Viime blogitekstin julkaisemisen jälkeen alkoikin tapahtua illan vahtivuorossa klo 20-24: veneen eteen pääsi salakavalasti maininkien varjossa kovasti vihreää poijua muistuttava esine, joka oli veneen kanssa törmäyskurssilla hädin tuskin valoisan aikaan. Esine väistettiin paapuurin puolelta, mutta ihme on, että täällä keskellä ei-mitään voi tulla tämänkaltaisia törmäyksiä.
Saman vahtivuoron loppuun vastatuuliryskytyksessä (12 m/s) ja kahden metrin mainingilla katkesi myös yllättäen skuuttiköysi, kun vene mainingin jälkeen sukelsi seuraavan mainingin alle ja ilmeisesti roiskuvan veden aiheuttama lisäkuorma yhdessä nirhautuneen skuuttiköyden kanssa aiheutti köyden katkeamisen. Laskettiin venettä ja rullattiin genoa sisään. Sitten yhdessä seuraavan vahtivuoron 00-04 kanssa vaihdettiin toinen skuuttiköysi tilalle ja Vahine oli taas valmis kiitämään aaltojen läpi. Vahine todellakin kiitää: 10-12 m/s vastaisessa tuulessa saavutettiin 8-9 solmun matkanopeuksia täydellä isolla ja genualla Vahinen sukkuloidessa hienosti aaltojen läpi.
Vastatuuliryskytys on edellisten tapahtumien lisäksi aiheuttanut kahdelle/kolmelle miehistön jäsenelle oksennuttavaa meripahoinvointia, minkä vaikutuksia kehoon on voitu todistaa vatsalihasten osittaisena pintaan nousemisena vuosien piilottelun jälkeen.
Tuulen hieman laannuttua (8-10 m/s) ja mainingin pienentyessä olemme taas yhdessä voineet nauttia San Jorgen saaren paikallisista tähdepizzoista, jotka pannuilla paistettuina takaavat sekä suolapöhön että ravinteikkaan aterian. Tekstin yhteenvetona mainittakoon, että jatkuva vastatuuliryskytys, maittava (suolainen) ruoka ja meripahoinvointi ovat hitsanneet aluksen seikkailijat yhteen ennenkuulumattomalla tavalla miehistön ylittäessä myös omat yksilölliset kykynsä.
”Blondi” Eero
