennen lähtöä. Kaikkiaan kolmisenkymmentä vapaaehtoista huolsi, pesi, puhdisti, pakkasi, kertoi tarinoita ja muisteli edellisiä seilauksia viikon ajan kolmekymppisiä tänä vuonna viettäneellä Helenalla ennen lähdön hetkeä. Herkkä ja kaunis hetki sai juhlavan jatkon, kun Helena antoi kunniaa lipputervehdyksellä laivaston sota-alukselle. Kadetit vastasivat tervehdykseen.
Reilu tunti rannasta irtautumisen jälkeen taivas alkoi aueta, kuvaajan mielestä aiemminkin olisi voinut sinivalkea maisema tulla verhostaan.
Ensimmäinen auringonnousu:
Aamulla taivas maalasi itsensä hienoimpaan. Oranssit, keltaiset ja punaiset värit heijastelivat Itämeren aalloista ja Helenan kyljistä. Jopa luonnon näytelmää hienompaa oli katsoa merivahdin ruorimiestä. Markku oli saapunut laivalle vasta toisten ollessa esittäytymiskierroksella. Tihkusateessa näki että miestä harmitti junan tuloaika Turkuun. Olkapäät sen kertoivat. Mutta nyt aamulla ruoria piti vakaasti aivan eri mies. Maken ryhti oli noussut ja mies oli kasvanut tulopäivästä “kymmeniä senttejä”. Se on se ruorin voima ja taika. Sekä vastuu uusista kavereista ja 110 tonnisesta. 30-vuotiaasta Helenasta. Hymy säteili kilpaa luonnonnäytelmän kanssa.
Ennätysten yö:
Visbyn jälkeen tuulet kuljettivat Helenaa nopeasti. Päivän 11m\s keskituuli nousi reippaasti. Isopurjeen ollessa ykkösreivissäkin Heini revitteli 12,6 solmun vauhtia. Pimeyden keskellä kiitävä alus, päällä keinuva tähtitaivas, turvaliinat, vahdin ja vahvassa kulmassa oleva sitlooda (eli pyötä ja istuinsyvennys ulkona). Näkymässä ja tilanteessa oli hurjuutta, vauhtia ja voimaa. Kaikki tämä liki pilkkopimeässä, jotta ruorissa ei hämäränäkö heikkene.
Toki sisällä tilanne oli hieman toinen. Vaatteiden pukeminen oli varsin haastavaa, messissä yritti nukkua keulan porukka ja sängyssä keulan metrien hypyt saivat tuntemaan levitaation ensiaskeleet. “Itämeren Biskajanlahti” eli Hanöbukten näytti voimansa. Ikävä kyllä anoppi voitti vedon sinä yönä, ruokin kaloja.
Merenneito:
Saapuminen öiseen Kööpenhaminaan oli hiljainen kokemus. Ensin loputtomalta tuntuva Juutinrauman silta söi taivaalta valot. Kööpenhaminan edessä ruotsalaiset tuulimyllyt lappoivat sähköä puolikuun valossa merimetsojen päivystäessä.
Kaupunki näytti ja kuulosti hiljaiselta. Vain katuvalot todistivat Helenan saapumisen kuninkaallisen Amalienborgin linnan eteen. Ja SE merenneito. Pieni merenneito oli kivellään kuin bambi autonvaloissa. Laivalla päällikkö Bent, koko miehistö ja purjehdusoppilaat seisoivat Helenan kannella hiljaa. Koko 27 hengen tiimi katsoi pitkään ja hiljaa Helenan lipuessa Pienen Merenneidon selän takaa.
Seikkailureportteri Jarno Artika
5.10. Visby - Kööpenhamina
Ilmeisesti Turku - Köpis legin sanotaan olevan ikimuistoinen kokemus ja uskallan kaikkien osallistujien puolesta sanoa, että se pitää paikkansa. Laivaa siivotaan parhaillaan ja suurin osa purjehtijoista lähtee kotiin monta muistoa rikkaampana, toiset jatkavat seikkailuaan. Nämä päivät menivät hujauksessa ja takana on lyhyt ja ytimekäs legi. Puhuimme monta kertaa siitä, miten ajantaju katoaa Hellulla täysin. Yövahdin jälkeen saattaa päiväunet maistua, mutta herätessä on helposti aivan sekaisin. Kaksi päivää voi tuntua viikolta kun sen viettää pienessä tilassa samojen ihmisten kanssa. Hellun arki rullaa aaltojen tahdissa. Täällä ollaan aivan omassa kuplassa.
