Helsingistä Karibialle ja takaisin

Tervetuloa seuraamaan Vahinen matkaa Helsingistä Islannin, Irlannin ja Manner-Euroopan kautta Karibialle! Mukana seiloreita monenlaisella kokemuksella, osa ensimmäistä kertaa purjehtimassa, osa kokeneita merenkävijöitä. Matkaa taitetaan sail training -periaatteella, eli kokeilemalla ja yhdessä tehden ja oppien. Vahinen päällystössä turvallisuudesta vastaa Suomen Purjelaivasäätiön koulutetut vapaaehtoiset. Blogia päivitetään säännöllisesti yhteyksien ja olosuhteiden salliessa. Tervetuloa seuraamaan seikkailuamme!

26.11. 

Mitä mainioin purjehduspäivä sääennusteisiin kuulumattomine tuulineen!
Uimapysähdys jää tuonnemmaksi, kun nyt puskemme länttä kohti. Vähemmän valveutunutkin purjehtija saa pidettyä Vahinea suunnassa kun tuuli ja aallokko ovat suotuisat.

Kun ilta- ja yövuorolaiset ihastelevat 180 asteen levyistä auringonlaskua kera yli tunnin seurassamme lennelleen Pertti Sulevi Uulaksi nimetyn linnun, purjehtinut vahti pyyhkii tyytyväisinä tomaattifetapastaisia suupieliään.

Kolmepäiväinen vuorokalenteri tarjoaa mukavasti vaihtelua, ja eräitten naamalle pyrkii hymyä kolmetuntisen aamupäiväunirupeaman jälkeen.

Kalaa ei vielä olla saatu, mutta yritys jatkuu. Viehe maistui jollekin otukselle ja I-tiimi tarkasteli kannella yksinäistä koukkua ja painoa, vailla porukalle paremmin maistuvaa tonnikalaa tai mahi-mahia.

-Kolmostiimi
 

25.11.


Viime yö tarjoili kaikille nukkumista yrittäneille kunnollisen pesukonesimulaattorin. Takaa tulleet aallot ja sopiva tuuli varmistivat punkan vatkaamisen jokaiseen suuntaan. Pieni väsymys paistoi aamulla itse kunkin naamalta, mutta tämä korjaantui aamiaisella ja huikeilla merimaisemilla.

Yhtä lukuun ottamatta muita veneitä ei ole ollut näköpiirissä. Tuokin vene kyseli meiltä radiolla, että oletteko New Yorkiin menossa. Tarkoitus ei ole palauttaa Arronia kotiin, vaan haemme muina muikkuina pasaatituulia hieman eri reittiä kuin muut.

Delfiinit tarjosivat tänään jälleen upean shown keulassa. Tämä on siis melkoinen mukavuusseili, kun keulakannellakin järjestetään ohjelmaa! Käsittämättömän liukkaita otuksia liikkeissään, keula-aaltomme kait tarjoilee heille leikkimiseen sopivan hetken.

Yllätysohjelmanumeroiden lisäksi tarjolla on myös vakionumerot: generaattorin korjaus. Kaikkea on naputeltu, silitelty ja mittaroitu mutta vielä poikkiteloin olevaa osaa ei ole paikallistettu. Onneksi meillä on aikaa, sillä määränpäähän on matkaa.

Tekeminen ja tiimit alkavat mukavasti hitsautua hiljalleen yhteen. Rutiinit ovat löytäneet paikkansa, jonka seurauksena jää myös yhdessä aikaa istua kannella ja pohtia kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Auringonlaskut ovat kaikki yksilöitä ja tänään tarjoillun lisäksi tyrkyllä oli muhkeampia sadepilviä, joista meille asti realisoitu vain hieman napakampi tuuli ja vaihtuvat suunnat. Vahine liitää mainiosti kryssillä suoraan kohti määränpäätä. Nyt maileja kasassa n. 700 ja linnuntietä kohteeseen n. 2250 jäljellä.

On kerrassaan mahtavaa olla täällä.

Tiimin 2 puolesta,
Mikko
generaattori
new yorkkiin menossa
 

24.11.


Yövahdin aikana saimme kauan odotettua tuulta ja siirryimme etenemiseen purjeiden voimalla. Tuuli nousi noin 10m/s ja saavutimme parhaillaan reilun
10 solmun vauhdin. Vene etenee hyvin ja tunnelma on katossa pitkän moottorimarssin jälkeen.

Ennen kisaan lähtöä,jokaisella oli toive nähdä eläimiä matkan varrella.
Toiveita on kuultu ja tähän mennessä on bongattu mm merikilpikonna, useampi delfiini, öisin kosketuksesta aktivoituvaa hohtavaa planktonia ja jopa pieni valas kauempana veneestä. Olisi hienoa nähdä vielä isompi valas lähempänä Vahinea.

Eläinten lisäksi päivän kohokohtia on syöminen. Jokainen vahti vuorollaan tekee päivän aikana joko aamiaisen, lounaan tai päivällisen. Hieno yllätys oli, että perämies Antti on myös ravintola-alan ammattilainen ja menut ohjeineen ovat olleet gourme tasoa normaalin venetankkaamisen sijaan.
VIrallisia ruoka-aikoja ovat 08 aamainen, 12 lounas ja 18 päivällinen.
Yövahdeilla saattaa olla lisäksi omia karkkijemmoja vuorokauden pimeimpiin hetkiin.

Lämpötila on noussut tasaisesti mitä pidemmälle purjehdus on edennyt.
Ensimmäisinä iltoina merinovilla oli suosittua, nyt muotina on olla ilman paitaa. Pääsimme eilen myös peseytymään etukannella merivesisuihkun avulla.
Vesi oli lämmintä ja olo raikas usemmaan suihkuttoman päivän jälkeen.
Valitettavasti muut veneet olivat liian kaukana, jotta olisivat päässeet todistamaan valkoisten hylkeiden invaasiota etukannella.
 


23.11.


Vahine miehistöineen on pasaatia jahdatessaan päätynyt jo 24 asteen korkeudelle, Länsi-Saharan tuntumaan. Tuuli ei lempeän puhinansa puolesta riitä pitämään purjeita pulleana. Miehistö alkaa tottumaan keinunnan aiheuttamaan läpsähtelyyn ja muhkeaan dieselin jytinään, mikä kaikuu läpi rakenteiden ja tuntuu purjehtijan rinnassa painavana ympäristörikoksena.

