Kuunari Helena Kap Verdelle ja takaisin 2022-2023

Tervetuloa seuraamaan kuunari Helenan matkaa Turusta Cherbourgin, Lissabonin ja Las Palmasin kautta Kap Verdelle! Mukana seiloreita monenlaisella kokemuksella, osa ensimmäistä kertaa purjehtimassa, osa kokeneita merenkävijöitä. Matkaa taitetaan sail training -periaatteella, eli kokeilemalla ja yhdessä tehden ja oppien. Kuunari Helenan päällystössä turvallisuudesta vastaa Suomen Purjelaivasäätiön koulutetut vapaaehtoiset. Blogia päivitetään säännöllisesti yhteyksien ja olosuhteiden salliessa. Tervetuloa seuraamaan seikkailuamme! Helena löytyy myös Instasta @kuunarihelena_official 


25.11 perjantai, Las Palmas



Heti aamulla ilmassa oli lähdön tunnelmaa. Miehistö kertoi, että kunhan olemme saaneet tankattua Helenaan sekä polttoainetta että riittävästi ruokaa pitkää legiä varten, starttaamme kohti etelää, Kap Verdeä.

Kun ruokatarvikkeet saapuivat, aloimme pakata niitä porukalla keittiön kaappeihin – ja jääkaappiin, joka oli vihdoin saatu korjattua. Vihannekset ja hedelmät huuhtelimme kannella ennen niiden tuontia sisälle. Kilotolkulla appelsiineja, omenoita, banaaneja ja salaattitarvikkeita.

Söimme vielä kevyen salaattilounaan ja kipaisimme sataman minimarketista limsat ja karkit matkaa piristämään. Viimeiseksi pesimme maissa käyttämiemme kenkien pohjat, sillä halusimme välttää torakkainvaasion. Las Palmasissa torakoita tuntui vilisevän.

Puolen päivän päivän jälkeen olimme kuin olimmekin valmiina irroittautumaan laiturista ja heittäytymään seikkailuun. Edessä oli 5-6 vuorokauden ja noin 1000 merimailin matka ilman pysähdyksiä. Suurimmalle osalle tämä olisi ainakin toistaiseksi elämän pisin merimatka. Se, miten aika veneessä kuluisi, oli vielä tässä vaiheessa täysi arvoitus.

Seikkailureportteri Maria
 



21.11. 



Maanantaina 21.11 saatoimme virallisesti päätökseen legin Lanzarotelta Teneriffalle. Viikon aikana seilasimme erinomaisissa purjehdussäissä ja ehdimme pysähtyä niin Mogánin kuin Las Palmasinkin satamissa. Delfiinisaattueen seurasta saimme nauttia sekä ensimmäisenä purjehdusaamuna että viimeisenä päivänä saapuessamme Lanzarotelle.

Jääkaapin ollessa koko matkan pois pelistä sai Helenan pakastin myös jääkaapin viran hoidettavakseen. Ruokamyrkytyksen pelko maustoikin päivittäiset ruokailumme sopivalla jännityksellä. Ikuiseksi mysteeriksi jäänee, syytämmekö matkan varrella koetusta ajoittaisesta pahoinvoinnista merta vaiko ruokaa.

Pienistä epäkohdista huolimatta seilasimme hyvällä tuulella - ilmaisun kaikissa merkityksissä. Nauru raikasi Helenan messissä ja matkan edetessä sekä univajeen kasvaessa muuttui se ajoittain hysteeriseksi hihitykseksi. Marian järjestämä aamujooga Las Palmasin sataman edustalla oli omiaan avaamaan ruorin takana hankittuja jumeja. Virkitystä kuumuuteen toivat myös ajoittaiset uimatauot etenkin Mogánin sataman edustalla.

Vauhtiennätys syntyi viimeisenä päivänä, kun Hanne-Mari kiihdytti nopeusmittarin lukemaksi 13,5 solmua. Kuulemma peritty ominaisuus tuo viimeisten metrien kaahailu ennen perille pääsyä.

Kiitos kapteenistolle sekä koko miehistölle upeasta viikosta! Jälleen Helenan historia on muutamaa kokemusta ja kohtaamista värikkäämpi.

-Seikkailureportteri Tuuli
  


17.11 Puerto de Moganista Las Palmasiin


Aamupuuron jälkeen valmistauduimme lähtöön ja pääsimmekin ripeästi vesille Puerto de Moganista, suuntana Gran Canarian pääkaupunki Las Palmas. Oli hieno, aurinkoinen päivä ja saimme edetä melkein koko matkan purjeilla.

Koska tuuli oli kohtalainen ja puhalsi lähes vastatuulena, etenimme luovimalla. Niinpä saimme harjoitella vendausta ja veneen ohjaamista hieman isommissa mainingeissa tuulikulmaa tarkkaillen. Purjehdustermistö alkoi pikkuhiljaa tulla tutuksi myös meille aloittelijoille. Silti mietin, kuinka hurjan kärsivällistä aluksen miehistö on meitä ohjatessaan.

Kun ilta pimeni, vauhti saatiin tuulenpuuskissa nousemaan reilusti yli kymmeneen solmuun. Osa nautti vauhdista pimeän meren tyrskiessä, osaa ehkä himpun verran jännitti. Helena eteni vakaasti ja kauniisti, mutta kallistuen tuntuvasti. Korvamatona soi Irwinin Las Palmas. Jotkut väittivät nähneensä lentokaloja.

Kokkausvuorolaiset valmistivat keittiössä urhoollisesti illallista veneen kallistellessa. Tortillat ja tuoresalsa maistuivat taivaallisilta, ja tuntui hyvältä saada mahaan täytettä. Oli kokemus tiskata illallisastiat tukevasti kallellaan olevassa veneessä. Ihan kuin huvipuistossa. Onneksi kukaan ei alkanut voimaan pahoin.

Saavuimme Las Palmasiin aamuneljältä. Helena ankkuriin, seuraavat vahtivuorolaiset hereille ja lepäämään neljäksi tunniksi ennen seuraavaa stand by -vuoroa.

Oli hyvä purjehduspäivä.

-Seikkailureportteri Maria
 


Gran Canaria 15.11.2022


Ensimmäiseen kokonaiseen päivään suuntasimme upean auringonnousun sekä delfiiniparven saattelemina. Gran Canaria näkyi melkeinpä aamusta alkaen Helenan oikealla puolella, kun kiersimme saaren eteläistä rannikkoa myötäillen. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme olisi Mogánin satama.

Päiväruoaksi vahti 4 loihti sämpylöitä sekä kasvis(sose)keittoa ja paistettua pekonia. Kissa se kiitoksella elää, vaan niin myös ihminen - kiitos vahti 4, että yrititte parhaanne.

Mogánin sataman edustalle saavuttuamme laskimme ankkurin veteen. Ensimmäinen dingikuljetus kiireisimmille maihin halajaville starttasi neljän maissa iltapäivällä. Kuskin lisäksi dingiin mahtuu viisi matkustajaa, joten Helenan dingi saattoi vilahtaa yhden jos toisenkin rannassa iltaa viettävän ruokailijan silmien editse. Helenalla rantaan pääsyä odottelevat virkistäytyivät pulahtamalla turkoosiin mereen muun muassa pukspröötiltä loikkien.

Asettautuessani yöpuulle viikatulle isopurjeelle makuupussi mukanani ja tähtitaivas yläpuolellani en voinut olla miettimättä matkakumppanini dingissä lausumia sanoja matkalla rannalta takaisin Helenalle. Joonasta siteeraten: ”On tää yhtä elämystä toisen perään.”

Purjehdusterveisin seikkailureportteri Tuuli
 
  

Helenan startti Marina Rubiconista 14.11. Lanzarote


Maanantaina 14.11 iltapäivällä Kuunari Helenalle, joka oli ollut melkein viikon huoltotauolla Lanzaroten Marina Rubiconissa, alkoi valua ihmisiä matkakassit mukanaan. Uusi legi, Lanzarotelta Teneriffalle, oli alkamassa.

Osa kahdestakymmenestä purjehdusoppilaasta oli matkannut Hellun kyydissä jo useamman viikon, mutta suurin osa oli astumassa Helenaan ensimmäistä kertaa. Jotkut olivat itse asiassa astumassa ensimmäistä kertaa elämässään ylipäätään minkäänlaiseen purjeveneeseen. Jännitys tuntui konkreettisesti ilmassa.



Aluksen päällikön Bent Lindforsin pitämän alustuksen ja turvallisuusasioiden läpikäynnin jälkeen tutustuimme sekä Helluun että ihmisiin, joiden kanssa tulisimme viettämään tiiviisti aikaa seuraavien viikkojen ajan. Mukana oli väkeä ympäri Suomea, aina Äkäslompolosta saakka, ja lisäksi purjehdusoppilaat Virosta ja Itävallasta.

Sitten olikin aika irrottaa köydet ja ottaa suunta kohti Gran Canariaa. Lähdön hetkeä ilahduttivat Vahinella ja Hellulla viime päivät huoltotöitä tehneet vapaaehtoiset, jotka tulivat vilkuttelemaan laiturille meille hyvästit.



