Helsingistä Karibialle ja takaisin

Tervetuloa seuraamaan Vahinen matkaa Helsingistä Islannin, Irlannin ja Manner-Euroopan kautta Karibialle! Mukana seiloreita monenlaisella kokemuksella, osa ensimmäistä kertaa purjehtimassa, osa kokeneita merenkävijöitä. Matkaa taitetaan sail training -periaatteella, eli kokeilemalla ja yhdessä tehden ja oppien. Vahinen päällystössä turvallisuudesta vastaa Suomen Purjelaivasäätiön koulutetut vapaaehtoiset. Blogia päivitetään säännöllisesti yhteyksien ja olosuhteiden salliessa. Tervetuloa seuraamaan seikkailuamme!

1.-3.8. Dublin - Arklow - Kilmore Quay, Irlanti

Islanti-Irlanti legin gastit jättivät Vahinen lauantai-iltana haikeana. Osa suuntasi lentokentälle, muutama jäi Dublinin hulinaan ja minä päätin viime tipassa perua lentoni ja jäädä vielä kipparin ja perämiehen kanssa seuraavalle legille kohti Ranskan rannikkoa. Niin hyvin olin Vahinelle ja sen keskipunkkaan ehtinyt kotiutua, etten vielä malttanut palata Helsinkiin.

Uudet gastit saapuivat Dublinin Dun Laoghaire marinaan sunnuntaina aamulla. Teimme uuden legin alkajaisiksi isomman bunkrausreissun Tescoon, missä Islantiin verrattuna naurettavan halvat hinnat herättivät niin suurta hämmennystä, että piti vielä varmistaa, ovatko tölkkipapujen hinnat todella euroissa.

Bunkrausreissun jälkeen irroitimme köydet nopeasti, jotta ehdimme vuoroveden saattelemana suunnata kohti Irlannin eteläosia. Heti Dublinin satamasta irtautumisen jälkeen tulivat delfiinit toivottamaan uuden porukan tervetulleeksi ja nuo merten vekkulit tyypit ovat parveilleet seuranamme säännöllisesti siitä lähtien. Uusi lempipaikkani veneessä on istua keulassa genua-purjeen rullan päällä, roikotella jalkoja veneen ulkopuolella ja kommunikoida alla uivien ja pomppivien delfiiniparvien kanssa.

Uudessa miehistössä on useat kerrat Säätiön veneillä purjehtinut, uusi vahtiparini Merja, maailman merillä paljon kiertänyt Jani, sekä Roy, joka oli käynyt kokeilemassa purjehdusta vain muutamana päivänä Helsingissä ennen Vahinelle saapumista. Royn tunnelmista hänen ensimmäisistä veneellä vietetyistä päivistä ja öistä sekä navigointi-, vinssaus- ja trimmausharjoituksista voimme varmasti lukea myöhemmin.

Ensimmäinen yhteinen illallinen nautittiin auringonlaskun aikaan Arklowin jokiuomassa. Menussa oli tällä kertaa ykkösvahdin paistamia lohimedaljonkeja sekä perämiehen tekemä kreikkalainen salaatti. Olimme aiemmin aamulla kiertäneet Dublinissa ilman menestystä viisi eri kauppaa etsien asiaankuuluvia Kalamata-oliiveja. Lopulta niitä löytyi kuitenkin Vahinen jääkaapista.

Alkulegin tuulet ovat olleet kevyitä ja toinen purjehduspäivä kohti eteläisempää Kilmore Quayta eteni pääasiassa moottorin voimin. Autuaita ovat ne hetket kun tuuli taas nousee ja Sisun, tuon rekkaankin sopivan moottorin jylinä hiljenee. Onneksi tästä eteenpäin on ennustettu mukavia lännenpuoleisia tuulia, jotka toivottavasti kuljettavat meitä suopeasti ensin Ranskaan ja siellä pitkin Normandian rannikkoa.

Erityiset kiitokset haluamme tässä vaiheessa lähettää Purjelaivasäätiön toimarille Heinille, joka on tehnyt valtavasti selvitystyötä eri maiden alatimuuttuvista koronarajoituksista ja mahdollistanut meidän sujuvan matkanteon maasta toiseen.



- Ykkösvahti, eli Hilkka & Merja 
  


30-31.7.21 Seikkailu päättyy Dubliniin


Jatkoimme matkaa kohti Dublinia kevenevässä tuulessa mahdollisimman pitkään purjeilla. Tällä reissulla on kokeiltu punaista, alun perin mesaanimaston genaakkeria ainakin neljällä eri asetuksella kipparin ja perämiehen innovaatiivisuuden ansiosta! Delfiinit kävivät aika ajoin tervehtimässä, samoin vilkas kalastusalus- ja tankkeriliikenne edellytti tähystämistä ja AISin seuraamista. Lopulta viimeiset parikymmentä mailia oli mentävä moottorilla, kun tuuli vaimeni lähes täysin.