Elämä vahtivuoroissa alkaa laskeutua uomiinsa. Jaksotus aiheuttaa epäluonnollisen vuoroa vaille vuorokauden rytmin, jonka myötä vuorokauden kierto tasaantuu vahtien kesken ja kaikki pääsevät kokemaan niin porvarihämärästä alkavan tähtisateen ja hetkeä myöhemmin Orionin vyön katoamisen kirkkaaseen kuunvaloon, kuin häikäisevän ja tukahduttavan kuuman keskipäivän, auringon saavuttaessa lakipisteensä. Merellä on toimittava meren tahdissa. Nyt se on odottava ja rauhaisa.

Jokainen vene on omistajiensa valintojen, huoltajiensa ja päällystönsä kurinalaisuuden sekä miehistönsä osaamisen muovaama yksilö - niin myös yleistä keski-ikää lähestyvä Vahine. Alkutaipaleen aikana olemme hienovaraisesti säätäneet sekä vasaralla ja iskupiikillä rikiä, että tarpeeseen pikaisesti valmistetulla työkalustolla generaattoria. Osaaminen ja kokemus ilmenee rauhallisuutena ja huolettomuutena ryhmässä, vaikka AIS ei ole kanssakilpailijoista raportoinut enää tunteihin.

23. päivän illansuussa vaihdoimme kurssia kohti keskisempää Atlanttia. Toiveissa on saavuttaa riittävä tuulen voimakkuus, joka mahdollistaisi moottoripurjehduksen lopettamisen ja kulkusuunnan muutoksen kohti määränpäätämme St. Luciaa. Syvyydet lähentelevät jo kolmea kilometriä, mainingit ovat Itämeren miehistölle luonnottoman pitkiä. Samalla ne antavat orastavia lupauksia hiljaisemmasta huomisesta.

III Vahti
 

Lähtöpäivän tunnelmia, 21.11.2021


Pitkä odotus on vihdoin ohi ja tänään on starttipäivä vuoden 2021 ARC- kilpailuun! Miehistönä tämän vuoden kisaan meitä on kymmenen hengen
kaveriporukka: Aki, Alice, Arron, Jani, Mikko, Sauli, Teemu, Timo ja pari Villeä. Kipparina toimii Janne ja perämiehenä Antti.

Valmistelut alkoivat jo pari vuotta sitten, kun saimme vahvistuksen Vahinen varauksesta. Väliin on mahtunut globaali pandemia ja tulivuorenpurkaukset sekä tulo- että lähtöpäässä. Jos olisimme yhtään taikauskoisia, niin näistä ennusmerkeistä heikkohermoisempi olisi voinut vetää johtopäätelmän, että isommat voimat yrittävät kertoa meille jotain. Mutta täällä sitä silti nyt vaan ollaan.

Veneelle Las Palmasiin saavuimme koko miehistöllä keskiviikkoon 17.11. mennessä. Päivinä ennen lähtöä 21.11. ohjelmassa oli veneen tankkaus,
ruoka- ja juomaostokset sekä veneeseen tutustumista. Maston tarkistuksessa havaitsimme, että fokan yläkiinnike oli murtunut ja se piti vaihtaa. Parin päivän operaatiohan siitä tuli. Lisäksi kaikki miehistöt koronatestitikutettiin, mikä sai isommiltakin kavereilta vedet silmiin. Perusteellista työtä paikallisilta terveydenhuollon ammattilaisilta, tosin vain testeihin asti. Tulokset eivät koskaan valmistuneet ennen starttia.

Lähtöä edeltävänä aamuna Nautor's Swan oli kutsunut kaikki Swan-venekunnat aamubrunssille paikalliseen jahtiklubiin. Paikalla olivat Suomesta Eira ja Ocean Ladiesien Carissa, sekä lisäksi nykyään brittilipun alla seilaava Vahinen sisaralus Blue Magic ja ruotsalainen 112-jalkainen Pauline af Skanör. Eväät olivat herkulliset, ja erityisesti espanjalaisittain paikan päällä vuoltu Ibericopossun potka oli erinomaista. Arvelimme, että tulevat aamupalat seuraavan kolmisen viikon aikana eivät todennäköisesti yltäisi ihan samalle tasolle.

Lähtöpäivänä ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Helena avasi pelin lähtemällä satamasta ensinmäisenä, minkä yhteydessä koko satamassa raikasi sekä Helenan että Vahinen nimet kummankin aluksen miehistöjen yhteisperformanssina. Lähtöajankohta Vahinella oli 13:00 paikallista aikaa, jolloin tuuliolosuhteet olivat vielä kohtuulliset. Pian lähdön jälkeen tuuli kuitenkin laantui, ja näyttääkin siltä, että ainakin ensimmäinen yö mennään hyvin kevyissä olosuhteissa.

Tiimin 2 puolesta kynää heilutti,
Sauli

 Las Palmas 7.11. ja ARC+ -bonusretki

Vahine oli varattu ARC+ -luokan starttiin lähtöviivan tuomariveneeksi, ja jäljellä oleva miehistömme pääsikin paraatipaikalle mukaan tulleen tuomariston kanssa lähettämään ensimmäisen ja toisen erän veneitä matkaan kohti Karibiaa. Melkoista swelliä oli keli eli päästiin vielä kerran hyvällä porukallamme fiilistelemään isomman meren eloa, mutta mikäs siinä oli kipparin varmaotteisessa ohjauksessa keinua.
Maihin tultua nautittiin vielä yhdessä viimeinen herkkuateria ja nähtiin jälleen miehistömme innovatiivisuus, kun lettuja varten kermavaahdon tekeminen oli suorastaan ryhmätyötä (myös päällystön osallistuessa) uusien vatkaimien kehittelyineen. Huikea reissu!
  

Puerto Mogan – Las Palmas 5.-6.11.

