Helena

Matkatarinat mereltä

Tervetuloa seuraamaan Helenan seikkailuita maailmalla vaihtuvan miehistön ylläpitämästä blogista! Vahinen reissuja voi seurata myös Instagramissa @kuunarihelena_official

Itämeren oppeja elämää varten – Seikkailu Amandan kanssa Kuunari Helenalla

Tule tutustumaan nuorisopurjehdukseen Amandan seurassa! Amanda Pitkänen, 20, osallistui Kuunari Helenalla nuorten aikuisten seikkailupurjehdukselle Turusta Kööpenhaminaan kesällä 2023. Seikkailun mahdollistivat nuorisopurjehdustoiminnan osallistumismaksuvapautuksia tukevien yksityisten lahjoitukset. Amandan mukaan purjehduksella parasta oli meren rauha, hyvä porukka, aluksen ohjaaminen ja myrskystä selviäminen. Purjehdukselta sai oppeja ja eväitä myös elämää varten ja tulevaisuudessa Amandan haaveissa siintävätkin uusien maanosien valloitukset, kauppatieteiden opinnot ja ura hyväntekeväisyystyön parissa.

Amanda Kuunari Helenan pukspröötin päällä Nuorten aikuisten seikkailupurjehduksella. (Kuva: Amandan purjehdusalbumi, kuvaajana purjehduskaveri nuorten seikkailupurjehduksella, 2023)

Miten löysit kiinnostuksen seikkailupurjehdukseen ja mikä sai sinut lähtemään nuorten seikkailulle Itämeren halki?

Olin saanut kuulla ihania tarinoita seikkailupurjehduksista, kun moni perheestäni oli käynyt purjehtimassa Kuunari Helenalla ja muilla aluksilla. Olin myös luvannut itselleni, että yritän testata jotain uutta joka vuosi, sillä rakastan haasteiden tuomaa jännitystä ja saavuttamisen tunnetta. Seikkailupurjehdus Kuunari Helenalla osoittautui siis täydelliseksi haasteeksi. Päätin hakea kesän 2023 purjehduksille. Purjehduksen kustannukset kuitenkin askarruttivat, sillä olin jo varhain tottunut huolehtimaan vastuullisesti ja itsenäisesti omasta taloudestani ja hakuaikaan sattui lomautus työstäni. Seikkailusuunnitelmat uhkasivat kariutua. Myönteisenä yllätyksenä kuulin, että Suomen Purjelaivasäätiö tarjoaa osallistumismaksuvapautuksia nuorille. Hain vapautusta ja sain sen. Enää ei ollut syytä olla lähtemättä! Meriseikkailu muiden nuorten kanssa mahdollistui sittenkin.

Millainen oli ensimmäinen vaikutelmasi purjehtimisesta ja miten koit purjehtimisen ensimmäistä kertaa?

Olimme ensimmäisen yön kiinni maissa, mutta aamulla herätessäni olimme jo irrottaneet köydet ja suunnanneet kohti ulappaa. Muistan, kun kiipesin kannelle ja näin aluksen ensimmäistä kertaa liikkeessä. Meri säihkyi auringossa ja vene keinui mukavasti aalloissa.

Jännitin aluksi päällystön tapaamista, sillä mielikuvani merimiehistä ja kapteeneista oli hieman kolea. Mielikuva muuttui matkan aikana ja nelihenkinen päällystö osoittautui todella mukaviksi ja rennoiksi samoin kuin muutkin purjehduskaverit.

Pääsin heti ohjaamaan alusta, mikä tuntui mahtavalta. Jo ensimmäisen päivän aikana, päästyämme avomerelle, iski merisairaus. Yhtäkkiä veneen keikkuminen tuntuikin oksettavalta ja sisällä liikkuminen sai pään pyörälle. Aloin melkein jo katua päätöstäni osallistua. Kahdentoista tunnin jälkeen olo onneksi parani ja päästiin kunnolla purjehduksen syövereihin. Ihastuin purjehtimiseen heti ensi hetkellä ja kaikki jännitykset katosivat ensimmäisten tuntien aikana. Loppujen lopuksi seikkailu oli merisairaudenkin väärti.

Kuunari Helena kiitää Itämeren halki täysissä purjeissa. (Kuva: Amanda Pitkänen, 2023)

Mikä oli jännittävin hetki tai seikkailu purjehduksen aikana?

