Lounaan jälkeen aloitimme kotimatkan kohti Mindelon satamaa. Omalta osaltani matka alkoi päiväsiivouksella. Tiskien tiskauksen ja vessan siivouksen välissä tulin hetkeksi kannelle hegittelemään happea, sillä laivan kuumuus sekä kallistuskulmat vaativat oman veronsa hyvinvoinnistani. Siivouksen jälkeen pääsimme vahtini kanssa onneksi muutamaksi tunniksi ruorin taakse, missä väsymys ja heikotus vaihtuivat hetkessä onneksi.
Merivahdin jälkeen tonnikalalasagne maistui paremmalta kuin koskaan – hatunnosto päivällisestä vastanneille Camillolle, Hannalle sekä Marille. Seitsemän maissa olinkin sitten jo sängyssä valmiina nukkumaan, sillä koiravahti lähestyi uhkaavasti ja ennen sitä olisi hyvä saada muutama tunti unta.
Yöllä vahtiin herääminen tuntuu aina vähän pahalta, mutta lopulta neljä tuntia kannella meni yllättävän nopeasti. Neljän aikaan saavuimme autiosaaren rannalle, minne jäimme ankkuriin yöksi. Meisseliä laskiessamme saimme vielä kannelle muutamat kohdennetut merivesisuihkut, jottei kukaan meistä vain vahingossakaan nukahtaisi.
Aamulla kävimme nopeasti saarella kävelemässä ja tutkimassa rantaa. Dingikyyti rannalle oli melko erikoinen, sillä viimeiset metrit kuivalle maalle jouduimme uimaan.
Palattuamme autiosaarelta aloitimme legin viimeisen purjehdusosuuden Mindeloon. Tällä kertaa purjehdimme etupainotteisesti, sillä voimakkaan tuulen vuoksi jätimme isopurjeen kokonaan nostamatta ja nostimme ainoastaan meisselin, foren ja jibin. Pari ensimmäistä tuntia myös moottori Sisu avitti Helenan kulkua, kunnes lopulta nostimme ylös vielä flaikkarin ja purjeet alkoivat vetää.
Iltapäivällä rantauduimme Mindelon satamaan ammatilaisten elkein saumattomasti ja sulavasti yhdessä toimien. Ei mikään ihme, sillä suurin osa miehistöstä oli purjehtinut yhdessä jo melkein kuukauden ajan.
Seikkailureportteri Tuuli