Viimeinen purjehdusvuorokausi oli sitten toisenlaista keliä eli suhteellisen reipasta vastaista (12-14 m/s) ja kunnon kryssiakrobatiaa, vauhtiakin parhaimmillaan 10,5 solmua. Sen verran navakkaa heittoa oli meno, että useammalla kuin yhdellä iski heikko olo ja alkupätkän reitti näytti vastatuulessa vievän enemmän taakse – kuin eteenpäin. Suhteellisen äkkiä tähänkin kuitenkin tottui ja vaikka aallot aika ajoin kastelivat koko kannella olevan miehistön, niin vesi ja ilma oli onneksi lämmintä. Upea tunne oli ohjata Vahinea aaltojen seassa ja pärskeistä huolimatta erittäin tyytyväisiä ilmeitä nähtiin ruorin takana pitkin matkaa. Nukkuminen oli kohtuu haasteellista vendojen myötä punkassa edestakaisin kieriessä ja aaltokiipeilyn /-sukellusten aiheuttaessa jonkinlaisia levitaatiokokemuksia. Aika hyvin kypsynyttä (mutta ah – onnellista!) sakkia olikin kannella aamuvarhaisella Las Palmasiin saavuttaessa.
  

Lanzarote – Puerto Mogan (Gran Canaria) 3.- 5.11.

Oli ihana päästä taas takaisin merelle parin vuorokauden maissa olon (ja maan keinumisen) jälkeen ja kohti päällystön toista lempikaupunkia Puerto Mogania – pientä pittoreskiä kalastajakylää. Purjehdus sujui edelleen leppoisissa (välillä liiankin) sivumyötäisissä tuulissa ja merestä nauttien. Oli mielenkiintoista nähdä se puoli Gran Canariaa ja ymmärtää, kuinka karu ja vuoristoista se maisemaltaan on. Mogan oli sympaattinen paikka, jossa päästiin jo paremmin nauttimaan autenttisista tunnelmista. Mutta ennen kuin saavuimme Moganiin, oli kippari miehistön toiveesta järjestänyt meille ihanan uintipysähdyksen (tällä kertaa ankkurissa) Playa de Veneguerassa. Moganissa täydennettiin vähän patonki- ja vesivarastoja viimeistä purjehduspätkää varten.
  

Lanzarote 1.-3.11.

Rantabulevardin turistikylän katuja ja kahviloita kierrellessä ja lämmöstä nautiskellessa menivät ne päivät. Kippari-Bena ja Försti-Marja lähtivät Arrecifeen toimittamaan Helenan varaosia telakalle tulevaa huolto-käyntiä varten. Osa meistä lähti bussiretkelle mukaan saaren pääkaupunkiin, toisten jäädessä chillailemaan päämäärättöminä turisteina laajakivimaiseman keskelle. Bussimatkailijat saivat huomata tiukat määräykset maskin käytöstä ja yhdellä meistä oli jopa tiukkaa silmäpeliä kuljettajan taholta (kenties jopa ulos heittämisen uhalla).
Illalla kokoonnuimme porukalla ulos syömään ja aamuisinkin sai nukkua hitusen normaalia meriaikataulua pitempään. Outoa sinänsä, että merellä ollessa ehti jo tottua muutaman tunnin pätkissä nukkumiseen ja oli miltei yhtä virkeä, kuin maissa yksien pitempien unien jälkeen.
  

Jossain päin Atlanttia ennen Lanzarotea 30.10.-1.11.

Päästiin uimaan keskellä Atlanttia! Aika huikea fiilis sukeltaa syvään ja kirkkaaseen siniseen Vahinen kan-nelta keskellä merta, missä ei näy kuin aavaa ulappaa. Varotoimet oli otettu hyvin huomioon: portaat ja apuköydet perässä roikkuvine fendareineen tulivatkin mainingeissa uidessa tarpeeseen. Auringon porotuksessa parin päivän purjehtimisen hiet oli ihana käydä huuhtomassa mereen, vaikkakin suolainen pinta iholla sekin on aika omanlaisensa tunne.

Muuten tämä pitemmän yhtenäisen purjehduspätkän loppu meni hyvin sujuvasti – purjehdusarki imaisi meidät hyvin mukaansa ja muu maailma aikatauluineen tuntui olevan vähintään toisessa ulottuvuudessa. Ja tietysti: Edelleen loistavia suorituksia keittiössä ja hauskoja juttuja kannella.
 

Jossain päin Atlanttia (ei suinkaan eksyksissä) 29.-30.10.  


Purjehdusarki merellä käynnistyi sujuvasti päällystön laatimien työvuorolistojen ja suuntaa antavien menusuunnitelmien rytmittäessä päiviä ja öitä. Ensimmäiset yöpurjehdukset olivat huippu kokemus varsinkin siinä lajissa ekakertalaisille - lyhyiden unien aiheuttamasta ajoittaisesta väsymyksestä huolimatta. Hohtoplanktonin välke, upea tähtitaivas ja auringonlaskut ja -nousut merellä ovat aika makea kokemus - ja sitähän olemme tulleet hakemaan!
 

Ceuta-Canaria 28.10. 


Matka Ceutasta jatkui puolenpäivän tienoilla melkein täysillä purjeilla ja jälleen erinomaisia tuulia hyödyntäen kohti Gibraltarin salmea ja Atlanttia.
Tosin Madeiran suuntamilla havaittiin tässä vaiheessa nousevat mörkötuulet, jotka alkaisivat kipparin mukaan päättäväisesti koettelemaan kaikkia sinne eksyviä.

Mörön uhatessa kurssimme kääntyi siis tuulten mukana etelään päin, kohti Lanzarotea ja näin myös varmistui viiden tähden aterioiden jatkuvuus.
Tuulet alkoivat vähän hiipumaan ja paikoin taas puskemaan varsin epäedullisesta suunnasta, jolloin menoa jouduttiin hieman avittamaan (kovasta yrityksestä
huolimatta) myös muutoin kun purjeilla.

 
Ceuta 27.10.  


Päivä sujui leppoisasti patonkivarastoja täydentäen, aika ajoin kiukuttelevaa veneen vesipumppua tutkaillen sekä paikalliseen ruoka- ja juomakulttuuriin tutustuen. Kilometrejä jalan kertyikin ihan jokunen mm. kukkulalla sijaitsevan (ja sittemmin suljetuksi armeijan alueeksi todetun) linnakkeen oletetulle sisäänkululle vaeltelussa. Hyvä seura, upea keli ja kylmä olut korjasivat kyllä nopeasti ehkä hiukan nuutuneiden vaeltelijoiden hyytymisoireet.
 