Yhtenä iltapäivänä avomerellä olimme vahtiryhmäni kanssa kansivahdissa. Katselin merelle tähystäen muita aluksia. Ihailimme kaukaa lähestyviä, valtavia tummia pilviä, kunnes hetken päästä laiva kallistui yhtäkkiä melkein 90 astetta. Kapteeni oli onneksi juuri tullut tarkkailemaan kannelle ja kiirehti ruoriin suoristamaan alusta. Saman tien olimme keskellä kaatosadetta ja salamointia. Ihan kunnon merimyrsky! Kapteeni jakoi napakat ja selkeät käskyt ja ryhdyimme ripeästi ottamaan purjeita alas. Purjeista valui litroittain vettä ja kastuimme hetkessä täysin läpimäriksi, mutta selvisimme myrskystä. Pari lasia oli lentänyt kaapeista ja rikkoutunut, mutta ei sattunut sen suurempia vahinkoja. Tilanne oli todella jännittävä ja tapahtui nopeasti. En ollut ennen nähnyt kapteenia niin totisena. Saimme siis nähdä “all hands on deck” -tilanteen omin silmin.

Minkälaista oppia ja kokemusta sait purjehtimisesta ja merellä oleilusta – liittyen merenkulkuun ja elämään yleisesti?

Merivahdissa opimme ohjaamaan alusta ruorissa ja lukemaan mittareita, jotka kertoivat aluksen nopeudesta ja suunnasta, tuulen nopeudesta ja suunnasta ja muista tärkeistä jutuista. Kun emme olleet ruorissa, saimme tarkkailla muita aluksia kiikareilla, tutkia karttaa ja karttamerkkejä ja nostaa ja laskea eri purjeita. Saimme itse testata kaikkia köysiä ja vinssejä, jotta ymmärsimme, mitä ne tekevät ja mihin ne vaikuttavat. Opin myös eri solmuja ja laivasanastoa kuten styyrpuuri, paapuuri, meisseli ja flaikkari.

Lempparihommani oli laivan ohjaaminen ruorissa, sillä en ollut ennen ohjannut mitään niin suurta. Ruorissa sain olla osa merta ja oppia ymmärtämään meren ja tuulen liikkeitä.

Stand by -vahdissa taas teimme ruokaa, siivosimme ja olimme valmiina auttamaan merivahtia tarvittaessa. Ruoanlaittokin oli oma kokemuksensa, sillä en ollut ikinä ennen tehnyt ruokaa yli 20 hengelle, puhumattakaan keinuvassa laivassa. Välillä kattilat keikkuivat ja liukuivat pöydillä edestakaisin ja välillä sai tottua seisomaan 60 asteen kulmassa.

Koko päällystö osallistui meidän oppilaiden opettamiseen ja he kertoivat myös myös mahtavia tarinoita ja oppeja urastaan merellä. Opin myös paljon muilta oppilailta, joita oli tullut eri puolilta Suomea. Elimme kymmenen päivää tiiviisti aluksella, joten tulimme kaikkien kanssa todella läheisiksi. Matkalla sai myös oppia nauttimaan ihan vain oleilusta ja merelle tuijottamisesta, sillä nettiyhteys ei aina yltänyt merelle asti.

Amanda Kuunari Helenan ruorissa. (Kuva: Amandan purjehdusalbumi, kuvaajana purjehduskaveri nuorten seikkailupurjehduksella, 2023)

Mitä neuvoja antaisit muille nuorille, jotka harkitsevat seikkailupurjehdukselle osallistumista?

Todellakin kannattaa uskaltaa osallistua! Kokemus on ainutlaatuinen ja sitä et tule katumaan.

Jos raha-asiat huolettavat, kannattaa hakea Suomen Purjelaivasäätiöltä osallistumismaksuvapautusta. Niitä myönnetään nuorille hakemusten perusteella harkinnanvaraisesti ja varat niihin tulevat lahjoituksina nuorisopurjehdustyötä tukevilta yksityishenkilöiltä. Itse purjehduksella ei tule käytettyä paljoa rahaa, sillä hintaan kuuluu jokapäiväiset ruokailut ja tietenkin punkka, missä nukkua. Omaa rahaa voi varata mukaan haluamansa määrän maissa käyntejä varten.