Retki alkoi lempeässä myötätuulessa. Pääsimme - ihan aloittelijatkin - tutustumaan heti matkan alusta lähtien purjeiden nostamiseen ja laskemiseen, köysien kanssa toimimiseen, solmujen tekoon ja muihin purjehtimisen ytimeen kuuluviin tehtäviin. Lopulta tuuli oli kuitenkin sen sorttinen, että puksuttelimme rauhakseltaan läpi yön moottorin huristessa. Vasta aamulla pystyimme matkaamaan puhtaasti purjeiden voimin.



Yöllä ohjasimme vuorollamme alusta, katselimme tähtitaivasta, ihmettelimme linnunrataa, bongasimme tähdenlentoja ja siemailimme inkivääriteetä. Omalle vahtiryhmälleni osui heti niin sanottu koiravahti, eli kansivahtivuoro klo 00-04. Vahtivuoron kruunasivat delfiinit, jotka tulivat aamuauringon noustessa hyppelemään ympärillemme.

Kuvat & teksti: Helenan seikkailureportteri Maria Markus
 

La Coruna - Porto Santo - Madeira (Funchal) - Lanzarote  12.11.

Surffimörkö

La Corunassa sunnuntai aamu alkoi tyynenä ja aurinkoisena. Familymeetingissä Bena ja Marja kertoivat boogiemanin eli Atlantilla pyörivän matalapaineen -mörön- puhaltavan edelleen pitkin Iberian niemimaan rannikkoa. Luvassa oli siis aurinkoinen surffi päivä, lähtö maanantai aamuna, jolloin pakko ajaa mörön hännän läpi tyynempää tuuleen.

Kymmenen purjehtijaa suunnisti aaltoihin, kohti surffikauppaa. Ja se olikin kiinni sunnuntaina!! Tähdet olivat oikeassa asennossa, löysin surffikoulun, josta juuri saimme varusteet kaikille, ilman tarkkaa palautusaikataulua. Upeita aaltoja!

Kaksi ja puoli tuntia meni kuin siivillä aalloissa pyörien. Osa seisoi laudalla, osa fiilisteli aaltoja matalammissa laskuasennoissa, yhtä kaikki, kaikki kymmen purjehdusoppilasta iloitsivat vedestä ja auringosta. Suurimmat aallot olivat parimetrisiä ja voimakkaita. Oikean surffaus kohdan etsiminen vihreässä vedessä oli parasta veden lukemista kosketusetäisyydeltä. Iloa ja oppimista. Vähän kukaan tiesi millainen surffi alkaisi hetken päästä.

Päivän aikana tuuliennuste oli muuttunut. Rannalla odotti lähtöviesti. Vähän ruokaa massuun ja menoksi surffin väsyttäneillä jäsenillä. Ennuste näytti että mörön läpi meno kestäisi aamuyöstä puoleenpäivään. Turvallisuuskoulutuksen jälkeen Helena ohitti maailman vanhimman käytössä olevan majakan, Torre de Herculesin, auringon laskiessa.

Mörkö iski odotetusti, ja jo Corunan niemen jälkeen mainingit antoivat viitteitä tulevasta. Biskajan ylittäjät odottivat kohtaamista innokkaina ja neuvoivat ottamaan pillerit ajoissa. Säälin heitä jotka vannoivat pärjäävänsä ilman. Niinhän siinä kävi, että vahtimme ei päässyt ajamaan kunnon aalloissa vaan puolilta päivin aallot alkoivat laskea. Mutta legin aloitus oli kieltämättä varsin hurja.

1000 mailia valaan ja delfiinien bongausta

Helenalla nähtii yksi valas ja reippaasti yli kymmenen kertaa delfiinejä Englannin kanaalin ja Biskajanlahden aikana. Odotin meidän näkevän tällä legillä tyyntyvässä vedessä sekä paikallis populaatioita Iberian niemimaan läheisyydessä että erityisesti saarien luona. Odotin myös myös vaeltavia valaita ja delfiiniryhmiä avomerellä. Ensimmäinen 700 merimailia eli viisi päivää meni miltei ilman havaintoja! Bongailin pelkkää vettä, suolavettä, pärskivää merivettä, tasaista merivettä, upeita maininkeja, upeita auringonnousuja ja värikkäitä auringonlaskuja, kuunsiltoja, kiitäjiä ja etelän keijuja, lentokaloja, muttei valaita.

Mieleenpainuvinta oli vahdin vaihdon jälkeen kahdeksalta kolmantena päivänä. Kuu maalasi upean sillan suurten laajojen maininkien mereen. Nelosvahti toi kitaran kannelle. Inna, Lina ja Roosa lauloivat Egotripin Matkustajaa. Silloin delfiini saapui laivan kylkeen. Oliko korkealla lauluäänellä osuutta asiaan, en tiedä, mutta tahtoisin näin ajatella, vaikka moottoripurjehdittiinkin.

Pullokuonodelfiini nousi laivan keulaan ratsastamaan aalloilla. Katselin kuuta, kuunsiltaa ja delfiiniä. Mieleen tuli Biskajan alussa kun otimme kovassa kelissä tunnin flaikkaria pois keulapiikistä, tuolloin delfiinit (common dolphin) seurasivat toimiamme ja eivät välittäneet pimeässä tyrskyissä mitään valoistamme. Niinpä tein virhearvion, valaisin surffaavaa pullokuonodelfiiniä otsalampulla. Surffaava delfiini säteili kirkkaana mustassa keula-aallossa. Mutta se kääntyi, katsoi pitkään - olisi näyttänyt sormea, jos olisi voinut- ja ui pois. Sinä iltana juttelimme pitkään keulapiikissä ja odotimme havaintoa kuunsiltaan, kuin elokuvan Suuri sininen -julisteessa, turhaan.



Maata näkyvissä

Porto Santo on pieni ja korkea saari Madeiran vierellä. Saari ilmestyi taivaanrantaan noin 33 merimailia ennen rantaa. Maata näkyvissä huudon jälkeen koko laiva saapui ihmettä katsomaan. Ja näillä alueilla valaat ja delfiinit tykkäävät olla, koska pohjavirta luo veden alle planktonia ja kaloja eli luo kuin keitaan keskelle syvää merta. Jatkoin tiiviisti bongaamista, tosin ilman tulosta. Hauskinta oli bongata, kuinka laivallinen ihmisiä sukelsi puhelimiinsa 20nm ennen rantaa. Uuden huudon kuuluisi ilmeisesti olla” täällä on kenttää” eikä “maata näkyvissä” ;-)

Helena on NÄHTÄVYYS


Porto Santolla on vajaa viisikymmentä kilometriä asfalttiteitä. Mutta yllättävän paljon autoja. Köysivahdissa satamassa tuntui että kaikki saarelaiset ajavat Helenan vierelle ihmettä katsomaan. Katselijoita oli niin hellustelevia pariskuntia skootterilla, käveleviä kalastajia, perheitä, paras oli neljän hengen perhe mopoautolla.

Vuokrasimme Päivin, Pekan ja Heinin kanssa sähköpyörät ja kiersimme saaren. eMTB pyörällä pääsi tutkimaan myös hiekkateitä ja kalliojyrkänteitä. Aivan upea saari ja vaikka eMTBssä on avusterajoitin 25km/h niin vuoriteilla alamäissä kuusikymppiä rikkoutui helposti. Kuski ei.



Koominen kohtaaminen

Porto Santossa parhaiden ravintoloiden kehutaan olevan vuorilla. Ajoin alamäissä skootteria nopeammin syömään. No, palmun alla saimme annokset kun tiellä alkaa paukkua, kaasutella ja kytkintä polttaa reilusti moottoripyöriä. Paikallinen liivijengi saapui, itsensä yli vakavasti ottavia moottoripyöräkerholaisia. Ensin saapui palaneen kytkimen tuoksui, sitten vakavat miehet ja lopuksi turpaansa saanut “major” eli porukan chef. Vasta ruuan saapuessa puheensorina muuttui iloisemmaksi. Nahkaliivien selässä luki nimiä kuten “tohtori Korte”. Pyörät olivat hienoja aivan kuten saaren autotkin.
No pitihän meidän Pekann kanssa lähtiessä revitellä raflan vieressä sähköpyörillä. Suti paremmin kuin kytkimenpolttajan katuhaukka. Eikä saatu selkään.

Tuolla se puhaltaa

Madeiran ympärillä vettä on liki neljä kilometriä. Kolmen ja puolen mailin päässä rannasta näkyi puhallus. Kaskelotilla on yksi hengitysaukko pään vasemmalla puolella etuviistoon. Suurin hammasvalas oli hengittämässä pinnassa. Kaskelotit ruokailevat sukeltamalla syvyyksiin ja nykyisen teorian mukaan tainnuttavat kalmarin etc ruokansa eläinkunnan suurimmalla äänellä, jonka ne tuottavat päänsä spermaseetiöljyn avulla. Tämä kaskelottinaaras hengitteli vartin ja sukelsi noin tunniksi syömään. Paikalla oli 1 800 metriä vettä. Juho iloitsi ruorissa oikeasta lähestymisestä valaaseen sekä sopivan välimatkan pitämisestä, ettei Helena häirinnyt kaskelottia.