Benalmadena-Ceuta 26.10. 
 

Ravitsevan aamupalan jälkeen Vahinen purjeet nousivat Benalmadenassa yhdeksän aikaan tiistaiaamuna erinomaisen myötäiseen tuuleen, joka puhalsi Ceutan suuntamille. Lounaaksi nautimme kevyen gourmet keiton miehistön totutellessa välimerelliseen ristiaallokkoon. Onneksemme delfiinisaattue ohjasi meitä juhlallisesti ja aiheutti joka kerta ilmestyessään ihastuneita hihkaisuja.
Ceutaan saavuimme jo reippaasti ennen auringonlaskua ja menestyksekkään laituriin kiinnittäytymisen jälkeen ehdimme vielä tehdä iltakierroksen kaupungin kaduilla valoisaan aikaan.
 

Sao Miguel – Sao Jorge 
–  Horta 28.9-5.10.2021 

Sikeästi nukutun yön jälkeen hyväntuulinen naisistomme oli valmiina jatkamaan matkaa kohti Sao Miguelia. Aamiaisen jälkeen perämies pakitti Vahinen irti laiturista ja suunta otettiin kohti pohjoista Ponta Delgadan satamaa. Tuuli oli myötäinen, mutta nopeus vain 2 m/s, joten jouduimme turvautumaan Sisuun. Sao Migueliin oli matkaa reilu 55 mailia ja halusimme päästä perille ennen illan pimenemistä.
Matkalla nautimme auringosta ja leppoisasta säästä. Ei tarvittu pitkiä purjehdusasuja, bikinit ja aurinkorasva oli päivän pukeutumiskoodi. Toki osa vältteli aurinkoa ja jätti suojavaatteet päälle. Kevyellä kelillä on helppo bongailla meren eläviä. Delfiiniparvi leikitteli pitkän matkan Vahinen keulalla. Myös valaan suihku nähtiin hieman etäämpänä. Vaikka ajoimme koneella, pidimme isopurjeen ja mesaanin ylhällä, jolloin meno oli tasaisempaa vellovassa mainingissa.

Kun määränpäämme oli noin 10 mailin päässä, laskimme purjeet. Oli aika uimatauolle ennen satmaan ajoa. Laitoimme lepuuttajat köyden päässä veteen, uimaportaat Vahinen kyljelle ja hetken päästä naisisto ilakoi vedessä. Kippari ja perämies uivat vuoronperään, toinen oli venevahtina, kun toinen ui. Virkistävän uimatauon jälkeen ohjastimme Vahinen aisapaikalle Ponta Delgadan marinassa. Viereiseen laituriiin kiinnitetty Swan 65 veneemme sisaralus oli huomannut lähestymisemme ja kippari oli meitä laiturilla vastassa satamakapteenin kanssa. 80 luvulla valmistunut ja jo muutamaan kertaan peruskorjattu sisaralus oli muodoiltaan yhtä kaunis kuin Vahine, mutta aivan uuden näköinen. Tämän Evrika nimisen Swan 65:n eräs omistaja on ollut Pink Floydin koskentinsoittaja Rick Wright. Nykyinen omistaja on Englannista ja veneen kotipaikka on Guernsey. Venettä on kunnostettu jo vuoden 2023 Ocean Globe Race -kisaan, jossa ei saa käyttää mitään GPS laitteita.

Olimme jo Suomessa selvitelleet Sao Miguelin mielenkiintoisimmat käyntikohteet. Halusimme myös englantia puhuvan oppaan, joka kuljettaisi meitä saarella. Satamasta olimme yhteydessä kuljetusfirmaan, joka järjestäisi meille koko päivän saarikierroksen 30 euron hinnalla/henkilö. Pikkubussilla ja henkilöautolla 10 meistä retkeili Sao Miguelin keskiosassa ja itäpuolella. Vehreällä saarella on useita nukkuvia tulivuoria. Kävimme kahden suuren kraaterin reunalla, joiden sisään mahtui järviä ja kyläkin. Ensimmäisessä pysähdyspaikassa saimme tehdä minivaelluksen kraaterille. Jonossa ikuistimme itsemme kuviin joiden taustana oli kraaterin järvimaisema ja valkeat pilvet kraaterin yllä. Sateisessa saaressa koimme itsemme onnekkaiksi kun saimme nähdä kirkkaana päivänä ainutlaatuiset luontokohteet.
Viimeisen suuren tulivuoren purkauksen jälkeen 50-luvulla suuri määrä asukkaita muutti Yhdysvaltoihin ja Kanadaan, jonne Azoreilla onkin läheiset suhteet. Meistä moni sensijaan unelmoi saarelle muutamisesta joko etätöihin tai eläkkeelle. Saaren hintataso ei päätä huimaa.

Lounaan nautimme Ponta Delgadasta länteen. Reissun ehdottomasti paras ateria. Tuore kala oli hyvin valmistettua ja Picon viini nosti tunnelmaa.
Retken lopussa osa pulahti vielä Atlantin aaltoihin uimarannalla, jossa sai varoa rantaan murtuvia aaltoja ja niiden voimaa. Viimeinen pysähdys oli ananasfarmilla. Sao Miguelin saarella on Azorien ainoat ananasviljelmät sekä koko Euroopan ainoat tee viljelmät.

Oppaamme oli syntynyt Azoreilla, joten hän tunsi hyvin paikallisen kulttuurin ja eri saarien elinkeinot. Tyypillisten nähtävyyksien lisäksi saimme tehokkaan tietoiskun, miten saarilla eletään. Kalastus on tärkeä tulonlähde kaikilla saarilla, Picolla tuotetaan myös viiniä, Santa Marialla on runsaasti lihanautoja, joten kalaa ja lihaa on saatavilla runsaasti. Sao Miguelin saari on tunnettu lypsylehmistään. Lehmiä on noin kaksi kertaa enemmän kuin asukkaita. Lehmät laiduntavat tulivuoren kraatereissa ja vuorten rinteillä ympäri vuoden. Halusimme ottaa kuvia paikallisista lehmistä, mutta oppaamme ei ollut tottunut esittelemään lehmiä turisteille, joten hän pysäytti auton laitumen kohdalle, jossa oli pelkkiä sonneja. Hilpeässä hengessä pääsimme kertomaan oppaallemme, miten erottaa sonnin lehmästä.

