Laboen upeat rannat jäivät taakse, kun starttasimme viimeiselle osuudelle ennen Köpenhaminaa. Luvassa oli vaihteeksi purjetuulta, joten tunnelma oli korkealla puuduttavien koneajopäivien jälkeen. Ei haitannut, vaikka tuuli tuli suoraan vastaan. Pimeyden koittaessa vilkkaan laivaväylän poikki luoviminen ei enää innostanut etenkään, kun matkamme ei edennyt riittävällä tahdilla. Tavoitteenamme oli saapua Kööpenhaminaan maanantaina alkuillasta, mutta nyt ETA näytti aamuyötä. Sisun voimalla saimme jälleen kiinni tiukasta aikataulustamme.
Kööpenhaminassa oli maanantaista huolimatta pyhäpäivä ja rantabulevardille oli järjestetty juoksutapahtuma, jossa tuhannet treenanneet maratoonarit ja innokkaat liikunnanharrastajat testasivat kuntoaan. Vahinen lipuessa Amaliehaveniin, meillä oli vastassa monisatapäinen yleisö. Saimme siis keskeisen paikan kaupungin paraatipaikalta. Pieneksi ongelmaksi koettiin maasähkön puuttuminen. Bulevardin viemärikaivossa oli toki sähkökaapeli ja pistorasia, mutta Vahinessa ei ollut siihen sopivaa adapteria. Pörinästä emme päässeet nytkään eroon siitä piti generaattori huolen.
Tiistaiaamu alkoi siivousurakalla ennen uuden naisiston saapumista. Pakastimen sulatus, jääkaapin siivous ja muonavarastojen inventointi oli hoidettu jo edellisenä päivänä. Nyt vain omien tavaroiden pakkaus, petien tamppaus ja pintojen puhdistus. Lento kotimaahan veisi meidät jälleen arkeen. Muisto huikeasta reissusta kuitenkin säilyy ja innoittaa suunnittelemaan uusia purjehdusmatkoja. Koronan suhteen rajoitukset ovat vihdoin vähentyneet. Sen osalta tilanne elää, mutta Vahine kulkee.