Kanarian virran kilpikonnat


Madeiran ja Lanzaroten puolivälissä Helena ajoi bläkään eli tuulettomaan. Sehän on purjehtijalle paha mutta bongarille unelma. Näimme moottorilla ajaessamme Kanarian virrassa matkustavia merikilpikonnia. Paljon! Neljänkymmenen kohdalla laskut menivät sekaisin. Kilpikonnat tulevat merivirtojen mukana Karibialta, kiertävät Azorit ja Kanarian saaret ja ajelehtivat takaisin. Nämä kaverit kelluivat rauhassa yksinään tasaisessa vedessä. Helenan lähestyessä ne joko kääntyivät katsomaan tai sukelsivat hieman. Yksi merikilpikonna oli huonoksi onnekseen valinnut muovipussin ruokalistalleen meduusan sijaan. Muovipussi muistuttaa liikaa meduusaa ja tukkii kilpikonnien sisäelimet.



Sukellus siniseen

Bläkässä eli tuulettomassa moottorilla ajaminen on kuumaa. Pysähdyimme uimaan. Sininen väri vedessä on aivan uskomaton aurinkoisella kelillä, kun alla on 4 500 metriä vettä. Voi mahdoton sitä iloa ja riemua mitä laivan kannella ja vedessä vallitsi niin viilennyksen kuin värien, sinisen sävyjen ja valkeiden kuplien riemuitessa keskellä matkaa Madeiralta Lanzarotelle.

Viimeinen täysikuu

Nostimme koiravahdissa purjeet ylös tuulen noustessa. Aivan maaginen tunne kun moottorit sammuvat ja kuu loistaa pilvien takaa. Helena ottaa puuskat ja surffaa mainingit. Kukaan vahdista ei malttanut mennä heti nukkumaan. Nautimme tiramisua purjeiden alla kuutamon valossa Heinin, Helmin, Riston ja Markuksen kanssa, Helena kiihdytti vauhtiaan hiljaisuudessa. Upea päätös legille.
Lanzarotella Turusta lähtijöillä tuli mittariin 3 221 merimailia kuudessa viikossa.




Kuvat ja teksti: Seikkailureportteri Jarno


28.10. Cherbourg - Guernsey - Biskajanlahti - Viviero - La Coruna 2022 


Ensimmäinen oli jännitys saadaanko mukaan perämiestä, kapteenin saatua korona plussa Cherbourgissa. Juhlat alkoivat Ranskassa, kun kuulimme perämies Johannan saaneen soiton kymmenen uutisten aikaan ja liki samoilla jaloilla lähteneen tulemaan Ranskaan. Matkaan pääsimme upgreidatulla miehistöllä liki aikataulussa (perämiehestä päällikkö ja uusi perämies suoraan Suomesta). Ranskalaisella ylpeydellä Cherbourgin kehuttiin olevan maailman suurin rakennettu satama-allas. Ainakin siellä pullokuonodelfiini heilutteli selkäevällään heipat kepeälle sunnuntai purjehdukselle.



Aaltosurffaus alkaa

Kenties mieleenjäänein ruorivuoro koko legillä sattui merenpohjan pudotessa sataan metriin ja matalapaineen painaessa aaltoja vastaan. Aallot olivat periaatteessa 5-6 metrisiä, mutta niiden rytmi oli sekava, suurempia aaltoja tuli rykelminä ja ne veivät niin sanotusti kaikki hieman eri suuntiin. normaali suunta ja rytmi puuttui aalloista. Ja Helena. Hän surffasi aaltoja upeasti. Aivan uskomattoman hieno kokemus olla ruorissa moisessa aaltolabyrintissa. Keli oli pilvinen mutta kirkas. Aallot ärjyivät kaikissa suunnissa. Vaikka ne eivät murtuneet, niin tuuli ja erisuuntaiset aallot värjäsivät veden valkean vihreän mustaksi. Aivan upeaa. Tuntui että hymy ei lähtenyt naamalta edes seuraavassa möykkyisessä siivousvuorossa.



Hiljaiset salamat

Taivas rakensi uskomattoman näytöksen yövahdissa. Ukkossolut seurasivat toisiaan. Läntinen taivas räpsyi salamoita koko neljä tuntia auringonnousuun asti. Seilasimme sopivasti parikymmentä mailia itään matalapaineen puskiessa ainakin viisi ukkossolua vastaamme. Yöllä kurssi oli kohtuullisen tasaisessa kelissä Biskajanlahden mittareilla. Maston yläpuolella ja idässä kirkas taivas keikku täynnä tähtiä. Kuu oli vain kolmanneksessa, joten häiritseviä valoja oli todella vähän, taivassalamat ja mereen lyövät salamat olivat aavemaisen hiljaisia, eli sopivan kaukana alatuulen puolella. Vielä auringon noustessa keltaoranssi taivas valaistui viimeisillä salamilla. Sitten kurssi vaihdettiin kohti matalan keskusta.

Siellä se puhaltaa!

Biskajanlahden aallot kasvoivat viiden kilometrin syvyyskäyrän kohdalla. Kannella ne näyttivät massiivisilta, värikkäiltä, vahvoilta ja kunnioitusta herättäviltä. Auringon laskiessa seisoin ruorissa. Lasketun isopurjeen päällä taivas kiilsi turkoosina, katselin välillä suoraan sivulla laskevaa aurinkoa ja upeaa pilvimuodostelmaa. Se näytti kylmän siniseltä ja aallot mustilta. Silloin se tapahtui; siellä se puhalsi!
Huusin valashälytyksen ja arviolta useamman parinsadan metrin päässä Helenasta. Varsinaisiin uurteisvalaisperheen valas matkusti samaan suuntaan kanssamme, etelään vasten aaltoja. Valas puhalteli suuria hengitys höyryjä rauhalliseen tahtiinsa. Valaan selkä näkyi ja paljasti sen kuuluvan samaan hetulavalaiden alalohkoon kuin suurin sinivalas ja pienin lahtivalas. Todennäköisesti näimme Sillivalaan, Seitivalaan tai Brydenvalaan.



Puuska repi kaksi purjetta

Reilu viisikymmentä mailia ennen espanjan rannikkoa tuulenpuuska iski Helenaan. Hetkessä sivuvastaiseen ja suuriin aaltoihin, kuin 8++ tuntureihin ja laaksoihin suuntautunut kulkumme muuttui hetkessä. Puuska repi sekä foren että meisselin. Sen jälkeen matkasimme sisulla vastaiseen parin solmun nopeutta. Ruorissa sai olla tarkkana tuulikulman kanssa jättimaisten aaltojen moukaroidessa Helenan keulaa milloin oikealle milloin vasemmalle. Upeasti Helenan purjeoppilaat järjestivät yövuorot miehistön apuna ja ajoivat Helenan lähelle rannikkoa. Kata laski ja neuvoi hienosti ajokulmat aaltoihin. Aallot eivät murtuneet. Suuren aallon harjalla näytti että Helena laskettelee sujuvasti alas laakson pohjalle. Seuraava aalto oli tulossa reilun sadan metrin päässä. Kannella Heini tiivisti hienosti tunnelman aallokossa; Minulla on täysi luotto Helenaan aluksena. On upeaa katsoa aaltoja, värejä ja meren voimaa kannella. Sisällä olikin sitten kovasti kulmikkaampaa keinumista.

Vilpittömät kiitokset:

Kaikessa elämässä kommunikaation ja sen merkitys on tärkeintä. Myrskyssä sen merkitys vain korostuu yhdessä päätösten kanssa. Mielestäni aina kannattaa keskittyä positiiviseen ja tehdä rauhallisesti tärkeät asiat. Suurkiitos kansimiehellemme Joonas Faariselle. Joonas teki kaikkea ja kaikkialla laivassa kelistä välittämättä. Samalla hän loi laivaan olemuksellaan ja käytöksellään tarvittavaa rauhaa. Hyvää huumoria myös kovissa paikoissa. Hänen kanssaan aalloissa ja tuulissa oli mukava olla. Samoin kiitos koko purjehdusoppilasjengille. Olihan se huikea seikkailu, koimme äärimmäisyyksiä jokaisella tasolla. Ne seikkailut minäkin muistan sitten joskus tulevaisuudessakin kun rokkaan kiikkustuolilla ympyrää. Muut kun me eivät voi tarinoitamme edes oikein ymmärtää. Kiitos että jaot legin kanssamme!
 


Kuvat & teksti seikkailureportteri Jarno Artika


16.10. Kööpenhamina - Terschelling - Cherbourg 2022

.