Antoisa retki kesti lähes hämärän tuloon saakka. Veneellä oli taas mukava syödä illallinen pitkän päivän jälkeen. Päivällisen jälkeen taiteilijasieluiset naisemme maalasivat vielä keskiyön aikaan sataman muuriin Vahinen kuvan ja tuoreen vuosiluvun. Lopputulos oli upea sinipohjainen teos, jossa valkea vene Suomenlippu perässä ja tekstinä S/Y Vahine.

Seuraavana päivänä aamutomien jälkeen irroitimme köydet ja suunnaksi otettiin Sao Jorgen saari, jossa olisimme seuraavana päivänä. Yritimme sinnikkäästi purjehtia, mutta ilman tuulta kestäisi matkamme Sao Jorgeen ensi viikkoon asti. Sisu jälleen käyntiin ja keulapurjeet sisään. Illan myötä luvassa on voimistuvaa tuulta, joka jälleen olisi vastainen.

Saimme kokea huikean elämyksen reilu 30 mailia Sao Miguelista luoteeseen, kun kaskelotti teki uljaita hyppyjä veneemme lähistöllä. Välillä sen massiivinen ruho nousi kokonaan vedestä ilmaan, välillä se heilautti meille leveää pyrstöänsä pärskäyttäen sen veteen. Pitkiä aikoja se makaili veden pinnalla auringon kiiltäessä sen tummaan märkään pintaan. Muutama maili myöhemmin kolmen miekkavalaan ryhmä ui ohitsemme kevyin välihypyin muistuttaen jättikokoista delfiiniä hidastetuin liikkein. Miekkavalaita bongasimme vielä myöhemminkin.

Viimeinen yö merellä kului tähtiä ihastellen. Kuun sirppi nousi myös taivaalle aamuyöllä. Purjehtimaan pääsimme tuulen noustua, mutta suunta oli kohti Terceiraa, jonne purjeet vetivät hyvällä vauhdilla. Terceiran edustalla totesimme, ettei matkamme edisty länteen rivakassa länsituulessa, joten loppuyö ajettiin jälleen koneella. Aaamulla rantauduimme Sao Jorgen Velaksen satamaan, joka on todella idyllinen pieni marina. Ponttoonilaiturin päädyssä oli yksi paikka, johon Vaihen ui kauniisti. Satamakonttori oli viikonloppuna suljettu, mutta saimme portin avaimen viereisestä matkustajasatamasta. Lounaan jälkeen taiteilijaryhmä maalasi jälleen Vahinen plakaatin aallonmurtajan muurin reunaan. Osa lähti taksilla tai vuokra-autolla näköalapaikoille, toiset patikoivat läheiselle vuorelle, josta sai upeita kuvia jyrkänteistä ja naapurisaari Picon korkeimmasta huipusta.

Vuokra-auton porukka kävi saaren länsikärjessä, joka on ollut perinteinen valaiden tähystyspaikka jo saaren ensimmäisten valaanpyytäjien aikana 1800-luvun lopulla. Kärjestä näkyy saaren molemmille puolille. Sao Jorgen maisemat ovat jylhiä ja korkeuserot suuria. Saarella on useita luonnon 'uima-altaita'. Vuokra-auton porukka kävi uimassa laavamaiseman keskellä sijaitsevassa poolissa. Paikka oli kuin toinen planeetta.
Sao Jorgella oli monta viehättävää kylää, mutta vähän ihmisiä liikenteessä ja monet paikat kiinni. Turismikausi on lopuillaan ja saari alkaa elää talven hiljaiskautta. Kahviviljelmäkin olisi ollut kiinnostava kohde, mutta se jäi seuraavaan kertaan. Lopulta miehistö kokoontui taas veneeseen herkku pöydän ympärille à la Vahine.

Sunnuntaiaamuna sade saatteli meidät matkaan kohti Sao Jorgen länsikärkeä, jonka kautta vielä purjehdimme valaita tähystelemään. Nyt emme onnistuneet näkemään muuta kuin valtaisan parven delfiineitä. Auringon tultua esiin saimme upean näkymän viereisen saaren Picon huipulle, jonne meidän pitäisi vielä päästä. Tuulikin virisi vaihteeksi sivulta, joten saimme upean purjehduspäivän Hortaan. Päätimme tehdä seuraavana päivänä retken Hortasta Picoon lautalla. Picon Lajesin satama on niin pieni, ettei Vahinelle löydy sieltä tilaa. Lautalla sinne pääsi puolessa tunnissa, joten saimme tutustua myös upeaan Picon saareen.
Madelenen satamasta otimme kaksi taksia, jotka kuskasivat meitä saaren ympäri. Nousimme autolla Picon huippua 1200 m korkeudelle. Pico on Portugalin korkein vuori ulottuen yli 2300 m korkeuteen. Loppu olisi pitänyt vaeltaa jaloin ja jäi seuraavalle reissulle. Pico on aktiivinen tulivuori ja sieltä voi aika ajoin nähdä nousevan kuumaa höyryä. Picon huippu peittyy talvisin myös lumesta. Saarella on kaikkiaan yli 200 tulivuoren kraateria. Saaren järvet ovat kaikki tulivuoren kraatereita, jotka ovat täyttyneet sadevedellä. Katsastimme yhden – ei yhtä taianoman kuin Sao Miguelin järvet. Kiersimme vielä saaren eteläpuolelle ja lounastimme Lajesin kylässä. Sieltä eteenpäin alkoivat viininviljely maisemat. Matalat viiniköynnökset mutkittelevat kivikkoisissa laavakivilabyrinteissä. Viinit kasvavat meren rannan kupeessa ja saimme ihailla korkealta turkoosin meren tyrskyjä. Kävimme myös ostoksilla paikallisella viinitilalla. Retken lopussa osa meistä pulahti uimaan luonnon poolissa laavakivien keskellä. Paluulauttaa odoteltiin merenrantaterassilla tai Madalenen kauduilla kävellen. Pitkän retken jälkeen veneellä odotti loppusiivous ja viimeinen yhteinen ateria. Hyvä me!