Seikkailupurjehdus on mahdollisuus oppia purjehduksesta ja tiimityöstä. Purjehduksilla käy kaikenlaista porukkaa: osa on purjehtinut koko elämänsä ja osa ei ikinä. Siitä huolimatta kaikki tarvittava opetetaan reissun aikana, joten ei tarvitse pelätä sitä, ettei osaa alussa mitään. Oppimista auttaa sekin, että alus on täynnä erilaisia oppaita purjehtimisesta ja seinillä roikkuu tekstitettyjä kuvia laivan osista.

Kokenut päällystö ja oppilaat muodostavat yhtenäisen miehistön. Pääosin oppilaat ohjaavat alusta ja tekevät kaikki hommat, mutta päällystö on koko ajan mukana auttamassa ja ohjaamassa toimintaa.

Purjehdustaidon lisäksi seikkailu tarjoaa myös sosiaalista virikettä, uusia maisemia ja mahdollisuuden rentoutua meritunnelmissa. Erityisesti nuorille kohdistetut purjehdukset antavat mahdollisuuden tavata oman ikäisiä kavereita ja saada uusia tuttavia. Purjehduksella voi unohtaa arjen huolet, sillä siellä ollaan keskellä merta ja suurin osa ajasta ilman nettiä. Myös tarkka työvuorojako ja säännöllinen ruokailu tekee hyvää ihmiselle. Purjehduksella näkee reitistä riippuen myös eri saaria ja satamia. Pysähdysten määrä riippuu kuitenkin meren ja tuulen liikkeistä.

Purjehdukselle valmistautumisessa on avuksi pakkausvinkkilistat. Mukaan ei kannata pakata liikaa tavaraa, sillä tilaa ei ole kauheasti. Tärkeimpiä ovat lämpimät vaatekerrokset ja vastaanottava asenne. Ulkomerellä on yllättävän kylmä myös keskellä kesää, mutta rannikon tuntumassa ja lähempänä satamia on lämpimämpää. Alukselta löytyy oppilaiden käyttöön tuulelta ja vedeltä suojaavat päällysvaatteet, joten niitä ei tarvitse raahata itse.

Kokemus on todella mahtava ja et tule katumaan sitä. Jos purjehtiminen ei sitten olekaan sinun juttusi, olet joka tapauksessa oppinut jotain uutta ja kerännyt rohkeutta uudenlaisia haasteita varten. Voisin veikata, että kerran kokeiltuasi tulet ikävöimään aina takaisin merelle. Itse näin reissun jälkeen unia purjehtimisesta varmaan kolme kuukautta putkeen! Aion kyllä mennä vielä uudestaan!

Teksti: Sanna Laakkonen (haastattelija) ja Amanda Pitkänen (haastateltava)
Julkaistu: 03/2024, editoitu 04/2024

Santa Cruz Marina

Teneriffa lähestyy

Merirutiinit muokkautuivat päivien mittaan mukavan tutuiksi: Herätys ja purjehdusvaatteet päälle ja kannelle päästämään edellinen vahti nauttimaan levosta ja itse pääsimme nauttimaan tähtitaivaasta, kuutamosta, auringonnoususta tai -laskusta tai aivan mahtavasta auringonpaisteesta, jonka olemassaolon oli taas melkein kotimaan pimeydessä unohtanut. JaS kompassisuunnat ja tuulikulmatkin olivat jo harvinaisen tuttuja.
Kokonainen viikko meni kryssien purjeiden voimalla jo ah´ niin tuttua vastatuulta vastaan kunnes tuuli väsyi hetkellisesti ja hyräytettiin muutamaksi tunniksi käyttöön suomalainen Sisu.

Kaikki kiva loppuu aikanaan ja maata ryhdyttiin innokkaasti tähystämään kun plotteri sitä lupasi ja VHF:stä kuului ensimmäisen kerran ”Buenos Dias..” Gomeran lähestyessä aluksella levisi huhu että kännykkä toimii ja kannelle tupsahti monenmerkkisiä puhelimia omistajineen ja 9 päivän autuas nettipaasto oli auttamatta ohi.
Tutuksi tullut tuuli oli päättänyt jatkaa loppuun asti ja vieläpä suhteellisen äkäisenä, joten viimeiset kymmenet mailit purjehdittiin Sisun myötämielisellä avustuksella. Illan pimetessä horisontissa kirkastuivat Teneriffan valojen helminauhat ja joku ryhtyi jo googlaamaan sataman lähibaarien aukioloaikoja..
Kohoavaa tunnelmaa ei lannistanut edes reissun ainut sade joka purjeita sisäänrullatessa ja laskiessa huuhteli ainakin osan joka paikkaan kertyneestä suolasta. Helena miehistöineen saapui siis suihkun raikkaana Santa Cruzin satamaan 11.1.2023 klo 22.10.
Suorinta reittiä matka olisi ollut 856 mailia, mutta sehän nyt olisi ollut supertylsää ja loppunut aivan liian äkkiä, joten me teimme matkaa kokonaiset 1744 merimailia 😉