Yön hiljaisuudessa liikenteen solmukohdassa

Saavuimme hiljaa ja pimeässä Kööpenhaminaan. Myös lähtömme oli pimeässä, mutta tuulinen. Ylittäessämme Juutinrauman siltaa, sen tunneliosaa, tunnelma oli jollain tapaa juhlallinen; ylitsemme laskeutui lentokoneita alle kymmenen minuutin sloteilla, takana ja edessä Helenaa meni rahtilaivoja ohitsemme ja alla tiesimme menevän junia ja letka autoja. Taivaalla kuu kasvatti kokoaan ja tähdet kimmelsivät. Silloin keskiyöllä kansivahdissa riitti, että ajoimme väylän laitaa, mutta silti olimme liikkeen ja liikenteen keskuksessa.

Masto keskellä Kielin kanavaa

Kielin kanavaan saapuminen oli herkkä paikka. Kanavan toisessa päässä kapteeni Bent vaihtuisi Benneen. Ajatukseni oli päästä mastoon kuvaamaan suurta vastaantulevaa konttilaivaa.
Joonas antoi valjaat ja alkoi vinssaamaan kuvaajaa ylös kohti isomastoa. Ylhäällä ensimmäisellä saalingilla maisema alkaa avautua. Helena kulkee ruskeassa kanavassa. Puskien takana avautuu peltoja ja tuulimyllyjä. Perämies Matti huomaa vanhan merikapteenin silmillään saman kuin minä ylhäällä mastossa. Kotka liitelee lähemmäksi, katsooko punaista ukkoa mastossa vai muuten vain katselee paistia muuttohanhista?

Ylimmällä saalingilla Helena näyttää pieneltä. Ja kameran jalustaan tekemäni solmun merkitys korostuu. Kameran tiputtaminen noin 26 metristä Helenan kannelle ei ole vaihtoehto. Ikävä kyllä köysi on hieman liian kireällä ja saalingin päähän kävely vaatii varvasjumppaa. Todella hieno paikka kuvata. Alhaalla iloinen porukka Turun Noviasta alkoi sitomaan kaseja ja nousemaan mastoon.





Satumaisen kaunis Helena

Lähdimme aamulla Terschellingin satamasta. Ajoin ruorissa matalilta Friiseinsaarten kanavavesiltä ulos syvemmille vesille. Vastaan rullasi aaltoja, jotka pyörittelivät Helenaa niin, että alakerrasta alkoi nousta vahteja katselemaan merta. Helenan vierelle ajoi merivartiolaitoksen alus. Se piti todella kovan puhuttelun Helenalle. Syy taisi olla se että haimme sopivaa tuulikurssia ajamalla sivuavaa kurssia öljynporauslautan suuntaan.





Kurssin muutoksen myötä pääsimme nostamaan kaikki purjeet leppoisassa sivumyötäisessä. Helena näytti jo kannelta todella hienolta. Päätin kiertää dronella kuvaamassa merten kaunokaista. Kuvaus sinällään onnistui kuin elokuvissa. Mutta se laskeutuminen!! Yrittäessäni laskeutua ensimmäistä kertaa, Helena kiihdytti yli kahdeksan solmun vauhtiin. Maininki keikutti reelinkiä toista metriä ylös ja alas. Eihän siitä mitään tullut. Täystuho oli puolen metrin päässä, dingin moottorin muodossa lävähdys oli lähellä. Toisella kertaa sopivalla lähestymiskulmalla drone laskeutui valkean pilotin onneksi nätisti turvaan Antin vinkkien avulla.
Helppohan se oli seuraavana päivänä coastal guardin helikopterin lennättää harjoituksissa meripelastaja Shawn Clark Helenalle syömään pannukakkua, kun silloin ajoimme harjoitusta varten tasaista parin solmun vauhtia. Happy pancake-vierailun tarina löytyy instagramista.





Matka jatkuu huomenna monen mutkan jälkeen kohti kanaalisaaria ja Biskajanlahtea.

-Seikkailureportteri Jarno
  

10.10. Köpis - Brunsbüttel




Uusi porukka uusilla vesillä. Tämä legi tuntuu rauhallisemmalta, sillä meitä on huomattavasti vähemmän kyydissä. Ei ole edes vaikeaa löytää paukkuliivejä kasan alta.

Meille on toivotettu monesti sekä suotuisia- että myötätuulia. Mahdollisille meren jumalille on jopa annettu uhrilahja kalakeiton muodossa. Mutta se vastatuuli vain seurasi meitä. Kun me vaihdoimme kurssia, tuuli kääntyi. Aina se vain halusi puhaltaa suoraan sieltä minne oltiin menossa. Ainakin ollaan saatu harjoitella kryssimistä ja vendoja, myös hienossa kuunvalossa.

Purjehdimme meren ja tuulen ehdoilla. Ei voi muuta kuin todeta, että ihminen on pieni.

Terv. Seikkailureportteri Moa
********

Nytt gäng och nya vatten. Legget är mycket lugnare från Köpenhamn till Cherbourg, eftersom vi är färre ombord. Man till och med hittar sin flytväst rätt snabbt när man vill ut på däck och behöver inte gräva.

Vi har fått många lycko-önskningar att vi får medvind. Vi har till och med gett en offergåva till möjliga havsgudar i form av fisksoppa. Men ändå har vi haft motvind, hela tiden hela vägen till Kiel kanal. När vi ändrar kurs ändrar vinden också riktning. Bara för att hela tiden blåsa rakt framifrån. Men vi har i alla fall fått öva på att kryssa och göra vändor.

Vi får segla enligt havets och vindens villkor, på gott och ont. Människan är liten.

Hälsningar, äventyrsreporter Moa
  


6.10. Tunnelmia Turusta Kööpenhaminaan

Seikkailureportteri Jarnon tiivistyksiä ja tunnelmapaloja Turku-Kö. Varsinkin niitä mitä ei kuvissa näy tai mitä kuvien takana tapahtuu.

Lähtö Turusta:
Kuunari Helenan irtautuminen Aurajoen varrelta oli jännittävä ja liikuttava hetki. Pieni tihkusade tiivistyi Hannan silmäkulmaan. Hän oli aktiivisena laittamassa Helenaa kuntoon syyshuollossa ennen lähtöä. Kaikkiaan kolmisenkymmentä vapaaehtoista huolsi, pesi, puhdisti, pakkasi, kertoi tarinoita ja muisteli edellisiä seilauksia viikon ajan kolmekymppisiä tänä vuonna viettäneellä Helenalla ennen lähdön hetkeä. Herkkä ja kaunis hetki sai juhlavan jatkon, kun Helena antoi kunniaa lipputervehdyksellä laivaston sota-alukselle. Kadetit vastasivat tervehdykseen.

Reilu tunti rannasta irtautumisen jälkeen taivas alkoi aueta, kuvaajan mielestä aiemminkin olisi voinut sinivalkea maisema tulla verhostaan.







Ensimmäinen auringonnousu:
Aamulla taivas maalasi itsensä hienoimpaan. Oranssit, keltaiset ja punaiset värit heijastelivat Itämeren aalloista ja Helenan kyljistä. Jopa luonnon näytelmää hienompaa oli katsoa merivahdin ruorimiestä. Markku oli saapunut laivalle vasta toisten ollessa esittäytymiskierroksella. Tihkusateessa näki että miestä harmitti junan tuloaika Turkuun. Olkapäät sen kertoivat. Mutta nyt aamulla ruoria piti vakaasti aivan eri mies. Maken ryhti oli noussut ja mies oli kasvanut tulopäivästä “kymmeniä senttejä”. Se on se ruorin voima ja taika. Sekä vastuu uusista kavereista ja 110 tonnisesta. 30-vuotiaasta Helenasta. Hymy säteili kilpaa luonnonnäytelmän kanssa.



Ennätysten yö:
Visbyn jälkeen tuulet kuljettivat Helenaa nopeasti. Päivän 11m\s keskituuli nousi reippaasti. Isopurjeen ollessa ykkösreivissäkin Heini revitteli 12,6 solmun vauhtia. Pimeyden keskellä kiitävä alus, päällä keinuva tähtitaivas, turvaliinat, vahdin ja vahvassa kulmassa oleva sitlooda (eli pyötä ja istuinsyvennys ulkona). Näkymässä ja tilanteessa oli hurjuutta, vauhtia ja voimaa. Kaikki tämä liki pilkkopimeässä, jotta ruorissa ei hämäränäkö heikkene.
Toki sisällä tilanne oli hieman toinen. Vaatteiden pukeminen oli varsin haastavaa, messissä yritti nukkua keulan porukka ja sängyssä keulan metrien hypyt saivat tuntemaan levitaation ensiaskeleet. “Itämeren Biskajanlahti” eli Hanöbukten näytti voimansa. Ikävä kyllä anoppi voitti vedon sinä yönä, ruokin kaloja.