Haikeissa tunnelmissa valmistaudumme kotimatkaan. Azoreiden purjehdus on ollut ainutkertainen kokemus. Olemme saaneet nähdä viisi eri saarta ja käsittämättömän upeita maisemia. Retken alun kova keli unohtui, kun saimme nauttia kevyestä tuulesta ja loivista Atlantin aalloista. Nyt vain odotellaan uusia purjehduksia sekä uusia upeita kokemuksia.

   

Horta 26.9

Vihdoin se on totta. Tätä Azoreiden purjehdusta on kauan odotettu. Olimme innokkaina lähdössä Hortaan jo keväällä 2020, mutta Koronan vuoksi reissu siirtyi. Ryhmämme kokoonpano ehti jo hieman muuttuakin 1,5 vuoden odotusaikana, mutta kippari Maaritin ja perämies Merjan ohella Kipa, Merja M, Emppu, Haye, Tuula, Paula ja Petra jaksoivat odottaa matkaa. Uusina tulokkaina saimme Minnan, Irenen ja Pirjon mukaamme.
Korona oli vähentänyt lentoja myös Azoreille, siksi matkan järjestäminen ilman väliyöpymistä vaati joustoa matkustuspäiviin. Iso osa ryhmästämme saapui jo perjantaina, jolloin Helsingistä pääsi kahdella vaihdolla ja yhdellä välilaskulla perille Hortaan. Välilasku Picolle oli varsin pomppuinen, mutta 15 minuutin jatko Hortaan sujui “turvallisesti ja matalalla”, näimme upeat maisemat pilvien alapuolella. Hotellit ovat Hortassa edullisia, alle 50 € yö per henkilö.

Osa ryhmästämme ehti lauantaina tehdä saarikierroksen taksikuskin opastuksella. Matkalla lentokentältähotelliin saimme kuljettajaltamme puh numeron englannin kieliselle autoilijalle, joka ystävällisesti ja täsmällisesti tuli hakemaan meitä hotellista. Anthonyn opastamana kiersimme koko saaren 3,5 tunnissa 65 eurolla. Aloitimme Caldeiralta, joka on purkautunut vuosia sitten. Tulivuori oli uponnut 2 km alaspäin ja katselimme sitä ylhäältäpäin Capeco Gordolta. Olimme onnekkaita, sillä melkein aina esiintyvä sumuverho väistyi viideksi minuutiksi ja näimme uponneen kraaterin. Kävimme myös Capelinhoksella, jossa oli majakka museoineen. Huikeaa taidetta ja arkkitehtuuria. Näimme myös paikallisen lomaparatiisin Valadouron, jossa merivesialtaat mahtavine tyrskyineen. Välillä käppäilimme suojelluissa puistoissa ihailemassa kasvillisuutta. Ikimuistoinen tour ja oli hintansa väärti.

Tarkoitus oli myös tutustua entiseen valastehtaaseen, jossa aikoinaan prosessoitiin kokonaiset valaat. Laitos on muutama vuosi sitten kunnostettu ja avattu yleisölle, mutta nyt se ei ollut auki. Tehtaan vieressä on hienosta laavahiekasta houkutteleva uimaranta, jonne reippaimmat kiiruhtivat nauttimaan Atlantin virkistävästä uinnista.

Vahinelle pääsimme sunnuntaina kl 12, legimme alkaessa. Edellisen legin kippari ja perämies briiffasivat uuden päällystön muun naisiston kauppareissun aikana.
Tuuli puhalteli Hortan satamassa sunnuntaina iltapäivällä 15 m/s. Laiturissa oli ikävää keinuntaa, kun aallot iskivät Vahinen kylkeen ja paksuimmatkin lepuuttajat litistyivät laituria vasten levyiksi. Kaksi edellisen legin kiinnittämää rantaköyttä oli jo katkennut, vaihdoimme tilalle paksummat. Osa naisistoamme koki merisairautta jo laiturissa. Ei houkutellut jäädä siihen yöksi. Kun ostokset olivat löytäneet oikeat paikkansa, söimme myöhäisen lounaan. Tankkasimme vedet ja valmistelimme veneen lähtökuntoon. Tarkistimme vielä tuoreimmat sääennusteet ja päätimme lähteä merelle, jossa tiesimme Vahinen käyttäytyvän kauniisti, kunhan on sopiva purjevarustus. Irrotimme köydet sunnuntai iltana n. kl 18.

Valmistelimme lähdön huolella, sillä tuuli painoi takavasemmalta meitä laturia kohden melkoisella voimalla. Onneksi edessämme ei ollut ketään, joten kipparimme ajoi tyylikkäästi Vahinen irti loivassa kulmassa. Pallofendarilla varmistettiin vielä, ettei perä osu laituriin.

Azoreiden saaristosta ei löydy kovin montaa satamaa, johon Vahine mahtuu, joten olimme alustavasti suunnitelleet kohteiksi Santa Marian, Sao Miguelin ja Sao Jorgen Hortan lisäksi. “Aurinkosaarena” tunnettu Santa Maria on eteläisin ja saari on saanut nimensä Kolumbuksen aluksen Santa Marian mukaan. Hortasta sinne on suorinta reittiä matkaa noin 200 mailia, joten perillä olisimme tiistaina aamun koitossa.
Ensimmäinen yö merellä oli hieman koetteleva. Tiesimme joutuvamme melkoiseen röykytykseen katsottuamme sääennusteet. Tuuli puhalsi aluksi koillisesta, mutta kääntyi myöhemmin itään. Isossa aallokossa emme kovin jyrkästi päässeet nousemaan, joten suuntasimme ensin eteläkaakkoon, jonne purjeet vetivät vauhdikkaasti. Aallokon vuoristoradalla varsin moni kärsi merisairaudesta vaikka olikin laittanut laastarin. Kun sadekuurot vielä piiskasivat kansivuorolaisia, olivat jutut vähissä.