Tunnelma alkoi herkistyä, ilmassa oli yhteisen seikkailun lopun tuntua. Yhdessä pohdimme, miten tehokkaasti matka kirjaimellisesti samassa veneessä, pienessä tilassa, yhteisellä päämäärällä ja ajoittain haastavissa olosuhteissa hitsaa yhteen ennestään keskenään tuntemattoman ryhmän. Olimme enemmän kuin yhtä mieltä siitä, että tällä porukalla yhteispeli toimi valtavan hienosti ja kaikki löysivät oman roolinsa joukosta matkan edetessä. Luottamus porukan kesken syveni nopeasti ja yövahdeissa sekä iltaisissa hihitysmaratoneissa pohdittiin niin elämän kevyempiä kuin syvempiä vesiä. Jotta mitään ei varmasti jäisi hampaankoloon, Dublinia lähestyttäessä muisteltiin lämmöllä myös ihmisten henkilökohtaisia reissun ärsyttävimpiä hetkiä. Yhdistävänä tekijänä niissä olivat meritauti, unen puute, nälkä tai kaikki kolme samaan aikaan. Ihmisen perustarpeet ovat samat niin merellä kuin maissa!
Dublinin jo siintäessä horisontissa eräs keittiön hyvä henki loihti vielä maukkaan tapas-tarjoilun ennen rantautumista. Mutustelimme menemään ja katselimme nousevia, harmaita pilviä. Juuri kun välipala oli syöty, iski kohdalle rankka sade, joka sataman lähelle tultaessa yltyi varsinaiseksi myrskymyräkäksi. Näkyvyys läheni nollaa ja puuskat olivat jopa 20 m/s. Odottelimme sataman suulla hetken, ja myräkkä hiipui pois yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Ajaessamme satamaan tyynessä kelissä meitä tervehti altaassa polskiva pullea hylje! Mietimme, olikohan sillä samat mielessä kuin Briteissä julkkikseksi nousseella, ihmisten veneiden kansille kiipeilleellä mursulla.

Tätä kirjoittaessa vene on siivottu, laukut pakattu, seikkailu virallisesti päättynyt ja miehistö sanomassa heipat toisilleen. Kaksi viikkoa vilahti ohi silmissä, ja tuntuu kovin haikealta että tiimi hajaantuu ja tämä matka on nyt tehty. Tämä seikkailu antoi enemmän kuin kukaan ennakkoon odotti, ja oli upeaa olla ensimmäinen miehistö juuri tällä Vahinen reitillä. Onneksi aina voi haaveilla uusista reissuista ja muuan idea lähtikin itämään, missä merkeissä tämä miehistö ennen pitkää kokoontuu uudelleen. ;)

Kuittaamme, ja luovutamme paatin rakkaudella seuraaville seikkailijoille.

Vahinen Reykjavik-Dublin-miehistön puolesta,
Katri
  



28.-29.7.21


Pääsimme aamulla ruhtinaallisen lettuaamiaisen nautittuamme nousuveden turvin ajamaan satamaan. Lough Swilly marinan Gary otti meidät avosylin vastaan, ja opasti kaikessa mahdollisessa. Hän myös heitti koko porukan kahdessa erässä Buncranan keskustaan modernilla keltaisella kuplavolkkarillaan. Kippari tosin jäi Vahinelle korjaamaan takkuilevaa ankkurivinssiä.

Irlantilaisten vieraanvaraisuus mykisti suomalaiset purjehtijat myös paikallisessa kuppilassa, jonka omistaja valisti meitä paikallishistorian luennolla. Vaikka täkäläisestä aksentista on ajoittain vähän hankalaa saada selvää, saimme avokätisen tietoiskun, joka sai katsomaan ympäristöä uusin silmin. Kuppilassa meitä viihdytti myös hurja pikku kissanpentu, joka vuoroin nukkui valitsemansa ihmisen sylissä ja vuoroin näykki ja raateli innokkaasti etenkin sormia ja villapaidan hihoja. Riiviömäisyydessään huvittavan rakastettava olento.

Ruokakauppareissun jälkeen Gary haki osan porukasta takaisin satamaan, mutta muutama meistä päätti kävellä paluumatkan. Kuljimme pitkän aikaa upeaa hiekkarantaa pitkin, ja keräsimme meren tuomia aarteita. Kotiinviemisiksi tarttui helmiäisenhohtavia simpukankuoria, pari kummallisen muotoista kiveä ja yksi tulipunainen simpukka. Vesisade sai kävelijät kiinni loppupuolella matkaa, mutta ehti kastella onneksi vain päällimmäiset vaatteet.

Illalliselle menimme sataman lähellä olevaan Railway-tavernaan, jossa nautimme huomattavasti odotettua gourmeemmat sapuskat. Koronasäädösten takia Irlannissa on kertaalleen rokotetuille ruokailu sallittu ainoastaan ulkoterasseilla, joten voimistuva tuuli ja sade ajoivat meidät herkkuaterian päätteeksi veneen kodikkaaseen lämpöön jatkamaan iltaa. Gary kutsuttiin tietysti istumaan iltaa vaimonsa Unan kanssa. He innostuivat kovasti kuullessaan Suomen tiheästä saaristosta, joten ehkäpä saamme heidät jonain päivänä vastavierailulle Suomeen!

Torstai-aamuna lähdimme nousuveden tultua jatkamaan matkaa kohti Dublinia. Saimme alkuun eilisillan myräkän jäänteinä reipasta tuulta ja tuntuvaa aallokkoa, mutta päivän mittaan keli on tasoittunut. Toistaiseksi etenemme kuitenkin vielä purjeilla 4,6 solmun vauhtia. Toivokaamme, että vauhti pysyy eikä moottoria tarvita. Menen pian nukkumaan ja herään puolenyön aikaan reissun viimeiseen yövahtiin. Olisi ihanaa saada kulkea vielä viimeinen yö purjeilla läpi pimenevän loppukesän yön.


25.-27.7.2021

Tikku nenään, eikun kurkkuun, ja menoksi kohti etelää.