Merenneito:
Saapuminen öiseen Kööpenhaminaan oli hiljainen kokemus. Ensin loputtomalta tuntuva Juutinrauman silta söi taivaalta valot. Kööpenhaminan edessä ruotsalaiset tuulimyllyt lappoivat sähköä puolikuun valossa merimetsojen päivystäessä.
Kaupunki näytti ja kuulosti hiljaiselta. Vain katuvalot todistivat Helenan saapumisen kuninkaallisen Amalienborgin linnan eteen. Ja SE merenneito. Pieni merenneito oli kivellään kuin bambi autonvaloissa. Laivalla päällikkö Bent, koko miehistö ja purjehdusoppilaat seisoivat Helenan kannella hiljaa. Koko 27 hengen tiimi katsoi pitkään ja hiljaa Helenan lipuessa Pienen Merenneidon selän takaa.

Seikkailureportteri Jarno Artika
    

5.10. Visby - Kööpenhamina






Ilmeisesti Turku - Köpis legin sanotaan olevan ikimuistoinen kokemus ja uskallan kaikkien osallistujien puolesta sanoa, että se pitää paikkansa. Laivaa siivotaan parhaillaan ja suurin osa purjehtijoista lähtee kotiin monta muistoa rikkaampana, toiset jatkavat seikkailuaan. Nämä päivät menivät hujauksessa ja takana on lyhyt ja ytimekäs legi. Puhuimme monta kertaa siitä, miten ajantaju katoaa Hellulla täysin. Yövahdin jälkeen saattaa päiväunet maistua, mutta herätessä on helposti aivan sekaisin. Kaksi päivää voi tuntua viikolta kun sen viettää pienessä tilassa samojen ihmisten kanssa. Hellun arki rullaa aaltojen tahdissa. Täällä ollaan aivan omassa kuplassa.

Yksi ikimuistoinen yö tältä legiltä jää varmasti monella mieleen. Visbyn lähdön jälkeinen tuuli ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta. Heräsin neljältä vahtiin ja nappasin mukaan saappaat ja monta kerrosta lämmintä vaatetta. Messissä nukkui kalpean näköisiä hahmoja ja koitin olla niin hiljaa kuin mahdollista. Saappaat liukuivat heti karkuun jos niistä päästi irti laivan heittelehtiessä. Kauhulla kiipesin ylös kannelle ja sieltä kuului edellisen vahdin naurua, sillä Hellu ratsasti aalloilla 12,6 solmun nopeudella. Ulkona oli aavemainen, mutta kaunis tunnelma. Tuuli ulvoi mastoissa ja meri vaahtosi mustana. Aalloista saattoi aina välillä erottaa vihreänä hohtavia meduusoja ja kaukana horisontissa erottuivat alusten valot. Kuuden aikaan aamulla alkoi sarastamaan ja tuuli rauhoittui. Värit maalasivat taivasta idästä tähtien tuikkiessa vielä taivaalla.

Voisi luulla että elämän ensimmäinen purjehdus alkaisi leppoisasta suviajelusta, mutta nyt on hypätty syvään päätyyn ja itämeri koettu syksyllä. Minun on vaikea puhua kokeneemman puolesta, mutta kokemattomat ovat varmasti sitä mieltä, että ihan helppoa tämä ei ollut. Pilke silmäkulmassa voin sanoa, että jos arjen askareet tuntuvat liian tylsiltä ja helpoilta, niin kannattaa kokeilla tiskaamista tai vaatteiden pukemista heiluvassa ja nojaavassa laivassa. Tästäkin selvittiin ja hurja kokemus hitsasi ryhmän vielä tiivimmin yhteen.

Kohta Helena täyttyy uusilla seikkailijoilla ja nokka suunnataan kohti Cherbourgia.

Terveisin seikkailureportteri Moa

***

Åbo - Köpenhamn

Tydligen ska seglingen mellan Åbo och Köpenhamn vara oförglömlig och jag vågar tala för alla deltagare när jag säger att det stämmer. Helena städas som bäst och största delen av seglarna åker hem med många nya minnen i bagaget, andra fortsätter sitt äventyr. De här dagarna har flugit förbi. Vi talade många gånger om att tidsuppfattningen bara försvinner ombord. När man vaknar från sin dagsömn dagen efter att ha haft nattvakt är man helt förvirrad. Två dagar kan kännas som en hel vecka när man umgås med samma människor i ett litet utrymme. Helenas vardag rullar på i vågornas takt och man lever i en bubbla.

En särskild natt har helt säkert förevigats i allas minne. Efter att vi lämnat Visby har ingen missat att det började blåsa. Jag vaknade klockan fyra för att ta mig upp på däck för nattvakten och samlade stövlar och många lager varma kläder. Bleka figurer sov på sofforna i mässrummet och jag försökte vara så tyst som möjligt. Stövlarna rymde genast om man lät dem glida när skeppet slängde i vinden. Jag klättrade skrämt upp på däck, men därifrån kunde man höra den tidigare vaktens skratt. Helena red vågor i 12,6 knops fart. Det rådde en kuslig, men vacker stämning på däck. Vinden ven i masterna och havet skummade mörkt. Emellanåt kunde man urskilja grönskimrande medusor i vågorna och i horisonten lyste andra fartygs ljus. Vid klockan sex började gryningen måla horisonten i öst, medan stjärnorna fortsatte glittra på himlen.

Man kunde tro att man som sin första segling skulle välja en lugn sommarseglats, men nu har man i alla fall gett sig ut på djupt vatten och upplevt Östersjön på hösten. Jag kan bara tala för en oerfaren seglare, men vi kan säkert enas om att det inte har varit en helt lätt segling. Med glimten i ögat kan jag säga, att om vardagen känns tråkig och lätt så lönar det sig att prova på att diska eller klä på sig i ett svängande och lutande skepp. Men vi klarade det och kom ut på andra sidan med en ännu mer sammansvetsad grupp.

Snart fylls Helena med nya äventyrare och skeppet styr kosan mot Cherbourg.

Hälsningar, äventyrsrepoter Moa
  



30.9. 2022 Turku - Gotska Sandö


Turusta ollaan lähdetty kohti Kööpenhaminaa! Alkutäpinöistä ollaan päästy jo kunnolla eri vahtivuorojen makuun. Yhteisvoimin nostettiin maini mastoon ekana iltana kahdeksan maissa, vaikka alkutunteina ei paljon tuullut. Paluusolmujen ja siansorkkien harjoittelu on näyttäytynyt hyödyllisenä. Kovasti ollaan kannelta tähystetty, näkyykö jo sinivalaita, pyörisiä tai mamelukkeja. Yksi hylje on kuitenki havaittu.

Ensimmäinen yö on myös selätetty ja ollaan opittu tuntemaan toisamme paremmin, se tapahtuu melkein itsestään kun samassa pienessä tilassa nukutaan ja ollaan. Ensi kohtaamisesta on myös laitettu toisen korvan taakse pahoinvointilaastaria. Tällä porukala on helppoa vetää yhtä köyttä.

”Maata näkyvissä”, kuultiin perjantai iltapäivän aikana, kun Gotska Sandön häämötti horisontissa. Monet saivat ensimmäistä kertaa ohjata purjeilla varustettua Hellua kohti Visbytä.

Hejsan Sverige!

Terveisin, Seikkailureportteri Moa


***********

Helena har lämnat Åbo och styrt kosan mot Köpenhamn!

Nervositeten har hunnit släppa och vi har hunnit bekanta oss med hur det är att hissa segel, styra och laga mat till alla. Vi har hissat stora seglet för första gången på torsdag kväll, när det äntligen började blåsa upp.

Vi har också övat på att knyta pålstek och halvslag, nyttiga knopar som vi redan haft användning för.

Vi har varit i full fart med att försöka se om vi kunde se någon blåval, tumlare eller rent av en mameluck. En säl har vi hunnit se.

Första natten har vi också klarat och vi har lärt känna varandra bättre. Det sker som av sig självt när man sover och umgås i ett litet utrymme. Inom fem minuter från att ha träffat en ny människa har vi också hunnit pryda varandras öron med plåster mot illamående. Det är lätt att dra i samma rep med det här gänget!

På fredagen kring lunch kunde vi också höra ”Land i sikte!” då Gotska Sandön skymtade i horisonten. Många fick för första gången stå bakom rodret på Helena med seglen hissade.

Hejsan Sverige!

Hälsningar, äventyrsreporter Moa

  

1.5. Helena saapui Turkuun!



Turun Sanomat kirjoitti Helenan saapumisesta jutun, joka on luettavissa täältä

11.4.


itäinen Atlantin valtameri

Helenan miehistö heräilee yön jälkeen ja kömpii kuka mistäkin kiinni pitäen stand by-vahdin valmistamalle aamupalalle. Tarjolla on munakasta, mysliä, teetä, kahvia ja pekonia. Uunissa paistettuna. Vaihtelevasti palvellut liesi on sanonut työsopimuksensa irti. Siitä huolimatta aamupalat, lounaat ja päivälliset valmistuvat ajallaan. Täällä vesipuistossa hatunnoston arvoisia suorituksia.

