Päivät ne kuin lentävät

Päivät ne kuin lentävät siivillä ja Vahine se vain ryskyttää koneen avustuksella vastatuulessa ja -aallokossa eteenpäin kohti alati muuttuvaa määränpäätä, seikkailupurjehduksella kun sekään ei ole varmaa. Pystyimme melkein jo maistamaan autenttiset Fish&Chipsit ja irkkupubien huumaavan tunnelman, mutta Cork jääköön toiseen kertaan matalapainerintaman ilmaannuttua sääennustuksiin. Sitten luulimme pääsevämme tapaspöydän ääreen mutta Espanjastakin on tänään luovuttu ja pikku ylityksemme meripäiväputki kasvaa vain entisestään. Onneksemme kippari on hemmotellut meitä minuutin makeanveden suihkuilla muutaman päivän välein. Nyt pääsemme kuitenkin kokemaan maineikkaan Biskajanlahden, jonka ylityksessä merimiehistä otetaan mittaa, onneksi tässä vaiheessa vuotta yleensä suhteellisen suotuisissa olosuhteissa.

Koiravahdit (klo 00-04 kansivahti) ovat tulleet jo tutuiksi ja toissayö vietettiin maagisessa täydenkuun valossa vendaillen ja muita manööverejä puuhaillen. Kuutamoyö siivitti meidät miettimään elämää ja keskusteluissa sukellettiin syviin vesiin. Nyt on viimeisetkin Velasista kiikutetut pizzapalat vihdoin syöty. Viisi päivää pizzaa teki tiukkaa suurimillekin pizzan ystäville. Piirakkamestari Bruno on kuitenkin jatkanut teemaa pelottavasti pizzaa muistuttavilla (mutta maukkailla) leipomuksillaan. Kaikki ruuat ovat olleet herkullisia, ja vielä on riittänyt tuoreita kasviksia ja hedelmiä.

Olihan matkaa saatu jo taittaa ennen kuin eilen aamulla mertenvaltias ilmestyi miehistöllemme ensimmäisen kerran. Tarkkasilmäinen kippari Jarkko tunnisti metrejä ilmaan hyppäävän valaan Kaskelotiksi ja siitähän se riemu repesi. Suurempia valaita olemme päässeet ihailemaan tämän jälkeen pariinkin otteeseen, kerran hyvinkin läheltä. Yksittäisiä rahtialuksia on näkynyt kaukana horisontissa noin kerran päivässä, muuten vain meren ääretön avaruus on ollut seuranamme. Meren pinnalla lilluu välillä roskia ja välillä kummallisia meduusoita.

Saatiin vähän äksöniä tasaiseen taittamiseen, kun isopurjeen levangista katkesi mutteri, jonka korjaus onnistui kuitenkin käden käänteessä. Kannella on ollut toisinaan viileämpää sekä kuurosateita ja toisinaan hyvinkin kesäistä. Perinteinen klo 11 aurinko on jaksanut lämmittää myös pitkin päivää, kauniin auringonlaskun kera. On tämä hauska yhdistelmä täydellistä seikkailuun heittäytymistä ja tarkkaa aikataulun ja rutiinien noudattamista.

Täällä elämä virtaa, hauskaa on ollut ja onneksi on merimaileja vielä jäljellä. Avoimin mielin otetaan vastaan kyllä kaikki mitä seikkailu tuo vielä tullessaan.

Ps. Hylje on nauttinut matkasta. Meripahoinvoivillekin on kasvanut vihdoin merijalat ja nyt kaikki me olemme voineet hyvin <3!

-Sonja & Venla