Hienon, sumuisen kryssipäivän päätteeksi maisema avautui juuri kun olimme saapumassa Sodoroyn saarelle. Odottelimme satamalahdessa hetkisen paikallisen puuperinnelaivan saapumista, sillä meidät oli ohjattu kiinnittymään sen kylkiparkkiin.

Sodoroyssä saimme nauttia aurinkoisesta kelistä sekä kävelystä paikallisella rantaraitilla. Löysimme kaupan ja täydensimme varastoja. Mormor-niminen kahvila ja pizzeriakin löytyi. Iltaa istuimme Vahinella ja kävimme miehistön ikäjakaumaa kuvastavan nostalgiakeskustelun ATK:sta. Yksi gasteista tarinoi tietokonepeleistä, joita hän oli nuorena pelaillut kasettinauhoilta, korpuilta ja lerpuilta. Tähän perämies innostui vastavuoroisesti muistelemaan käyntiään Lontoossa hienossa tietokonemuseossa ja miten oli nähnyt ensimmäistä kertaa korppuja ja lerppuja siellä.

Illanistujaisten lomassa pääsimme vielä kokemaan paikallista juhlintaa, kun Sodoroyn soutujoukkue palasi voitokkaana kotiin Färsaarten mestaruuskisoista. Meno oli kuin penkkareissa, yhden kuorma-auton ja sadan sitä seuraavan, tööttäilevän auton voimin. Ihmettelimme, miten tällä saarella edes on noin monta autoa.

Seuraavan päivän ohjelmassa meillä oli koronatikutus, jonka jälkeen 72 tunnin countdown seuraavaan satamaan käynnistyi kipparin vetämällä pikamarssilla kohti Vahinea. Mormor-kahvilaa pitävälle perheelle ehdimme toki vilkuttaa matkalla ulos satamasta. Olipa makoisia sämpylöitä heillä!

Merellä vahtivuorot aloittivat rutinoituneesti toimintansa, eikä edes kevyestä tuulesta johtunut läpi yön kestänyt mottoriveneily lannistanut vahteja loihtimasta upeita ruokia Vahinen keittiössä. Pientä alakuloisuttaa toi tieto, että emme voisi muuta kuin ohimennen ihailla Skotlannin saaria. Irlannin koronasäädökset eivät salli meidän pysähtyvän Skotlannissa. Skotlannin Ulko-Hebridien parasta antia oli tällä kertaa paikallisen rannikkovartioston tunnistuslento sekä lukuisat delfiinit, muutama hylje ja valas.

Ruorimies: ”AIS:n mukaan tuolta rannasta tulee alus 77 solmun vauhtia meitä kohti”
Anonyymi purjehtija: ”Onkohan se paikallisen tislaamon pikatoimitus?”

Hebridien eteläkärjen tuntumassa tuuli yltyi ja totesimme että vahtimme oli vapautunut tuuli-kirouksesta. Matka jatkui navakassa myötätuulessa kohti etelää ja Irlannin vehreitä rantoja.

P.S. Tätä kirjoittaessa koronatestistä on kulunut 45 tuntia. Matka kohti Irlantia jatkuu.

Kipparin PS. 28.7. klo 0845. Saavuimme aamuyöllä Irlantiin, nyt olemme ankkurissa Buncranan pikkukaupungin edustalla ja odotamme nousuvettä päästäksemme satamaan. Näyttäisi että lammassaarten kiertueemme saa onnellisen lopun tämänkin maan byrokratian osalta, nyt koronatestimme ovat noin 66 tuntia vanhat ja paikalliset viranomaiset ovat suhtautuneet maahantuloilmoituksiimme toistaiseksi lähinnä hämmästyneen välinpitämättömästi.
  

Lauantai 24.7.2021


Kuten edellisessä kirjoituksessa mainittiin, ryhmän seuraava seikkailuosuus oli matka patikoimaan Kalsoyn saarelle. Huippunsa hioutunut tiimityö tuotti aamulla tulosta, kun olimme valmistelleet edellisiltana kaiken – muun muassa parikymmentä eväsleipää - aikaista lähtöä varten. Bussimatka Klaksvikiin itsessään oli jo kokemus huikeine näkymineen, samoin lauttamatka upeissa maisemissa Kalsoylle. Saarella on useampia pieniä kyliä, jotka ennen 70-luvulla valmistunutta tieyhteyttä tunneleilla elivät suuren osan vuodesta eristyksissä ympäröivien kukkuloiden siimeksessä. Matkustimme vielä yhdellä bussilla kylistä kaukaisimpaan, ja lähdimme patikoimaan näköalareittiä majakalle. Ihastelimme henkeäsalpaavia jyrkänteitä, niiden välissä kaartelevia lintuja ja vehreitä kukkuloita. Majakalta aukeni varsinainen näköalapaikka, jolla tunsi olevansa lähellä maailman reunaa. Ihan kirjaimellisestikin, ei parannut astua liian lähelle jyrkännettä, joista kaikkialta oli yli sadan metrin pystysuora pudotus. Pohdimme, millaisia kohtauksia mahtaa olla tulevassa Bond-leffassa, joka on kuulemma kuvattu näissä maisemissa. Pitää mennä ryhmänä katsomaan!