Pääsimme seuraavana päivänä kovan tuulen vyöhykkeen yli ja saavutimme saderintaman jälkeen poutaisen sään. Naisiston mieliala oli jälleen korkealla auringon tultua esiin. Merisairauskin oli pääosin voitettu. Kun vielä merikilpikonna ja delfiiniparvet ilahduttivat meitä, oli päivä lähes täydellinen. Toisena yönä saimme nauttia kirkkaasta tähtitaivaasta ja kuun puolikkaasta, joka valaisi aamuyön taivaan.

Tuulen vaimennuttua käynnistimme Sisun ja suuntasimme itään kohti Santa Mariaa. Vila Do Porton Marinaan saavuimme aamulla yhdeksän aikoihin 231 mailin jälkeen. Santa Maria oli maineensa veroinen. Aurinko paahtoi kuumasti jo aamulla. Pitkät purjehdusasut vaihtuivat nopeasti toppeihin ja sortseihin. Satamakonttorissa käynnin jälkeen varasimme naisistollemme kolme taksia saarikierrosta varten. Näimme huikeita maisemia, vesiputouksen ja vihreitä laaksoja, joissa naudat laidunsivat. Hiekkarannalla meren valkoiset tyrskyt houkuttelivat kaikki pulikoimaan. Rohkeimmat kilvoittelivat tyrskyjen joukossa. Lounastimme rannan ravintolassa, jonka jälkeen kävimme vielä Kolumbuksen patsaalla. Gourmet illallinen eli erityisen maukas kanakookoskeitto syötiin veneellä, jonka jälkeen yksi toisensa jälkeen siirtyi yöpuulle. Kahden huonosti nukutun yön jälkeen uni maistui. Keskiviikkoaamuna matka jatkui kohti Sao Miguelia.

Albufeira – Cadiz 12.9.

Lähtö 11.05 ja 20 tunnin legi edessä eli kolmas yö merellä. Iltainen Portugalin rannikkovartioston varoitus miekkavalaista antoi lisämausteen yölliseen purjehdukseen. Onneksi meri pysyi vierailijoista rauhallisena. Aamiaisella valmiusvahti ylitti itsensä tarjoamalla kahta laatua kahvia (suodatin ja muru), 7 laatua teetä ja neljää laatua maitoa (tavallinen, soija, kaura ja laktoositon).

Matkalla oli reissun pisin hiekkaranta Faron majakasta länteen. Päivällä oli paras tuuli ja parhaimmillaan 4 purjetta ylhäällä. Fokka otettiin nopeasti pois turhana. Mutta sitten pääsimme yli 7 knots kevyessä tuulessa. Illalla ja oikeastaan pimeässä kansiryhmä neljällä hengellä laski kaikki alas. Ei ihan helppoa laskostaa isoa puomille. Toki valmiusryhmä oli nimensä mukaisesti, valmiudessa. Rantauduttuamme iso laskostettiin uudelleen, että saatiin puomipeite päälle siististi.

Pikainen vierailu tankkauslaiturissa ja siirtymä I (India) ponttooniin. Määräpään tehtävät veivät aikansa ja sitten kippari antoi vapaata 20.00 asti.
 
Portimao – Albufeira

Portimao oli osalle tuttu nimeltä Praia de Rocha. Enemmin turistihenkinen mutta siisti, pieni kylä. Moottoriveneet veivät turisteja delfiinien katselulle, luola-ajeluille ja ihan vaan Atlantin maininkeja kokemaan.
Koko paikan juttu on ranta. Sinne siis ja aamuvirkut maratoonarit kävivät rannalla pakollisella aamulenkillä. Pian oli lähdön aika ja kippari antoi uloslähdön vastuun luottohenkilöille, tietysti tarkkaillen tilannetta. Matkalla näimme upeita luolia kalkkikivimuodostelmissa. Upea siirtyminen Albufeiraan. Sisäänajon allonmurtajan sisäpuolelle hoiti luottogasti erittän hienosti.
 

5.-6.9. Sines - Portimao

Saapuminen Sinesiin oli kiinnostava, koska kukaan ei ollut kuullut tai käynyt paikassa. Ensimmäinen haaste rantautumisen jälkeen oli oikean kaupan löytäminen. Iskuryhmä kasattiin ja Google maps kertoi sijainnin. Koska kaupunki oli rinteen päällä, pieni porraskävely oli paikallaan veneessä istumisen jälkeen. Upea Vasco da Gaman kotikaupunki, kiva vanha kaupunki ja mainio hiekkaranta.
Tämä ilta ei tehnyt poikkeusta, vastuussa oleva ruokaryhmä loihti aivan erityisen herkullisen illallisen. Alkupalat, kasvispainotteinen ja hyvin maustettu pääruoka sekä pieni portviiniin vivahtava jälkiruoka. Illan hämärtyessä valmiusvahti taikoi pienen tapaslautasen.

Viikon ruokien pääpiirteet olivat suunniteltu etukäteen, aamupalalista, 9 lounasta ja päivällistä. Pari reseptiä oli varalla. Kaikesta löytyi printatut resptit, joita sovellettiin tilanteen mukaan. Esimerkkinä persilja korvattiin lehtipersiljalla.

Pienen ankkurointiharjoituksen jälkeen päätimme jatkaa suunnitelman mukaisesti kohti Portimaoa.
Matkalla yövahdit kuulivat delfiinien hengitysääniä veneen vieressä. Pilvinen yö ja uusi kuu ei ollut noussut. Delfiinien loiskahdukset veneen vierellä ja harmaat siluetit kruunasivat kolmen tunnin yövahdin. Aamuvahdissa oli sankka sumu ja samalla aurinko paistoi sumun läpi. Vesi oli rasvatyyni ja tunnelma jäi mieleen.
 

4.-5.9. Cascais - Sines

Uusi miehistö alkoi kokoontua Cascaisin satamaan lauantaiaamunaikana, aamuvirkuimmat Lissabonin lentokentältä. Korona-ajan erikoisuuksia: laivaan astutaan vasta kun tikku on työnnetty nenään laiturilla. Koko miehistö teki koronapikatestin negatiivisen tuloksin ja sen jälkeen seuraavaksi tärkein manööveri eli lounas kaupungilla ja tutustumista kanssakulkijoihin. Kaikilla sama tunnelma: uskomatonta että kaiken säätämisen jälkeen todella olemme kaikki täällä ja lähdössä matkaan, huippua!