Yksi ikimuistoinen yö tältä legiltä jää varmasti monella mieleen. Visbyn lähdön jälkeinen tuuli ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta. Heräsin neljältä vahtiin ja nappasin mukaan saappaat ja monta kerrosta lämmintä vaatetta. Messissä nukkui kalpean näköisiä hahmoja ja koitin olla niin hiljaa kuin mahdollista. Saappaat liukuivat heti karkuun jos niistä päästi irti laivan heittelehtiessä. Kauhulla kiipesin ylös kannelle ja sieltä kuului edellisen vahdin naurua, sillä Hellu ratsasti aalloilla 12,6 solmun nopeudella. Ulkona oli aavemainen, mutta kaunis tunnelma. Tuuli ulvoi mastoissa ja meri vaahtosi mustana. Aalloista saattoi aina välillä erottaa vihreänä hohtavia meduusoja ja kaukana horisontissa erottuivat alusten valot. Kuuden aikaan aamulla alkoi sarastamaan ja tuuli rauhoittui. Värit maalasivat taivasta idästä tähtien tuikkiessa vielä taivaalla.
Voisi luulla että elämän ensimmäinen purjehdus alkaisi leppoisasta suviajelusta, mutta nyt on hypätty syvään päätyyn ja itämeri koettu syksyllä. Minun on vaikea puhua kokeneemman puolesta, mutta kokemattomat ovat varmasti sitä mieltä, että ihan helppoa tämä ei ollut. Pilke silmäkulmassa voin sanoa, että jos arjen askareet tuntuvat liian tylsiltä ja helpoilta, niin kannattaa kokeilla tiskaamista tai vaatteiden pukemista heiluvassa ja nojaavassa laivassa. Tästäkin selvittiin ja hurja kokemus hitsasi ryhmän vielä tiivimmin yhteen.
Kohta Helena täyttyy uusilla seikkailijoilla ja nokka suunnataan kohti Cherbourgia.
Terveisin seikkailureportteri Moa
***
Åbo - Köpenhamn
Tydligen ska seglingen mellan Åbo och Köpenhamn vara oförglömlig och jag vågar tala för alla deltagare när jag säger att det stämmer. Helena städas som bäst och största delen av seglarna åker hem med många nya minnen i bagaget, andra fortsätter sitt äventyr. De här dagarna har flugit förbi. Vi talade många gånger om att tidsuppfattningen bara försvinner ombord. När man vaknar från sin dagsömn dagen efter att ha haft nattvakt är man helt förvirrad. Två dagar kan kännas som en hel vecka när man umgås med samma människor i ett litet utrymme. Helenas vardag rullar på i vågornas takt och man lever i en bubbla.
En särskild natt har helt säkert förevigats i allas minne. Efter att vi lämnat Visby har ingen missat att det började blåsa. Jag vaknade klockan fyra för att ta mig upp på däck för nattvakten och samlade stövlar och många lager varma kläder. Bleka figurer sov på sofforna i mässrummet och jag försökte vara så tyst som möjligt. Stövlarna rymde genast om man lät dem glida när skeppet slängde i vinden. Jag klättrade skrämt upp på däck, men därifrån kunde man höra den tidigare vaktens skratt. Helena red vågor i 12,6 knops fart. Det rådde en kuslig, men vacker stämning på däck. Vinden ven i masterna och havet skummade mörkt. Emellanåt kunde man urskilja grönskimrande medusor i vågorna och i horisonten lyste andra fartygs ljus. Vid klockan sex började gryningen måla horisonten i öst, medan stjärnorna fortsatte glittra på himlen.
Man kunde tro att man som sin första segling skulle välja en lugn sommarseglats, men nu har man i alla fall gett sig ut på djupt vatten och upplevt Östersjön på hösten. Jag kan bara tala för en oerfaren seglare, men vi kan säkert enas om att det inte har varit en helt lätt segling. Med glimten i ögat kan jag säga, att om vardagen känns tråkig och lätt så lönar det sig att prova på att diska eller klä på sig i ett svängande och lutande skepp. Men vi klarade det och kom ut på andra sidan med en ännu mer sammansvetsad grupp.