Aivan mahtava reissu! Kiitos loistavalle Kari-kipparille ja todella mukavalle, ammattitaitoiselle ja pitkämieliselle miehistölle! Ensikertalaiselle jaksettiin selittää asiat kerran jos toisenkin..

Helenan purjehduksille ISO ja lämmin suositus!!
t. Ensikertalaiset Taina ja Ritva

Mid-Atlantic Dancing with Polaris

Off the coast of west Africa I get to play the barefoot navigator, as I stop wearing shoes and t-shirts to cool myself from the blazing heat. A definite change in living coming straight from cold Finnish weather. First couple days I have to focus on surviving from seasickness as I have a time limit when working inside hot and humid Helena. Every 30 minutes cooking food or cleaning is followed by an hour out on deck, but at very least I´m not alone in this experience as a couple of the crew felt the same way.
However, it didnt take long before everybody became fully immersed in the sailor life. Food went down easier, and working with the rolling was just a brisk walk for all of us. We were smooth sailing.

The north easterly wind gave us a straight course north towards the Canary Islands. Our usual course would always be between 350-005 degrees. Every night, we walk up the stairs past the navigation station towards the helm.
We look up to greet our friend who has been with us everytime after the sun sets, Misses north star, our guide, Polaris. For 4 days straight we follow her thinking it would bring us straight to Tenerife. However, not everything in life can be given to us on a silver plater as we face a couple challenges along the way. One night the mainsail detached from the halyard and folded back down to the boom. It was an exciting moment as we went from a silent library, reading our books, to shouting and waking everybody up for help. We pulled in all the reefing lines and hung around to help as we sent Tomi up to attach it again. Soon we were sailing normally again, but with the winds we were facing the best we could do was a couple hundred nautical miles west of the Islands. We would have to start our dance with Polaris and start tacking eastwards. Right foot step and we are heading southeast for a day, left foot step and we are facing Polaris again. For 4 days we dance under the moonlight and the sunrise towards Tenerife. Not a lot of ground is covered but at least we get a lot of action and enjoy the sea a little longer.

rgds watch 2. Karl & Tomi

Cabo Verde – Santa Cruz, Teneriffe

Loputtoman pitkältä tuntuneen odottelun jälkeen irrotimme köydet ja jätimme Mindelon sataman taaksemme miehistön hurraa huutojen saattelemana.
Osa meistä oli saanut odotella lähtöä pidempään kuin toiset – kippari muun muassa – ja nyt kun vilkaisin kapteenimme kasvoja hänen silmänsä loistivat kirkkaammin kuin uuden vuoden ilotulitteet, joita olimme ihailleet vain muuta yö takaperin Helenan peräkannella istuskellen. Hetkessä Sao Vicenten pölyiset kadut, paahtava auringon paiste ja värikkäät vihannesmarketit vaihtuivat tyhjyyttä uhkuvaan horisonttiin, suolaiseen merituuleen ja aaltojen lakkaamattomaan pauhuun. Parvi delfiinejä saatteli meidät matkaan ja katselimme niiden leikkiä Helenan ympärillä tietämättä, että seuraavien päivien aikana näkökentästä katoaisi ensin muut alukset, sitten mantere ja lopulta myös delfiinit, lentokalaparvet ja linnut, jättäen tilalle ainoastaan äärettömiin jatkuvan meren. Tai siltä se ainakin tuntui.