Tuuli pujottaa muovipusseja jalkaansa. Sukat säilyvät kuivina lenkkareissa. Oikeastaan kaikki on yltä päältä märkänä, keulasta perään saakka. Reilut kaksi vuorokautta on kuunari purjehtinut syvän matalapaineen reunaa. Tuulta on riittänyt reilun kahdeksantoista sekunttimetrin huitteilla tosiaan pari päivää. Niin ja kaikille tiedoksi:
myös sysipimeässä yössä. Vähän väliä saderintamat ovat nostaneet puuskat parhaimmillaan 23 metriin sekunnissa.

Kaikesta huolimatta neljä merivahtia pyörivät normaaliin tapaan neljän tunnin rytmissä. Iltapäivällä on näiden välissä lisäksi kaksi kahden tunnin puolivahtia. Kun aukaiset oven istumalaatikkoon, jo valmiiksi märät sadevaattet saavat merivesihuuhtelun. Onneksi kevyempi ja toisinaan rankempi sade huuhtelee säätiön pukimet sitten saman tien liiasta suolasta.

Keväinen Atlanti on tarjonnut sitä, mitä oli odottavissakin. Kovaa tuulta, sadetta ja myös aurinkoista säätä. Juuri nyt puolen yön jälkeen syvempi matala on väistynyt. Lähestymme Englannin kanaalia. Aurinko hellittelee tällä hetkellä Helenan miehistöä puolipilvisen taivaan raoista. Tosin merivahtia lukuunottamatta kaikki aamupalan syöneet ovat jo punkkansa pohjalla lepäämässä ja keräämässä voimia taas seuraaviin vahtivuoroihin.

Matkaa Cape de la Hagueen Cherbourgin niemen kärkeen on jäljellä noin 350 merimailia.

Taas kerran on voitu todeta, että kuunarimme on tehty vaativiin oloihin.
Parin päivän aikana välillä myrskylukemiin nousseessa tuulessa alus on noussut arvokkaasti valtavien aaltojen rinnettä ylös ja toista alas.
Suhteellisen helposti on ruorihenkilö saanut kurssin pidettyä kohdallaan.
Vaikka välillä aallot nostavat keulan ja murtuva valkoharjainen huippu kirjaimellisesti moukaroi Helenan kylkeä kumauttaen mojovan paukahduksen ja herättäen nukkuvan miehistö, alus kulkee kohti päämäärää puolelta toiselle keinahdellen.

Eilen tyhjennettiin biojäteastia mereen suojan puolen laidalta. Kaikki ei mennyt ihan mereen asti ja Marianne pyysi harjaa siistiäkseen kannen. No, ei kulunt kuin muutama sekunti, kun jo kuohuva valkoinen vesivana syökyi keulasta perään kantta pitkin ja biojätteen loput olivat kadonneet Atlantin aaltoihin. Onneksi tuuli on ollut styyrpuurin puolen lanteelta, emme ole joutuneet puskemaan vastaiseen. Loppumatkaksi on luvassa samansuuntaista tuulta ja mahdollisesti jopa tyyntyvää ennen Cherbourgiin tuloa. Sitä Helenan miehistö kaipaa muutaman märän ja myrskyisen päivän jälkeen.

III vahti: Ilkka, Jori, Marianne, Diego
 

9.4. 


(45 astetta, 35 minuuttia pohjoista leveyttä, 16 astetta,
18 minuuttia läntistä pituutta)

”On se hienoo, mut on tää hulluu” -Jenni

Vahdit ovat kierähtäneet täyden kierroksen, puolimatka on saavutettu ja kelikin muuttunut muutaman aurinkoisen – ja korvapuustin tuoksuisen – päivän jälkeen juuri sellaiseksi, johon lähdimme tälle reissulle tutustumaan. Toivotammekin teidät tervetulleeksi Vesipuisto Helenaan!
Puistossa voit päästä yllätyssuihkuun ihan missä vain: vaikkapa sängyssäsi, sohvalla lepäillessäsi tai keittiössä puuhaillessasi. Puiston uutuuslaite on ollut erittäin suosittu, eikä siihen tarvitse edes jonottaa, sillä voit nauttia Pesukonesimulaattori-nimisen laitteen pyörityksestä kaikkialla puistossa, mutta etenkin keskusaukiolla näkymät ikkunoista lisäävät simulaattorin todentuntua. Kansia pestään tällä hetkellä ahkerasti (noin joka neljännellä aallolla), jotta asiakkaat voivat nauttia ulkona sijaitsevalla spa-osastolla jalkakylvyistä ja erilaisista suolaisista kasvohoidoista. Kun tilanne sallii, asiakkaat toivotetaan tervetulleeksi entiseen sitloodaan, nykyiseen jacuzziin, jossa on myös hierovia vesisuihkuja.

Matkaa taitetaan tosiaan vauhdikkaasti yli kymmentä solmua, 15 m/s tuuli on vallitseva, puuskat yltävät reippaasti yli 20 m/s. Hieman viivästyneestä lähdöstä huolimatta näyttää siltä, että saavutamme Cherbourgin jo torstaina, mutta ennusteet on ennusteita ja elämme täällä vahti kerrallaan. Suurin osa porukasta hyppäsi Helenalle maaliskuun puolivälissä, osa jopa aiemmin, joten pikkuhiljaa on aistittavissa jo kaipuuta kotiin. Mutta miten sitä osaisi enää nukkua normaalisti, eikä siten, että toisella polvella kiilaa itsensä punkkaan ja toisella kädellä pitää kiinni laidasta?

Seikkailupurjehdukselle lähteneet ovat kuitenkin hyväntuulisia, eikä edes kahvinkeittimen hajoaminen ole vielä vaikuttanut tunnelmaan. Kuten eräs sadesäähän pukeutuva seikkailija sanoikin: ”jos jäätelön sulaminen on suurin murhe, menee meillä aika hyvin!” Luontoäiti tarjoilee upeita auringonlaskuja jopa sadesuihkujen läpi. Meri on upea ja voimakas, samoin meidän väsymätön päällystö!

Terveisin 2-vahdin Eeva (terkkuja kotiin, merisairaudesta selvitty ja koalan elämää jatkettu edelliseltä Atlantti-reissulta tuttuun tyyliin)
 

6.4.


Azorit on jätetty taakse ja matka merellä jatkuu osittain uudella miehistöllä. Helenalla on uusi kapteeni Markus, perämies Silja sekä kansimies Heidi. Konehenkilö Liisa jatkaa päällystössä koko matkan Atlantin poikki eli myös Azoreilta Cherbourgiin.

Hortan satamassa ehdittiin viettää lähes viikko, joka kului muun muassa Helenan korjaustöiden ja varustelun parissa:
- eeppinen kauppareissu
- Helenan signature-maalauksen uudistaminen Hortan sataman kiveykseen
- muutamia hitsaustöitä
- liesi ja pari kattoluukkua tiivistettiin
- jibi kävi purjeneulojan hoivassa ja Forea paikattiin oman mieheistön voimin.

Enemmän kuitenkin aika meni lepäillessä, kauniiseen Faialin saareen tutustuessa, sekä ensimmäistä ylityspätkää juhlistaessa. Ikoninen Peter’s Sport Cafe tuli hyvinkin tutuksi. Muutaman päivän jälkeen hinku merelle oli kaikilla jo kova, sillä merivedessä uitettu seilori tulee satamassa vain levottomaksi. Lähtö kuitenkin viivästyi koronatestien merkeissä, ja suureksi harmiksi aivan kaikki eivät päässeet jatkamaan matkaa. Köydet irrotettiin lopulta tiistaina 5.4. klo 15.

Matka alkoi hyvin tyynesti ja vaikka purjeet nostettiin niistä ei hirveästi iloa ollut paitsi tietenkin osalle uuden oppiminen. Hauskuutta toi heti alussa nähty merikilpikonna ja muodostelmassa hyppivät delffiinit. Päivälliseksi tekemämme mausteinen kasvispata meni kuin kuumille kiville - etenkin sen jälkeen, kun riisi loppui. Illaksi tuuli oikeastaan kokonaan tyyntyi ja yö ajettiin kokonaan koneella. Tästä huolimatta vinkit merisairauden hoitoon olivat joillekin tarpeen.

Ensimmäinen aamu veneellä valkeni kauniina, ja purjeetkin saatiin takaisin ylös. Päivän mittaan tuuli yltyi ja matkaa tehtiin iloisissa tunnelmissa auringon lämmittäessä purjehtijoita.

Terveisin 1-vahti Eetu, Jenni, Riikka ja Tuuli
 


1.4. Horta


Maata näkyvissä, land ohoy! Huuto kuului keskiviikkoaamun sarastaessa sakeasta sumusta. Ensin näkyi vain valoja horisontissa, mutta pikku hiljaa Picon ja Faialin siluetit hahmottuivat esiin. Jokainen nousi innokkaana kannelle katsomaan tätä erikoista näkyä – ensimmäinen maahavainto 15 päivään! Laskimme laituriin kello 9, ja virallisten paperihommien jälkeen oli hymy herkässä ja rommihömpsy huulilla. Lähes jokainen käytti ensimmäiset tunnit puheluihin ja viesteihin perheen ja ystävien kanssa.