Snart fylls Helena med nya äventyrare och skeppet styr kosan mot Cherbourg.
Hälsningar, äventyrsrepoter Moa
30.9. 2022 Turku - Gotska Sandö
Turusta ollaan lähdetty kohti Kööpenhaminaa! Alkutäpinöistä ollaan päästy jo kunnolla eri vahtivuorojen makuun. Yhteisvoimin nostettiin maini mastoon ekana iltana kahdeksan maissa, vaikka alkutunteina ei paljon tuullut. Paluusolmujen ja siansorkkien harjoittelu on näyttäytynyt hyödyllisenä. Kovasti ollaan kannelta tähystetty, näkyykö jo sinivalaita, pyörisiä tai mamelukkeja. Yksi hylje on kuitenki havaittu.
Ensimmäinen yö on myös selätetty ja ollaan opittu tuntemaan toisamme paremmin, se tapahtuu melkein itsestään kun samassa pienessä tilassa nukutaan ja ollaan. Ensi kohtaamisesta on myös laitettu toisen korvan taakse pahoinvointilaastaria. Tällä porukala on helppoa vetää yhtä köyttä.
”Maata näkyvissä”, kuultiin perjantai iltapäivän aikana, kun Gotska Sandön häämötti horisontissa. Monet saivat ensimmäistä kertaa ohjata purjeilla varustettua Hellua kohti Visbytä.
Hejsan Sverige!
Terveisin, Seikkailureportteri Moa
***********
Helena har lämnat Åbo och styrt kosan mot Köpenhamn!
Nervositeten har hunnit släppa och vi har hunnit bekanta oss med hur det är att hissa segel, styra och laga mat till alla. Vi har hissat stora seglet för första gången på torsdag kväll, när det äntligen började blåsa upp.
Vi har också övat på att knyta pålstek och halvslag, nyttiga knopar som vi redan haft användning för.
Vi har varit i full fart med att försöka se om vi kunde se någon blåval, tumlare eller rent av en mameluck. En säl har vi hunnit se.
Första natten har vi också klarat och vi har lärt känna varandra bättre. Det sker som av sig självt när man sover och umgås i ett litet utrymme. Inom fem minuter från att ha träffat en ny människa har vi också hunnit pryda varandras öron med plåster mot illamående. Det är lätt att dra i samma rep med det här gänget!
På fredagen kring lunch kunde vi också höra ”Land i sikte!” då Gotska Sandön skymtade i horisonten. Många fick för första gången stå bakom rodret på Helena med seglen hissade.
Hejsan Sverige!
Hälsningar, äventyrsreporter Moa
1.5. Helena saapui Turkuun!
Turun Sanomat kirjoitti Helenan saapumisesta jutun, joka on luettavissa täältä
11.4.
itäinen Atlantin valtameri
Helenan miehistö heräilee yön jälkeen ja kömpii kuka mistäkin kiinni pitäen stand by-vahdin valmistamalle aamupalalle. Tarjolla on munakasta, mysliä, teetä, kahvia ja pekonia. Uunissa paistettuna. Vaihtelevasti palvellut liesi on sanonut työsopimuksensa irti. Siitä huolimatta aamupalat, lounaat ja päivälliset valmistuvat ajallaan. Täällä vesipuistossa hatunnoston arvoisia suorituksia.
Tuuli pujottaa muovipusseja jalkaansa. Sukat säilyvät kuivina lenkkareissa. Oikeastaan kaikki on yltä päältä märkänä, keulasta perään saakka. Reilut kaksi vuorokautta on kuunari purjehtinut syvän matalapaineen reunaa. Tuulta on riittänyt reilun kahdeksantoista sekunttimetrin huitteilla tosiaan pari päivää. Niin ja kaikille tiedoksi:
myös sysipimeässä yössä. Vähän väliä saderintamat ovat nostaneet puuskat parhaimmillaan 23 metriin sekunnissa.