Majakan jälkeen olimme vielä valmiita johonkin pieneen reippailuun, joten päätimme seurata edellisen Vahine-ryhmän esimerkkiä ja lähdimme kiipeämään kukkuloilla kulkevalle vaellusreitille, jonka aiempi Färsaarilla vieraillut Vahinen miehistö oli jo tutkinut. Paikallisen kioskinpitäjän skeptisyydestä huolimatta (”en tiedä kannattaako teidän mennä sinne”) lähdimme innosta puhkuen kapuamaan 300 metriä pitkää, lähes pystysuoralta tuntunutta nousua ylös. Pienehkö heat-treeni Islannin hengessä. Tämähän on meille jo tuttua!

Lähemmäs huippua päästessä reitti helpottui kiipeämisen osalta, mutta paikallisen naisen skeptisyyden syy selvisi. Reitti mutkitteli vuoren seinämällä kapealla polulla, varsin lähellä pudotusta meren sineen satoja metrejä alapuolellamme. Onneksi sää oli kaunis, kuiva ja aurinkoinen ja eväitä riitti, joten saatoimme kävellä reitin läpi turvallisesti, välillä maisemien, välillä huimauksen johdosta henkeä haukkoen. Fiilis, kun saavuimme seuraavaan kylään, oli pöllämystynyt ja kaikkensa antanut. Olimme yhtä mieltä siitä, että tämä oli upein koskaan kokemamme vaellusreitti, joten onneksi se tuli tehtyä – mutta onneksi emme ihan tienneet mikä meitä odotti, kun lähdimme könyämään rinnettä... Päivän reippailut kruunasi kipparimme vetämä päivän viimeinen heat-pikasprintti lautalta Thorshavnin bussiin, jossa ryhmämme simahti jo ennen ensimmäistä tunnelia.

”Älkää sitten syökö eväitä täällä bussissa, turistit ovat ennen sotkeneet penkit”
-Kuski, joka näki kaikkensa antaneen ryhmän ajatukset heti läpi

-Maiju

Kipparin PS. Tätä kirjoittaessa kryssimme sumussa kohti Färsaarten eteläisintä Sodoroyn saarta, jossa saamme vaihteeksi tikkua nenään. Siitä alkaa 72 tunnin kilpajuoksu aikaa vastaan kohti Irlantia, jonka tiukka maahantulokäytäntö ei salli tätä vanhempia koronatestituloksia ennen maahan saapumista. Voi aikoja, voi tapoja! Korona-aikana purjehtiminen vaatii melkoisen määrän selvittelytyötä eri maiden käytännöistä, mutta toistaiseksi olemme selvinneet ilman että epidemiarajoitukset olisivat merkittävästi haitanneet menoamme. Miehistön joviaalin joustava asenne on kylläkin pakollinen varuste.


  



Perjantai 23.7.2021


Siellä se näkyi - Mykines-saari huikeine pystysuorine mereen tippuvine kallioineen! Vihdoin Färsaarilla! Koko miehistö oli loppumatkan kannella hihkumassa ja äimistelemässä henkeäsalpaavia maisemia. Saarten välissä saimme suotuisan tuulen lisäksi myös hyvän myötävirran, joka nosti veneen nopeuden reilusti yli 13 solmuun pysyen siinä tasaisesti. Hilkka ja Teemu saivat nauttia ruorissa olemisesta tässä kohtaa ja kummatkin hymyilivät kuin hangon keksit vanha rouva Vahinen näyttäessä miten oikeasti mennään eikä meinata! Voisiko tämän maagisempaa olla - mitä hienointa purjehdusta taianomaisissa maisemissa ilta-auringon värjätessä taivaanrantaa ruusukullan hehkuvin sävyin. Maisema- ja vauhtinäytelmän inspiroimana veneellä tehtiin myös ilta-popkornit, miksipä ei.

Illan hämärtyessä kiinnityimme Torshavnin satamaan, kippistimme gin&toniceilla rantautumismaljana hienosta purjehduspäivästä ja olimme onnellisia tulevista pitkistä yöunista.

Torshavn herätti meidät seuraavana aamuna auringonsäteillä ja kirkkaan sinisellä taivaalla. Mitä ihmettä - eikö täällä ollakaan sumussa ja sateessa joka päivä. Taidamme olla hemmoteltuja! Koronatestien jälkeen olimme vapaat tutkimaan kylämäistä Torshavnia, jossa sekoittuu idyllimäisyys, värikäs ja kaunis monipuolinen yhdistelmä uutta ja vanhaa arkkitehtuuria turve- ja ruohokattoineen, paikallisten elämäntapa joka selvästi tuntui kiireettömälle.

Näillä saarilla on muuten enemmän lampaita kuin ihmisiä, joten villapaidan ostaminen täältä tuntui perustellummalta kuin koskaan ja niitä löytyikin perinteisemmistä kalastajaneuleista kokeellisempiin high fashion malleihin ja kaikkea siltä väliltä. Yksi paita ja useita pipoja tarttuikin matkaan. Illalla söimme paikallisessa irkkupubissa herättäen selvästi mielenkiintoa paikallisissa ihmisissä ja saimmekin muutaman hauskan keskustelun heidän kanssaan.

Nyt olemme bussissa matkalla Kalsoyn saareelle patikoimaan. Retkestä oletetaan tulevan ikimuistoinen, mutta katsotaan miten käy ja kerrotaan siitä sitten lisää myöhemmin!  