Eetu esitti upean rapin, jonka oli kirjoittanut matkan aikana. Siihen oli saatu tiivistettyä matkasta ja tunnelmista paljon olennaista ja oivaltavaa. Tunnelma oli samalla innostunut sekä haikea, sillä saapuminen satamaan tarkoittaa tämän seikkailun loppukiriä. Myrskypäivät tuntuivat pitkiltä ja väsyttäviltä, hienot purjehduskelit suorastaan ylevöittäviltä. Harva tunne vetää vertoja sille kun saa ohjata Helenaa peräaaltojen suhistessa auringonlaskussa – silloin on voittaja, merimies, oman elämänsä sankari!

Illalliselle oli varattu pöytä legendaarisesta Peter Sport Cafésta, jotta voimme koko porukalla juhlistaa yhdessä kuljettuja 2571 mailia. Kippari Kari luovutti omistajalle purjeenpalan, johon oli taiteiltu Helenan nimi, slogan ”Calm seas never made a good sailor” sekä kaikkien nimmarit. Se on nyt kiinnitetty baarin kattoon muiden alusten tuliaisten joukkoon. Eetun rappi sai julkisen maailmanensi-illan Sport Cafén terassilla. Ilta päättyi oluen ja Gin Do Marin makuisesti, myötälaitaisessa ja maan keinuessa.

Torstaina lähti saarta kiertämään kahden auton retkikunta; uimme luonnonaltaissa, söimme liikaa, tutkimme majakkaa, nousimme tulivuoren kraaterille – upea saari! Tänne palaa mielellään seuraavalla Atlantin ylityksellä.

Terveisin IV-vahti: Satu, Mikael ja Janne
 

28.3.


14.30 UTC
38.46.220 N
32.59.701W

Horta lähestyy! Matkaa Hortaan n. 200 mailia. Arvioitu saapuminen keskiviikkoaamuna.

Sunnuntaiksi sää tyyntyi ja aurinko paistoi. Hyvä sunnuntaipäivän ilma ja mukavaa vaihtelua muutaman päivän kovatuulisen sään jälkeen. Vene kulkee jälleen tasaisesti eikä heilu kuin pesukoneen rummussa olisi. Etenkin keittiövuoro on kiitollinen sään muutoksesta. Ainoa harmi on, että joudutaan motoroimaan, eli Sisulla pusketaan eteenpäin.

Väkeä on ilmestynyt jälleen kannelle päivän viettoon ja auringon ottoon.
Tuulisella ilmalla ei juuri näkynyt muita kuin merivahti kannella ja standby vahti tekemässä välttämättömät työt sekä akrobaattiset toimet ruuanvalmistuksessa ja tiskauksessa. Vapaavahdit ovat pysytelleet omissa vuoteissaan tai jossain muualla näkymättömissä.

Sunnuntai aamupäivän kunniaksi keittiövuoro loihti hienon sunnuntai brunssin. Uunimunakasta, uunimakkaroita, uunipapuja ja jälkiruuaksi hedelmäpiirakkaa. Runsaslukuinen uuniruokien määrä johtuu pääosin siitä, että induktioliesi lakkasi jokunen päivä sitten toimimasta. Normaali kotiolosuhteisiin suunniteltu liesi ei oikein tykännyt merivedestä ja jopa 40 asteen kallisteluista. Keittiövuorot ovatkin joutuneet keksimään mitä erilaisimpia uuniruokia kuten esim uunissa valmistettua pastaa. Aluksella on varaosana samanlainen liesi ja se vaihdettaneen Hortassa, jotta seuraava legi pääsee taas kokkailemaan liedellä.

Sunnuntai ei mennyt kokonaan laiskottelussa. Aiemmin repeytynyt isopurje otettiin alas ja varastoitiin purjeiden hautuumaalle. Purje painaa vähintään 200 kg joten se ei ollut ihan pikku operaatio, vaan tarvitsi hyvää suunnittelua ja miehistön yhteistopimintaa. Halukkaat saivat palan purjetta muistoksi. Yksi purjeenpala otettiin talteen, jotta siitä voidaan tehdä taulu Peter Sport barin seinälle. Taulun suunnitteluryhmä on tarttunut jo toimeen taulun luomiseksi.

Maanantai jatkuu samanlaisena tyynenä ja aurinkoisena. Tätä kirjoitettaessa varalla ollut isopurje on saatu nostettua puomille ja sitä asennetaan paikalleen. Myöhemmin illasta varmaan saadaan se koenostettua ja tarkistettua, että asennus on oikein tehty. Jos tuuli virkoaa, ehkä päästään vielä purjehtimaankin.

Odotamme myös innolla Hortaan pääsyä ja ensimmäisen etapin suorittamista.
Säiden puolesta on saatu kokea koko kirjo tyyntä auringon paistetta, nautittavaa purjehdussäätä ja kovaa keliä sateineen ja suolaisen meriveden kasteluineen.

Kolmosvahti: Marianne, Diego ja Jori
 

26.3


Torstain ilta merivahti alkoi tuulisissa merkeissä. Meidän vahdilla oli yövuoro klo 20-24. Innokkaat miehet, kapteeni Kari ja Veys nauttivat vauhdin hurmasta ruorin takana ja me naiset annettiin heille mahdollisuus kesyttää Helenalle meren tyrskyt.

Yön aikana tapahtui keulahytissä vesikidutusta kun räppänöistä tippui vettä suoraan nukkujien kasvoille. Tästä ärsyyntyneenä Martti ja Riikka pyysivät päästä meidän hyttiin nukkumaan. Muuton jälkeen he iloitsivat kuivista ja tilavista pedeistä kuin olisi päässyt VIP luokkaan! :D

Helenan viikonloppu alkoi tutuissa merkeissä. Vahtivuoroista on muodustunut rutiineja ja edessä on 691 mailia Hortaan. Laivalla on tehty paikkauksia tarpeen mukaan niin Helenalle itselleen kuin miehistölle.
Lentävällä lattialla sattuu ja tapahtuu. Keittiössä sattuu kaikkein eniten akrobatiaa. Perjantain dinnerilla todistettiin nuudelikattilailmaveivi mikä pelasti illallisen.

Perjantain jymyuutisiin kuului varaisopurjeen löytyminen purjeiden hautausmaalta Helenan kannelta! Tämä helpottaa Helenan korjaamista Hortan satamassa, koska muuten purje olisi pitänyt lähettää Suomesta asti.

Lauantaina yöllä meidän vahdilla klo 00.00-04.00, kutsutaan tuttavallisesti koiravahdiksi, oltiin ensimmäistä yötä kuivina kirkkaan tähtitaivaan alla.
Tuuli oli kova ja yksi kerrallaan käytiin sisällä lämmittelemässä sekä juomassa kaakaota. Juuri ennen vuoromme loppua kuu nousi pilvien takaa näyttäen appelsiinilohkolta.

Lounaan jälkeen lääkäri Janne ja farmaseutti Lilja pitivät palaverin minkä aikana päätettiin Maaritin rasitusvamman hoidosta. Saikkua ei annettu mutta annettiin täysilääkitys. ;)

Meidän iltapäivämerivahdin aikana kansimies Liisa antoi meille tärkeän tehtävän kiristää ruuveja kaiteissa. Nyt voi turvallisin mielin nojailla kaiteisiin. Iltaa kohden tuuli tyyntyi ja meidän vahti lähtee höyhensaarille…

Veys, Maarit ja Lilja, vahti II


24.3.

Laivan aikaa 16.50

37°44,49’ N
46°19,5’ W

Viimeiset vuorokaudet ovat tarjonneet dramaattiisia käänteitä ja kovaa menoa Helenalla. Toissayönä säätiedotuksen lupailemat ”hyvät purjehdustuulet” kääntyivät myrskylukemiin, kun tuulella oli nopeutta puuskissa 30m/s. Tarjolla oli majesteettisia aaltoja, sadetta ja styyraamista kaikella mies- ja naisvoimalla, mitä irti lähti, tyrskyjä kajuutassa asti, ja merestä ja kannelta ongittiin talteen tavaraa pelastusrenkaista sandaaleihin ja kalastusvälineisiin. Aamuyöllä isopurjeen puomin preventteriköysi petti yllättäen tuulenpuuskassa, laiva jiippasi ja isopurje repeytyi tuulen voimasta sekunneissa. Itse heräsin aamulla koiravuoron jäljiltä epäuskoisena kuuntelemaan näitä II-vahdin (Maarit, Lilja, Veys) kertomia uutisia ja katsomaan aamuauringossa veneen kannella lepattaen roikkuvaa riekaleista isopurjetta. Meri näyttää meille todella voimiaan, mutta kaikkein tärkeintä on että koko miehisto on kunnossa ja Helena osoitti olevansa urhea ja kovaa tekoa myös myrskyssä.

