STAF :: Suomen Purjelaivasäätiö



» In English » På Svenska

» Alkuun | » Ohjeet ja ehdot




Junnupurjehdus | Karibian purjehdukset | Rolex Swan Cup | Seikkailupurjehdus | The Tall Ships Races




Seikkailupurjehdus

Seikkailupurjehdukset on tarkoitettu 18 vuotta täyttäneille, yläikärajaa ei ole. Kuunari Helenalla yläikäraja on 28 vuotta. Sallimme vain poikkeusoloissa 28 vuotta vanhempien oppilaspurjehtijoiden osallistumisen purjehdukselle. Aiempi purjehduskokemus on suotavaa, mutta ei välttämätöntä. Seikkailupurjehdukset kestävät kahdesta viikosta kuukauteen.

Seikkailut alkavat syyskuussa Itämerellä, kun säätiön alukset aloittavat matkansa kohti Karibian merta. Matka etenee Pohjanmeren ja Biskajanlahden poikki kohti Kanarian saaria. Etelään kohti mennessä ilmat lämpenevät ja sää muuttuu leppoisammaksi siten, että Atlantin ylitys seilataan jo pasaatien siivittämänä.

Keväällä seikkailupurjehduksiin kuuluu Atlantin ylitys pohjoista reittiä Azoreitten saarten kautta ja matka huhti-toukokuussa Dublinista Irlannista Köpenhaminan kautta takaisin Suomeen.

25-vuotiaat tai nuoremmat oppilas purjehtijat, jotka ovat aiemmin osallistuneet Purjelaivasäätiön purjehduksille saavat alennusta 25% purjehduksestaan. Suosittelemme myös liittymistä Suomen Nuorisopurjehtijoiden jäseneksi.Voit liittyä Snupuksi täyttämällä liittymislomake. Liittymislomake


Voit varata myös useampia perättäisiä purjehduksia, joista edullisimmasta saat 15% alennusta. Jatkoalennusta ei myönnetä 25% nuoriso-alennuksen oikeutetuille.

Alennukset eivät koske tarjouksia eivätkä sopimushintaisia purjehduksia.

Jos olet tekemässä varausta usealle henkilölle, ota yhteys toimistoon 096852616 tai 0405957140. Tarkistamme, että kaikille on tilaa halutulla osuudella. Pääset tekemään paikkavarauksen vihreästä 'Info' -napista, joka näkyy vain jos tilaa vielä on. Verkkomaksuohje; Jos olet oikeutettu alennukseen, maksa vain varausmaksu ja ilmoita toimistoon. Emme myönnä päällekkäisiä alennuksia.

Mikäli haluamasi purjehdus on täynnä, ilmoita yhteystietosi ja purjehdusnumero osoitteeseen stafinfo(at)staf.fi. Laitamme sinut jonotuslistalle.



Purjehduksen reittiä klikkaamalla avautuu reittiselostus. Sen alussa on värikoodi joka kertoo merialueen vaativuudesta. Voit lukea lisää luokituksesta, kohdassa MERILALUEEN VAIKEUSASTE.
Kuunari Helenalla yläikäraja on 28 vuotta. Sallimme vain poikkeusoloissa 28 vuotta vanhempien oppilaspurjehtijoiden osallistumisen purjehdukselle.



Hinta

Alus

Nro

Legi

Lähtö

Tulo

Info


695.00 Swan 65 Vahine
S1408
Horta - Cork - Dublin 19.04.2018 30.04.2018 Ei tilaa

1195.00 Swan 65 Vahine
S1409
Whisky Trail, Dublin-Isle of Ilay-Caledonian-Inverness-Köpenhamn 02.05.2018 19.05.2018 Tee varaus

790.00 Swan 65 Vahine
S1433
Köpenhamn-Kiel-Helgoland-Sunderland 02.07.2018 12.07.2018 Tee varaus

895.00 Swan 65 Vahine
S1437
Harlingen-Jersey Islands-La Coruna-Lissabon 05.08.2018 18.08.2018 Tee varaus

555.00 Swan 65 Vahine
S1438
Lissabon (Cascais)-Cadiz-Gibraltar-Benalmadena 19.08.2018 25.08.2018 Tee varaus

795.00 Swan 65 Vahine
S1439
Benalmadena-Mallorca-Cagliari-Porto Cervo 26.08.2018 06.09.2018 Tee varaus

795.00 Swan 65 Vahine
S1442
Fiuminico-Cagliari-Palermo-Messina-Syrakusa 01.10.2018 12.10.2018 Tee varaus

925.00 Swan 65 Vahine
S1443
Syrakusa-Lipari-Cagliari-Ibiza-Benalmadena 13.10.2018 26.10.2018 Tee varaus

795.00 Swan 65 Vahine
S1444
Benalmadena-Ceuta-Madeira-Las Palmas 27.10.2018 10.11.2018 Tee varaus

495.00 Swan 65 Vahine
S1445
Las Palmas-Puerto Mogan-St.Cruz-Las Palmas 11.11.2018 17.11.2018 Tee varaus

1890.00 Swan 65 Vahine
S1456
St.Marten -VG / Bitter End-Anegada- Horta (Azorit) 26.03.2019 20.04.2019 Tee varaus

695.00 Swan 65 Vahine
S1457
Horta (Azorit)-Cork-Dublin 21.04.2019 03.05.2019 Tee varaus

890.00 Swan 65 Vahine
S1458
Dublin-Caledonian kanava-Loch Ness-Inverness-Köpenhamn 04.05.2019 18.05.2019 Tee varaus

495.00 Swan 65 Vahine
S1459
Köpenhamn-Rönne-Visby-Utö-Turku 19.05.2019 26.05.2019 Tee varaus





ColdFusion © Megative Tmi