Keskiviikko 21.7.2021


Koska kyllästyimme kuntelemaan koneen jurnutusta päätimme kokeilla kevyessä sivumyötäisessä viiden purjeen taktiikkaa. Tahto purjehtia oli kova! Ylhäällä olivat isopurje, genua ja fokka ja mesaanimastolla mesaanipurje sekä genaakkeri. Tällä päästiin hetkittäin jopa kuuden solmun vauhtia. Olisi hauska nähdä vene mereltä käsin tässä purjekokoonpanossa. :D
Tuuli kuitenkin taas laantui jonka johdosta jouduimme taas starttaamaan koneen hetkellisesti. Lopulta hyvät ja napakat tuulet tulivat taas ilahduttamaan meitä ja koko yö surffattiin menemään mahtavilla aalloilla merivahtivuorojen nokitellessaan toisiaan uusilla nopeusennätyksillä. Ennätys olikin huikeat 12.1 solmua Katrin ollessa ruorissa, joka sai aamuyön vahtivuoron karistamaan vihdoin unihiekat silmistään. Aamu toi tullessaan myös kirkkaan aurinkoisen taivaan, eli pohjoinen Atlantti tarjoilee meille parastaan tällä hetkellä! Nyt vain enää odotellaan ensimmäistä pilkahdusta hulppeista 600m korkeuteen nousevista Fäärsaarista horisontissa – ei enää kauaa!

-Maiju
  

Tiistai 20.7.21. Melkein puolessa välissä matkaa kohti Färsaaria. Melkein.

Olemme aamukuudesta tukeneet purjeita moottorilla yhtä tuulisempaa hetkeä lukuunottamatta. Tuuli vaan otti ja lopahti, ja tilalle laskeutui sitkeä, ja kylmää hohkaava sumu. Tuo massa on ollut tässä nyt sitten ainoana maisemana jo pitkään. Poikkeuksen tuohon ovat tuoneet osaltaan muutamat pilottivalaat ohiajelullaan. Moottori puksuttaa ja karavaani kulkee.

Olemme saaneet nauttia niin hyvistä eväistä täällä, että halusimme jakaa niitä tässä, kenties jopa ideoiksi tuleville retkille:

Mustapapukeittoa ryyditettynä bataatilla, tofunuudeleita cashewpähkinöillä ja kevätsipulilla, munakoiso-bataattivuoka feta/ vuohenjuustolla, pähkinäinen risotto valkoviinin kera nautittuna. Tuossa nyt muutama.

Lähes muoti-ilmiöksi joukossamme levinnyt merisairaus on laantunut pois, osaksi varmaan tottumisen ja osaksi nykyaikaisen lääketieteen ansiosta.
Pystyy jo oleskelemaan sisätiloissa ja kirjoitammekin tätä nyt tässä ruokailutilan sohvalla. Mukava tässä katsella, että keväällä Pansion satamassa Vahinen talkoissa tekemäni kattopaneelit ovat vielä sitkeästi kiinni oikeilla paikoillaan.

Nyt päiväunet tasaisessa puksutuksessa, eli huomiseen!

-Teemu

Kipparin PS. Pian blogin kirjoituksen jälkeen saimme taas iloisen myötätuulen, nyt kaikki lakanat ylhäällä ja konehuoneessa vallitsee hiljaisuus . Maassa rauha ja kaikilla hyvä tahto!
 

19.7.2021 Reykjavik-Vestmannaeyjar


Köydet irtosivat Reykjavikin satamasta lauantaina klo 10:10 ja pääsimme matkaan mitä kauneimmassa aurinkoisessa säässä. Eipä kuitenkaan kauaakaan kun pääsimme Keflavikin niemen toiselle puolelle, Pohjois-Atlantti otti meidät avosylin vastaan, ja 90 prosenttia urheasta miehistöstä ryntäili vuorotellen kurkottelemaan laidan yli tarjoillen merelle vasta syötyä lounasta. Oksentelun lomassa ihailimme lahtivalaita ja jopa miekkavalas kävi tervehtimässä Islannin etelärannikon tuntumassa. Huonosta olosta huolimatta hommat saatiin kunnialla hoidettua, ja vahdit auttoivat vuorotellen toisiaan.

Yövahdissa saimme nauttia vielä melko valoisasta yöstä. Meriliikenne oli hiljaista, enimmäkseen seuranamme valvoivat lukuisat lokit ja lunnit. Yhden konttirahtilaivan ohitimme yön aikana.

Aamuyön vahti heräsi unisena kannelle lähestyessämme Vestmannaeyjar-saaria, mutta porukkaan tuli salamana eloa, kun eväpallopäävalasparvi ilmestyi seuraamaan venettä leikkisästi hypähdellen. Vekkulit viihdyttivät vahtia puolen tunnin ajan veneen ympärillä poukkoillen.

Sunnuntaiaamuna saavuimme jylhien kallion välistä Pirates of the Caribbean -hengessä Vestmannaeyjar-saarille, tarkemmin sanottuna Heimaeylle, jossa palauduimme rajusta vuorokauden purjehduksesta nukkuen ja syöden hyvin. Huomenna jatkamme matkaa kohti Färsaaria!


”Tää on nii uskomaton näky et mä kohta itken!”
-Maiju


Perämies: ”Tehtäiskö viel jotain alkupaloja?”
Kapteeni: ”Nyt voi olla vähän helmiä sioille...”


”Toi näyttää niin esihistorialliselta maisemalta, et mä en ihmettelis vaikka tuolta ilmestyis joku lentävä lisko.”
”Hei, tuol menee auto!”
(Katri ja Maiju)

Päivän biisi: Saturday, Dimitri from Paris




 


12.-14.7.2021


Islannin jäätiköt vaihtuivat iltaa myöten lintukallioiksi ja livuimme yön saapuessa Vestmannaeyjarin kalastussatamaan. Kalantuoksuinen saari toivotteli meidät tervetulleeksi rauhaisissa merkeissä ja pääsimme kaikki nukkumaan varmistettuamme kiinnitysköysien pituuden riittävyyden vuoroveden vaihteluihin.