Seuraava päivä on kulunut yön tapahtumista toipuessa, vaatteita ja alusta kuivatellessa ja lepäillessä. Voimakas ja yllätyksellinen keinunta on treenannut meitä mitä mielikuvituksellisimpiin tasapainoiluliikkeisiin keittiössä ja alamessissä, ja erilaisia unipaikkoja on etsitty halssin puolelta. On mahtavaa huomata, miten rouheat olot hitsaavat porukkaa yhteen ja luovat jaettua fiilistä siitä, että olemme me erikoista porukkaa kun olemme tänne hankkiutuneet – ja että olemme sitä ennen kaikkea yhdessä täällä keskellä Atlanttia. Kummallisinkin merimäyrä löytää täällä kaltaisensa. Huumori sakenee ja aluksen paikoitellen farssimaiset tapahtumat (kuten niskaan iskevät kohdennetut sivuaallot kannella tai ”luukkusuihkut” lounaspöydässä) kirvoittavat hervottomia naurukohtauksia siellä täällä.

Matka on edennyt kaikesta huolimatta hyvin, ja Hortaan on matkaa jäljellä enää 864 mailia. Purjehdimme tällä hetkellä Main staysailillä ja Forella….
jos tuuli tästä kevenee pääsemme nostamaan lisää purjeita.

Juuri nyt keittiöstä leijuu herkullinen uunijuuresten, lihapullien ja tsatsikin tuoksu, aika lähteä syömään ennen vuorokauden viimeistä kansivahtiovuoroa.

Terkuin, Riikka, Eetu ja Martti
  

22.3

18.30 laivan aikaa
34°36.36’ N
51°53.66’ W

Aamun kansivuoro tarjoili tuoretta särvintä, kun päivän kala lensi päin ruffin ikkunaa. Tai saattoi se olla toissapäivänäkin, jokaisessa päivässä on monta pientä aamua kun kerta toisensa jälkeen vuorokaudenajasta riippumatta herää päiväunilta suoraan ruokapöytään tai ruoriin. Kellojakin siirrettiin tunti lähemmäs Euroopan aikaa. Plotterissa seurattiin mysteeriä, kun tutkassa näkymätön pienalus erkani suuremmasta ja sen jälkeen katosi navigointilaitteiden näkymistä.

Yö oli synkkä ja myrskyinen. Tarjolla oli 8 tuntia merellistä turpaanvetoa ja torvisoittoa. Päivän aikana meren syvä sininen sävy muuttui pikkuhiljaa taivasta heijastellen teräksenharmaaksi. Näky oli kotoisa, kuin Itämereltä elokuun lopulta. Auringon laskettua vanavedessä vilkkuivat fosforinhehkuiset planktonit, ja niitä laidan yli kuikuillessa saattoi kastua kasvot jos toisetkin. Parempi se kuin aiemmin kastuneet takapuolet samassa paikassa.

Yö meni toisilla ruoria reisivoimin pumpatessa kaatosateessa, toisilla punkan toiselta laidalta toiselle pyöriessä. Kukaan ei oikein nukkunut, mutta tunnelma nousi myös siitä että VIHDOIN NÄYTTÄÄ ATLANTILTA! Ruorissa vuoroteltiin silmät lautasen kokoisena innosta kiiluen (näin kuulin, kirjoittaja itse vyöryi punkan laidalta toiselle kunnes luovutti ja siirtyi messin sohvalle lukemaan), välillä koko maiseman valaisi pilvissä välähtävä salama. Messissä kerrottujen sankaritarinoiden mukaan huippunopeudet olivat 16 solmua, kun surffattiin aallonharjaa alaspäin.
Nyt oli kunnollista!

Tuoreet hedelmät on syöty jo lähes kaikki, ja suomalaisen vuodenkierron mukaisesti ollaan siirrytty punajuuriin, lanttuihin ja porkkanoihin. Hyvä ruoka on pitänyt silti mielet parempana, pakkanen on täynnä herkkuja ja jokaisessa vahdissa on kokkivelhoja.

Matka on nyt noin puolessa välissä, ja huomenna jos vauhti pysyy (koputetaan puuta kuten kunnon taikauskoinen seilori), voidaan juhlistaa sitä että enää 1000 mailia Hortaan. Sitä varten voikin sitten laittaa illallispöytään parempaa päälle - eli puhtaan paidan ja suolattomat housut.

Ilta pimene ja tuuli yltyy, IV-vahti valmistautuu kannelle, terveisin Satu, Mikael ja Janne
 

20.3.2022


19.30 UTC
31.11.056 N
57.22.560W

Sunnuntaipäivän viettoa Helenalla. Viikonlopuksi tuuli tyyntyi ja tänään on menty lähes täys pläkässä Sisun voimalla. Tuulta 0-2 m/s. Meri aaltoilee rauhallisesti, aurinko paistaa ja on mukavan lämmintä.
Täydellinen sunnuntaipurjehdussää. Aamupäivällä syöty sunnuntaibrunssi.
Ollaan seilattu Portugalin sotalaivaston saattelemana (medusalajike, ei sen vaarallisempaa). Iltapäivällä vietetty allasbileitä yli 4km syvässä altaassa. Kokemus oli hieno ja vesikin sopivan lämmintä.

Arjen alkaessa pitäisi saada myös tuulta, jotta pääsemme jälleen tekemään sitä, mitä on tultu tekemään eli purjehtimaan.

Paikanmääritystä ollaan harjoiteltu perinteisin menetelmin sekstantin avulla. Kapulta se onnistuu hyvin, muut jotka haluavat vasta opettelee.

Kalaa on ollut tilauksessa illallispöytään, mutta vielä ei ole tärpännyt levää kummempaa. Ruokaa ja hyvää sellaista on saatu kuitenkin riittävästi.

Kolmosvahti: Marianne, Diego ja Jori
 

18.3.2022


Meidän vahtimme vuoro alkoi yöllä klo 00-04. Yövahdissa täytyy pukea lämmintä päälle. Saimme säätiöltä lainaksi purjehduksen ajaksi kansihaalarin ja -takin. Kannella ollessa täytyy aina pitää paukkuliivejä.
Alkuyö oli tuulinen ja tuli kevyttä sadetta. Välillä täysikuu kurkisti pilven takaa ja valaisi kirkkaasti kannen ja meren. Vauhtia oli 12 solmua ja Maaritilla oli täysi työ pitää laiva kurssilla. Onneksi Benne oli meidän tukena ja oppaana yövahdissa. Sää muuttui äkisti tuulettomaksi vauhti laski alle neljään solmuun, jolloin jouduttiin laittamaan purjeet suoraksi ja käynnistettiin moottori. Ruorin kääntäminen oli niin raskasta että olimme onnellisia päästessämme nukkumaan.

Yöunet jäivät lyhyiksi koska aamiainen alkoi klo 7.30. Laivalla olevat työtehtävät jaetaan vahtivuoroille jotka määräytyvät hyttien mukaan.
Neljässä hytissä on tällä hetkellä 3 henkilöä kussakin jotka muodostavat oman vahdin. Vahteja on kahdenlaisia merivahti mikä vastaa merivahdin pidosta eli on ruorissa ja tarkkailee kurssia sekä avustaa tarvittaessa purjeiden käsittelyssä. Toinen on stand by vahti mikä vastaa ruuanlaitosta, siivouksesta sekä avustaa tarvittaessa merivahdin pidossa ja purjeiden käsittelyssä.

Päivä oli aurinkoinen mutta vähätuulinen. Tasaisen merenkäynnin takia päästiin tekemään pieniä korjauksia laivalla. Meidän turkkilainen vahtimme meidän hytistä, Veys, hoiti päivän jännittävimmän korjausoperaation korkealla mastossa. Vähemmän jännittävä korjaus oli ruokapöydän suoristaminen.

Keskipäivän aikaan kapteenimme Kari pitää päivittäisen ”family meeting”
missä hän kertoo meille sääolosuhteista, matkan etenemisestä sekä yleisiä Kuunari Helenan asioita.

Meidän konemestari Markku piti meille ihanan raikkaan merivesispan laivan keulassa. ;)

Päivä päättyi kauniiseen auringonlaskuun ja upeaan punaiseen kuun nousuun.

Kauniita unia ja II-vahti kuittaa ulos.

Lilja, Maarit ja Veys <3
 

16.3.2022


Maanantai meni ruokatarvikkeita hankkiessa ja lastatessa ja ensimmäinen yö oltiin Fort Louis Marinan laiturissa St. Martinin Marigot’ssa. All hands on deck ja Helenan köydet irroitettiin tiistaiaamuna klo 10.15 paikallista aikaa. Isossa kaksi reiviä, keulalla Jibi ja Fore. Kapu Karin turvallisuusbriifi ja katse kohti 2400 mailin taivalta Azorien Hortaan. I vahti sai heti tilaisuuden harjoitella kokkausta laivan uumenissa ja Riikka viimeisteli aterian urheasti poikain haukkoessa happea sitloodassa. Klo 15.15 kolme delfiiniä saatteli meitä mukavan tovin. Sombrero Islandin jälkeen keula kohti pohjoista. Keulakajuutan vuoristorata hylättiin heti ja I-vahti valtasi salongin yösijakseen. Aamuneljältä ylös merivahtiin reippaassa tuulessa, 13-17 m/s. Jibin fa