Tämä purjehdus oli minulle ensimmäinen, ja olin riemuissani siitä että sain aloittaa oppimiseni Atlanttin turkoosin sinisillä aalloilla.
Muutamassa päivässä totuin siihen, että hiukset ja iho olivat jatkuvasti suolaveden ja hien kuorruttamat, posket auringon polttamat ja käsivarret pienien mustelmien peitossa. Tuntui, että tuuli ei ollut meille alkumatkasta kovinkaan armollinen, vaan päin vastoin. Ensimmäiset päivät purjelaivaamme riepotteli isot ja pienet tyrskyt, antaen osalle miehistöä ensimmäiset oppituntinsa purjehduksesta: kummalle puolen tuulta kannattaa antaa ylen. Ja meille, jotka selvisimme tästä opppitunnista saimme seurauksemme ruokahaluttomuuden sekä mustelmat, joilla meri rankaisi heti sitä joka unohti pitää kiinni. Jokainen auringon nousu ja auringon lasku, loputon tähtitaivas ja matkan myötä vähitellen seuraksemme silloin tällöin tervehtimään palanneet delfiiniparvet muistuttivat kuitenkin minua siitä, että juuri nyt en olisi missään muualla mieluummin. Ja pikku hiljaa me totuimme mereen, pahoinvointi lakkasi, ruokahalu palasi ja jopa mustelmilta alettiin välttyä. Niinhän sitä sanotaan, ettei tyyni meri hyvää merimiestä tee.

Mitä itse purjehtimiseen tulee, niin parhaiten itselleni jäi mieleen kysymys jonka vahtiparini esitti perämiehelle kesken yövahdin: ”Onko siis parempi, että menemme kovaa väärään suuntaan, vai hitaasti oikeaan suuntaan?” Kysymys nauratti, mutta kaikessa huvittuneisuudessaankiin se kiteytti mielestäni nerokkaasti sen, mitä minä olin purjehduksesta ensimmäisten päivien aikana oppinut. Toisinaan suorin reitti ei ole paras ratkaisu, välillä suorastaan pitää hakea vauhtia päinvastaisesta suunnasta. Ja vaikka välillä pohjantähden seurailu vaihtui etelänristin metsästämiseen, minulla oli kova luotto siihen että pääsisimme päämääräämme – ennemmin tai myöhemmin.

    – 1. vahti Veera ja Essi

    Kotimatka kohti Mindelon satamaa 15.12.-16.12

    Lounaan jälkeen aloitimme kotimatkan kohti Mindelon satamaa. Omalta osaltani matka alkoi päiväsiivouksella. Tiskien tiskauksen ja vessan siivouksen välissä tulin hetkeksi kannelle hegittelemään happea, sillä laivan kuumuus sekä kallistuskulmat vaativat oman veronsa hyvinvoinnistani. Siivouksen jälkeen pääsimme vahtini kanssa onneksi muutamaksi tunniksi ruorin taakse, missä väsymys ja heikotus vaihtuivat hetkessä onneksi.

    Merivahdin jälkeen tonnikalalasagne maistui paremmalta kuin koskaan – hatunnosto päivällisestä vastanneille Camillolle, Hannalle sekä Marille. Seitsemän maissa olinkin sitten jo sängyssä valmiina nukkumaan, sillä koiravahti lähestyi uhkaavasti ja ennen sitä olisi hyvä saada muutama tunti unta.

    Yöllä vahtiin herääminen tuntuu aina vähän pahalta, mutta lopulta neljä tuntia kannella meni yllättävän nopeasti. Neljän aikaan saavuimme autiosaaren rannalle, minne jäimme ankkuriin yöksi. Meisseliä laskiessamme saimme vielä kannelle muutamat kohdennetut merivesisuihkut, jottei kukaan meistä vain vahingossakaan nukahtaisi.

    Aamulla kävimme nopeasti saarella kävelemässä ja tutkimassa rantaa. Dingikyyti rannalle oli melko erikoinen, sillä viimeiset metrit kuivalle maalle jouduimme uimaan.

    Palattuamme autiosaarelta aloitimme legin viimeisen purjehdusosuuden Mindeloon. Tällä kertaa purjehdimme etupainotteisesti, sillä voimakkaan tuulen vuoksi jätimme isopurjeen kokonaan nostamatta ja nostimme ainoastaan meisselin, foren ja jibin. Pari ensimmäistä tuntia myös moottori Sisu avitti Helenan kulkua, kunnes lopulta nostimme ylös vielä flaikkarin ja purjeet alkoivat vetää.

    Iltapäivällä rantauduimme Mindelon satamaan ammatilaisten elkein saumattomasti ja sulavasti yhdessä toimien. Ei mikään ihme, sillä suurin osa miehistöstä oli purjehtinut yhdessä jo melkein kuukauden ajan.

    Seikkailureportteri Tuuli

    Ei aikaisempia postauksia!