Vestmannaeyjar tarjoili pieneksi kaupungiksi paljon tekemisestä ja nähtävää. Paikallinen uimahalli ulkoaltaineen ja vesiliukumäkineen sai miehistöltä huippuarvostelut. Tuulinen ja sumuinen ilma asetti omat haasteensa tulivuoren valloitukseen. Osa kuitenkin kävi huipulla kuvaamassa näköalat ympäröivästä sumuseinästä. Vuonna 1973 tulivuori purkaantui katastrofaalisesti peittäen osan kylästä laavakentällään ja jäljelle jääneet talot hautautuivat paksun tuhkakerroksen alle. Jäljet ovat nähtävissä edelleen ja saaren historiaan voi helposti tutustua lukuisista kylteistä ympäri kaupunkia. Paikallinen museo on myös käymisen arvoinen paikka.

Matka Vestmannaeyjarista jatkui kohti 1963 merenalaisen tulivuorenpurkauksen johdosta noussutta Surtseyn saarta. Vihdoin pääsimme nauttimaan Vahinelle täydellisesti sopivasta tuulesta, joka siivitti meidät kohti Reykjavikiä 8 solmun keskinopeudella. Puuskat olivat parhaimmillaan 16 m/s ja suurimmat aallot hipoivat jo viiden metrin luokkaa. Päivän huippunopeudeksi mittasime 10.4 solmua. Kannella matka sujuin oikein mukavasti, mutta keittiövuorolaiset taas kokivat merenkäynnin kovuuden lentelivinä astioina, pienina mustelmina ja lievänä pahoinvointina. Ruoka kuitenkin saatiin lähes ajallaan valmiiksi ja pasta carbonaran siivittämänä loppumatka Reykavikiin sujui lennokkaasti. Matkalla bongasimme myös vilahduksen paraikaa purkautuvan tulivuoren laavavirrasta. Termisten rikkikaasujen hajujen johdattamana saavuimme satamaan 00:45 aivan Harpa- konserttitalon viereen. Takana 1332 merimailia upeissa maisemissa ja kokien avomeren vaikuttavuuden. Vene ja miehistö säilyi hyvässä kunnossa koko reissun ajan ja nyt loppusiivouksen jälkeen luovutamme Vahineen uudelle miehistölle kohti uusia seikkailuja!

Koko miehistön puolesta,
Erika ja Erkki
  

11.7.2021


Määränpäämme alkaa vähitellen siintää jo horisontissa – ainakin Islannin jäätikön huiput. Färsaarten jälkeen elomme Vahinella on jatkunut tuttua ja samalla ihanan yksinkertaista kiertokulkuaan: nukumme (tai ainakin yritämme), syömme ja käymme ruorissa aloittaaksemme kierroksen taas alussa.

Moottorin tasainen ääni on ollut jatkuvana taustaäänenämme, sillä tuulet ovat poissaolollaan varmistaneet, että varsinainen purjehdus jää seuraavalle legille. Viime yönä nostimme kuitenkin optimistisesti vahtivuorollamme isopurjeen ja genoan ylös saadaksemme viimeisille päiville hieman purjehdustunnelmaa, mutta vauhdin tippuminen noin kolmeen solmuun ja kurssin muuttuminen kymmeniä asteita väärään suuntaan teki manööveristä melko lyhytaikaisen - hiippailtuamme nukkumaan kuuntelimme, miten ykkösvahti käynnisti odotetusti jälleen moottorin.

Färsaaret tarjosi vahtiryhmämme jäsenille ja koko seurueelle upeita kokemuksia pyöräilyineen ja vaelluksineen (molemmissa mukavat nousumetrit) todella upeissa maisemissa. Erityismaininnan ansaitsevat myös Färsaarten ystävälliset ihmiset ja vaelluksen oppaamme, jonka mailla uusinta, vielä ilmestymätöntä 007-elokuvaa on kuvattu.

Islannin jäätiköiden siintäessä taustalla, ovat delfiinit jälleen aktivoituneet ja niitä on näkynyt useampia parvia menneen vuorokauden aikana. Lisäksi Färsaarten tasaisen varma sumu on vaihtunut siniseen taivaaseen ja auringonpaisteeseen.

Kolmosvahti,
Miika, Juho ja Piia

8.-9.7.2021 Klaksvik

Torshavnista siirryimme vuonoja pitkin pohjoiseen Klaksvikin kaupunkiin, jossa kiinnityimme kalastuslaituriin. Matkalla harjoittelimme ajoa vahvaa virtaa vastaan keulan osoittaessa useita kymmeniä asteita eri suuntaan kuin mihin todellisuudessa kuljimme. Klaksvikin ympäristö tarjoaa upeat puitteet patikointiin ja näkymät kukkuloiden laelta ovat vaivan arvoiset. Osa reiteistä on hyvinkin vaativia kulkien aivan jyrkänteiden reunoilla.

Rohkeimmillekin löytyi haastetta. Satamassa peseytymismahdollisuudet ovat olemattomat, mutta kaupungista löytyy mainio uimahalli spa-osastoineen.
Poreamme ja saunat tekivät hyvää tässä vaiheessa retkeä. Ennen lähtöä Klaksvikistä kävimme taksilla Torshavnissa koronatestissä, jotta Islantiin saapuminen olisi mahdollisimman vaivatonta. Lähdimme merelle lähes täysin tyynessä kelissä, mikä mahdollisti saaren pohjoiskärjessä upeiden jyrkänteiden ihailua kalastuksen lomassa. Puolessa tunnissa saimme turskaa, koljaa ja seitä sen verran, että illan ruokalistaan tuli mukava muutos.