Kaikesta huolimatta neljä merivahtia pyörivät normaaliin tapaan neljän tunnin rytmissä. Iltapäivällä on näiden välissä lisäksi kaksi kahden tunnin puolivahtia. Kun aukaiset oven istumalaatikkoon, jo valmiiksi märät sadevaattet saavat merivesihuuhtelun. Onneksi kevyempi ja toisinaan rankempi sade huuhtelee säätiön pukimet sitten saman tien liiasta suolasta.
Keväinen Atlanti on tarjonnut sitä, mitä oli odottavissakin. Kovaa tuulta, sadetta ja myös aurinkoista säätä. Juuri nyt puolen yön jälkeen syvempi matala on väistynyt. Lähestymme Englannin kanaalia. Aurinko hellittelee tällä hetkellä Helenan miehistöä puolipilvisen taivaan raoista. Tosin merivahtia lukuunottamatta kaikki aamupalan syöneet ovat jo punkkansa pohjalla lepäämässä ja keräämässä voimia taas seuraaviin vahtivuoroihin.
Matkaa Cape de la Hagueen Cherbourgin niemen kärkeen on jäljellä noin 350 merimailia.
Taas kerran on voitu todeta, että kuunarimme on tehty vaativiin oloihin.
Parin päivän aikana välillä myrskylukemiin nousseessa tuulessa alus on noussut arvokkaasti valtavien aaltojen rinnettä ylös ja toista alas.
Suhteellisen helposti on ruorihenkilö saanut kurssin pidettyä kohdallaan.
Vaikka välillä aallot nostavat keulan ja murtuva valkoharjainen huippu kirjaimellisesti moukaroi Helenan kylkeä kumauttaen mojovan paukahduksen ja herättäen nukkuvan miehistö, alus kulkee kohti päämäärää puolelta toiselle keinahdellen.
Eilen tyhjennettiin biojäteastia mereen suojan puolen laidalta. Kaikki ei mennyt ihan mereen asti ja Marianne pyysi harjaa siistiäkseen kannen. No, ei kulunt kuin muutama sekunti, kun jo kuohuva valkoinen vesivana syökyi keulasta perään kantta pitkin ja biojätteen loput olivat kadonneet Atlantin aaltoihin. Onneksi tuuli on ollut styyrpuurin puolen lanteelta, emme ole joutuneet puskemaan vastaiseen. Loppumatkaksi on luvassa samansuuntaista tuulta ja mahdollisesti jopa tyyntyvää ennen Cherbourgiin tuloa. Sitä Helenan miehistö kaipaa muutaman märän ja myrskyisen päivän jälkeen.
III vahti: Ilkka, Jori, Marianne, Diego
9.4.
(45 astetta, 35 minuuttia pohjoista leveyttä, 16 astetta,
18 minuuttia läntistä pituutta)
”On se hienoo, mut on tää hulluu” -Jenni
Vahdit ovat kierähtäneet täyden kierroksen, puolimatka on saavutettu ja kelikin muuttunut muutaman aurinkoisen – ja korvapuustin tuoksuisen – päivän jälkeen juuri sellaiseksi, johon lähdimme tälle reissulle tutustumaan. Toivotammekin teidät tervetulleeksi Vesipuisto Helenaan!
Puistossa voit päästä yllätyssuihkuun ihan missä vain: vaikkapa sängyssäsi, sohvalla lepäillessäsi tai keittiössä puuhaillessasi. Puiston uutuuslaite on ollut erittäin suosittu, eikä siihen tarvitse edes jonottaa, sillä voit nauttia Pesukonesimulaattori-nimisen laitteen pyörityksestä kaikkialla puistossa, mutta etenkin keskusaukiolla näkymät ikkunoista lisäävät simulaattorin todentuntua. Kansia pestään tällä hetkellä ahkerasti (noin joka neljännellä aallolla), jotta asiakkaat voivat nauttia ulkona sijaitsevalla spa-osastolla jalkakylvyistä ja erilaisista suolaisista kasvohoidoista. Kun tilanne sallii, asiakkaat toivotetaan tervetulleeksi entiseen sitloodaan, nykyiseen jacuzziin, jossa on myös hierovia vesisuihkuja.
Matkaa taitetaan tosiaan vauhdikkaasti yli kymmentä s