Samoissa iloisissa, mutta vain lievästi purjehduksellisissa merkeissä sujutteli Vahine konttilaivojen, monensorttisten kalastusalusten ja Helgolandiin posottavien vuoro-, purje- ja moottorialusten kanssa tarkasti matalikkoja väistellen Elbelle. Väylän laidan matalikot oli koristettu hylkymerkeillä ja joitakin törrötti varoittavina sormina pinnan yläpuolella. Virta antoi menolle mukavaa buustia.
Kielin kanavasta kaikilla oli vain hajanaisia tietoja, eikä mikään niistä viitannut suuriin elämyksiin tai henkeäsalpaaviin näkymiin. Iltapäivän auringossa sujautettiin Vahine ensimmäiseen sulkuun. Fendaroitiin lady tiukasti lavean sulun kelluvaan reunalauttaan ja jäätiin odottamaan jatkoa. Tällä kertaa vesihiisihissi nosti meitä vain lievän metrin ja tyyni kanava aukesi eteemme. Yksin ei perjantai-iltaa tarvinnut viettää, eikä autopilottia kannata virittää tällä loivaliikkeisellä väylällä. Konttilaivahan saattaapi lyödä jarrut pohjaan edessä tai ällistyttävä lossi hujauttaa ilmassa poikittain väylän yli. Muutoin pöristellään linnunlaulussa vehreiden seinämien välissä, samalla kun kannen alla taas suunnitellaan seuraavaa herkkuhetkeä.
Kanavan rannat ovat leppoistamisen esimerkkimaisemaa. Sähköpyöräilijät pöristelevät yksin tai porukoilla, kalastajat meditoivat vapoineen, vasemman rannan piknikpeitoilla kohotetaan maljoja ja terasseilla tuoppeja. Joutsenet, hanhet ja muut uiskenteli siirtyilevät sujuvasti liikenteen seassa. Vahine saa arvoistaan huomiota vilkutuksin ja vanhempi herrasmies toivottaa ”Welcome to NATO!” Koko naisisto osallistuu suhdetoimintatyöhön ja Suomen lippu luultavasti yhdistetään jatkossa iloiseen nauruun ja joillakin paikkakunnilla myös kannella esitettyyn pienten joutsenten tanssiin.
Illan hämärtyessä otetaan tiukka kurvi oikeaan ja pujotellaan Rendsburgin kaupunginsatamaan jossa meille on varattu fiksu laiturin laita. Aamulla löytyy kaupungilta lauantaitori herkkuineen ynnä muutama tarpeellinen kauppa ja leipomo. Parsakausi on parhaimmillaan eikä jätä ketään kylmäksi. Jalat saavat liikettä kun kierretään sinistä viivaa pitkin kaupungin kaikki 1200 luvulta alkavat nähtävyydet, kirkko, Visbymäiset vanhan kaupungin runkoruususeinustat ja puiston jättilehmukset.
Kanava päättyy kun on körötelty kaikki 96 kilometriä. Sulkuun ei pääse, ennen kuin maksut on maksettu ja pyöritty tunteroinen pulleroisen Adler -lautan kanssa risteillen odotusalueella. Sulutus sujuu jo rutiinilla ja hetken päästä Laboen lauttarannasta saadaan hieno aitiopaikka seurata hiekkarantaturismin vuorovesiliikettä. Juoksuaskeleita otetaan ja ainahan joku myöhästyy kun lautta starttaa.
Hienohiekkaista rantaa satoine rottinkikoppeineen riittää monta kilometriä ja osa uskaltautuu jopa uimaan 17 asteiseen Pohjanmereen. Rannan päässä kohoaa II maailmansodan merimiesten muistomerkki korkeana kuin majakka. Vahine somettuu ohikulkijoiden digitaallisiin välineisiin. Monella tuntuu olevan hyviä muistoja Suomesta, Sibeliuksesta ja aivan käsittämättömästä kielestä. Onneksi on tämä moin-moin joka yhdistää pohjoisia merikansoja.