Matka kohti Islantia on alkanut leppoisissa tunnelmissa!

Kakkosvahti,
Elli,
Erika, Erkki, Juuso
 
 
7.7.

Maanantaiaamuna vapinaa Torshavnissa! Söimme kaikessa rauhassa aamupalan ennen koronatestiin suuntaamista. Maahantuloon liittyvät virallisuudet sujuivat sukkelasti, ja lounasaikaan olimme jo vapaita kulkemaan maissa ja tutustumaan kaupunkiin. Viiden päivän jatkuvan keinutuksen jälkeen keinuminen jatkui myös vakaalla maalla. Erityisesti suljetut sisätilat tuottavat osalle purjehtijoista tasapainotteluhaasteita.
Loppupäivän ajaksi jakaannuimme pieniin porukoihin, ja suurin osa kierteli Torshavnin kaupunkia. Paikallisessa estetiikassa yhdistyvät uusi ja vanha.
Nurmea kasvavissa vinokatoissa voi bongata kattoikkunoita, ja sympaattiset perinteiset puutalot keskustassa toimittavat virallisia virkoja muunmuassa Färsaarten pääministerin toimistona.

Torshavnissa vietettyjen päivien aikana moni kävi erilaisilla tutkimusmatkoilla kaupungin ulkopuolella autoillen, bussilla, jalan tai polkupyörällä. Pyöräilijäjoukko ansainnee erityismaininnan sitkeydestä, sillä paluumatkalle tarkoitettu bussi ehti lähteä ennen kuin kolmikko oli perillä ja ainoaksi paluuvaihtoehdoksi näytti jäävän 60 kilometrin polkeminen myös takaisin päin. Matkan varrella onneksi löytyi paikallinen taksi joka kuskasi sankarit takaisin Torshavniin maksua pyytämättä. Toisen kaksikon bussimatka Kirkjubøuriin oli täynnä neulansilmämutkia ja tien vieressä uhkaavia äkkipudotuksia, maisemat tietysti olivat vastaavasti jylhät ja kerrassaan unohtumattomat. Kukkuloilla patikoidessa pääsi näkemään paikallista luontoa erilaisten lintujen ja kaikkialla vapaana laiduntavien lampaiden muodossa. Matalalla roikkuva pilviverho konkretisoituu hyvin, kun sen sisään kävelee ja voi vain arvailla millaiset näkymät ympärillä kirkkaana päivänä avautuisivatkaan. Färsaarten kesä on viileydessään miellyttävä, ja niin leppeä ettei sadetakin alla tarvitse välttämättä edes villapaitaa.

Kolmosvahti
Elli, Anne ja Nicklas
  

5.7.

Matka Tornshaveniin taittui laihassa myötätuulessa ja purjeet vaihtuivat jossain vaiheessa valitettavasti moottorointiin. Lohdutuspalkintona matkan aikana tehtiin kuitenkin reissun ensimmäinen valashavainto: kolmos- eli nyttemmin luontovahti bongasi eläimen vesisuihkun ja pyrstön heilahduksen horisontissa. Eläinystäviä hemmoteltiin tällä välillä muutenkin, kun delfiinejä sattui matkan varrelle kokonainen parvi, joista uteliaimmat ohittivat Vahinen vain muutaman kymmenen metrin päästä.

Allekirjoittaneille oli onni olla merivahdissa aamuyön pikkutunteina, kun saavuimme Färsaarten pääkaupunkiin Torshaveniin. Matalalla roikkuvien pilvien ympäröimien saarien ilmestyminen horisonttiin ja suojaisaan ja hiljaiseen satamaan lipuminen kolmelta aamuyöllä oli mitä mieleenpainuvin kokemus. Ennen nukkumaanmenoa katselimme vielä, kun kaksi hinaajaa parkkeerasi tyylillä jälkeemme tulleen kalastusaluksen vastapäiseen laituriin.

Kakkosvahti
Erkki, Erika, Juuso



Lauantai 3.7.2021


Yö edettiin kevyessä tuulessa öljynporauslauttoja ja satunnaisia lintuja bongaten. Aamun tunteina virittelimme mesaanin ja isopurjeen virsikirjaksi lähestyessämme Lerwickiä. Saimme uskollista seuraa muutamasta uteliaasta merilinnusta, jotka saattelivat meidät satamaan saakka. Koronarajoitusten vuoksi meillä ei ollut mahdollisuutta käydä maissa lainkaan, mutta muutama onnekas sai hypätä laiturille kiinnittymisen ajaksi ja he voivatkin nyt sanoa käyneensä Shetlannissa. Tankkasimme diesel-tankit täyteen ja nautimme mainion kalakeiton lounaaksi. Sitä ennen ykkösvahdin luova porukka piti pienen tietovisan, joka huipentui teatraaliseen esitykseen. Kuinka moni on nähnyt Vahinella tverkkaavan yksisarvisen aiemmin?

Nyt matka jatkuu Lerwickistä pohjoiseen maisemia ihaillen ja uusia kisahavaintoja odottaen.

Kakkosvahti
Erika, Erkki, Juuso
 

Perjantai 2.7.2021


Viimeinen vuorokausi on tarjonnut meidän vahtivuorollemme aurinkoa, sadetta, harmautta, sumua, legin ennätysvauhteja, lopullisesti Pohjois- Atlantin mestarin -titteliin oikeuttavaa bongauskilvoittelua ja sitä sadetta. Tiedämme tarkkaan, kuka meidän vahdista on aina unien jälkeen ensimmäisenä kannella ja kuka kömpii viimeisenä ylös. Ruoria on pidetty lähes täysillä purjeilla ja pyritty pujahtamaan pohjoistuulen alta niin ylös kuin mahdollista. Ennätysvauhdit kirjoitetaan nyt yli yhdeksään solmuun ja (muutamat) ensimmäiset delfiinit on nähty – mitä kaikki kanssapurjehtijat eivät luonnollisesti usko. Kirjoitushetkellä purjehdusasumme ovat kuivumassa aamuöisen vahtivuoromme jäljiltä, ja toivomme vähäsateisuutta seuraavaksi alkavalta vahtivuoroltamme.

Pohjois-Atlantin mestariksi nimetään Islantiin rantautuessamme henkilö, joka on onnistunut ensimmäisenä näkemään määrätyt merieläin- ja muut havainnot sekä parhaiten arvioimaan näiden havaintojen ajankohdat.
Havainnot ovat satunnaisesti valittuja, mutta merialueelle tyypillisiä ja pisteytetty harvinaisuuden ja odotusten mukaan.

Etenemme hyvällä vauhdilla, ruokaa on riittänyt ja se on ollut hyvää, joten mikäs tässä purjehtiessa. Kaikki riittävä on tässä ja nyt!

Kolmosvahti,
Miika, Teppo, Juho & Piia
 

Tiistai 29.6. ja Keskiviikko 30.6.2021

Saavuimme Skageniin noin 16.30 seikkailtuamme hetken Skagenin satamalabyrintissa valtavan kokoisten kalastusalusten lomassa. Lopulta kiinnityimme satamatoimiston edustalla olevaan laituriin. Iltajaloittelun jälkeen siirryimme yhdessä rantamakasiiniravintolamaailmaan nauttimaan paikallisista, taatusti tuoreista merenherkkulautasista.

Keskiviikko alkoi aurinkoisessa säässä ja nopean aamiaisen jälkeen paikalliset mekaanikot huolsivat koneen laturin. Pienen mastoon kiipeilyoperaation jälkeen Vahinen kohteliaisuuslippu nousi oikealle paikalleen styyrpuurin saalingin alle. Tankki täyteen, koneet käyntiin ja suunta kohti ulappaa, jossa vihdoin saimme avattua purjeet mukavassa 12m/s sivumyötäisessä. Vene kulkee vakaasti kohti Shetlantia parhaimmillaan jopa 8 solmun nopeudella. Kannella on innostunut tunnelma ja seikkailupurjehdus on alkanut!

Kakkosvahti,
Erika, Erkki ja Juuso


Ensimmäinen vuorokausi 28.6.2021 Maanantai, Kööpenhamina

Merimatka kohti Islantia on alkanut! Odotamme sopivan kokoista seikkailupurjehdusta – ja optimisesti ehkä niitä valaita. Kapteenia lainaten ja sopivaa seikkailua määritellen: liian vähäinen seikkailu on tylsää ja liiallinen seikkailu liiallista.

Ennen varsinaisen merimatkan alkua saimme kuitenkin suututettua Kööpenhaminassa erään paikallisen taksikuskin yrittämällä ahtaa kaikki noin 30 ruokakassia hänen Sedan-malliseen autoonsa. Taksikuski pyöritteli päätään jo pakkaamisen puolivälissä ja alkoi olla täysin aiheetta huolissaan autonsa kantavuuden riittämisestä. Meidän vakuuttelut siitä, että neljä aikuista ihmistä painaa kuitenkin huomattavasti enemmän kuin ruokaostoksemme eivät tuntuneet paljoa auttavan ja urhea perämiehemme Pia sai kuunnella koko automatkan taksikuskin sadattelua.

Taksikuskin vastustuksesta huolimatta saimme ostokset veneeseen ja matka pääsi alkamaan. Kovin seikkailullisesti purjehduksemme ei kuitenkaan alkanut epäsuotuisten tuulien takia ja olemme joutuneet tyytymään konevoimin etenemiseen eilisen Kööpenhamista lähtömme jälkeen. Genoa- ja mesaanipurjeita on välillä käytetty ylhäällä, mutta laskettu pian taas alas vähäisen hyödyn vuoksi.

Olemme yrittäneet tulkita ja oppia uutta vahtivuorojaottelua, laskeneet tuulivoimaloita, tutustuneet kanssapurjehtijoihin ja nautiskelleet erinomaisen maistuvista aterioista. Meidän vuoromme sattui osumaan melko kevyeen saumaan, kun saimme ensimmäisenä yönä ruhtinaallisen kuuden tunnin tauon, eikä kokkausvuoro ole vielä osunut kohdalle. Matkanteko on siis koostunut lähes täysin nukkumisesta ja syömisestä.

Nyt tiistai-iltapäivällä suuntana on Tanskan pohjoisin niemenkärki, Skagen, jonne saavumme muutaman tunnin kuluttua. Huomenna Pohjanmeri ja säätiedotusten mukaan itä-koillistuuli. Josko siitä alkaisi varsinainen purjehduksemme?

Lyhyesti, tuulenvire, pläkä, viimeinen rööki..

Kolmosvahti,
Miika, Teppo, Juho ja Piia