Muita ensimmäisen päivän veneaskareita olivat perinteinen megalomaaninen kauppareissu, vesien tankkaus ja kumiveneen kokoaminen ja bensojen vaihto perämoottoriin. Illalla yhteinen vaellus kaupungille ja iltapaa terassilla. Hyvin eksoottista päästä pitkän matkustustauon jälkeen kuljeskelemaan ihan muina turreina kapeilla kujilla ja nauttimaan lämpimästä illasta portugalilaisessa pikkukaupungissa.
Sunnuntaiaamun näkymä oli hyvin usvainen ja kostea, kun sumu oli peitonnut koko kaupungin. Lounaan jälkeen viimein irti laiturista ja konevoimin sighteeing Lissabonin edustalle terässillan alta, tunnetun Jeesus-patsaan ohi ja samaa reittiä takaisin. Sitten toiveikkaasti purjeet ylös, mutta valitettavasti tuulta ei riittävästi. Paikalliset kalastusvälineet aiheuttivat pientä lisähaastetta: onko tuo verkon koho vai lokki?
Auringon laskettua katosi horisontti, mikä yhdistettynä Atlantin svelliin aiheutti osalle hyvinvointiin liittyvän haasteen. Siispä merisairauden torjuntaa kokiksen, tablettien, laastareiden ja ranekkeiden voimin! Yövahteja piti hereillä veneen vierellä pyörivät delfiinit ja plotterissa ryhmänmuodostelmana liikkuvat kalastusalukset. Tähtitaivaskin näyttäytyi kaikessa komeudessaan! Aamukahdeksalta rantautuminen Sinesin satamaan, aisapaikalle.
 

2.9.2021 Porto

Viimeinen legimme kohti Lissabonia alkoi. Kello 6.30 eteenpäin oli kansiryhmä jo valmiina hommiin. Satamahenkilö tuli hakemaan porttien koodikortit mutta totesi, että näyttää siltä, että ette tarvitse apuja köysien kanssa. Sen verran osaavaa porukkaa oli kannella. Oikeassa oli ja toivotettiin hänelle hyvät päivät. Hän pyyteli meitä tulemaan uudestaan ja paremmalla ajalla. Oikein hyvä idea, sen verran kiva kaupunki Porto oli.
Tasan kello 7.00 irtosi köydet ja Hanna-Mari ajoi Vahinen pois Marinasta. Kierrettiin taas samainen vihreä merkki ja väistelimme aamuvarhain kaupunkiin palaavia pikku kalastusveneitä. Aamu oli kaunis ja Porto jäi hienoon aamuhämyyn.

Aamiainen nautittiin kannella jo matkaa tehden, kun vapaavuorolaiset vielä vetivät sikeitä. Tuuli vaikutti lupaavalta, joten purjeet nostettiin jo pian lähdön jälkeen. Melko pian sammutettiin moottori. Delfiinit polskivat vierellämme ja jokunen tuli melko lähellekin. Pikkuhiljaa viimeisetkin naisiston jäsenet nousivat silmät sikkaralla kannelle ja kaikki päivän puuhat alkoivat. Lämmin ja kostea ilma.
Lounasvuorolaiset ylittivät taas kaikki odotukset ja herkullinen tuoksu levisi veneeseen. Olemme syöneet niin hyvin ja paljon. Mutta tokihan tässä kuluttaa energiaa, joten ei ihme, että kaikki ruoka aina menee.
Pieni varpunen liftasi jälleen kyytiin turkki pörröllään. Atlantti on ollut meille todella suopea – liiankin. Mutta toisaalta tämä taisi olla lähes kaikille eka Vahine-purjehdus ja eka purjehdus Atlantilla, niin ehkä oli ihan hyvä, että päästiin harjoittelemaan rauhassa. Tärkeintä kuitenkin, että purjehdittiin, oli vauhti mikä tahansa.

Päivällinen syötiin myös kannella ja pian ilta laskeutui kauniina. Porukka osaa jo vuororytminsä, joten osa paineli nukkumaan, innokkaimmat istuvat kannella aina, kun mahdollista.
Tähtitaivas oli aivan uskomaton! Jupiter loisti kirkkaana ja Saturnus pilkotti vierellä vähän kauempana. Otava oli kirkas ja toki joitakin muitakin tunnistettiin. Tähtiä oli niin paljon, että milkyway meni jo ihan mössöksi. Ja jotta tämä ei olisi ollut tarpeeksi, niin kirkkaita ja loistavia lentokaloja loiski menemään aluksen vieressä. Delfiinejä ollaan nähty aikaisemminkin mutta kirkkaana tähtiyönä ne pomppivat ja kulkivat kanssamme pitkän aikaa. Saimme jopa aivan uskomattomia kuvia niistä. Jossain vaiheessa yötä oli pakko laittaa moottori käyntiin – eta näytti hetken purjeilla mennessä perjantai-iltaa. Valitettavasti oli pakko varata hetki aikaa myös loppusiivoukseen, niin putkutimme menemään moottorilla suurimman osa nukkuessa. Yöllä täyden pimeän hetken aikana oli kyllä taas navigoitavaa, valoja loisti siellä sun täällä. Kaksi loistoa osoitti kyllä perussuunnan hyvin mutta jotain outoa pitkää punaista valoa näkyi pitkään. Lähelle päästyämme totesimme, että sen täytyy olla jonkunlainen laiturirakennelma valoineen. Yöllä pohdittiin, että onko ne tuulimyllyjä vai mitä. Kartta ei ollut päässyt ihan ajan tasalle näiden kanssa.

Aamu valkeni todella kauniina ja lämpimänä. Yövuoro 03-06 lopetti vielä hämärässä mutta 06-09 vuoro sai nauttia upeasta auringonpaisteesta ja koko ajan kohoavasta lämpötilasta. Ihana Maarit ilahdutti aamuvuorolaiset ja sammutti moottorin. Pääsimme lähestymään Cascaisia purjein reilun parin tunnin ajan.

Satamaa lähestyttäessa sai jälleen navigoida huolella. Pyydyksiä oli paljon. Olimmekin yön aikana ihmetelleet ja todenneet, että Portugalin rannikolla on huomattavasti vähemmän kalastaja-aluksia kuin Espanjassa. On muuten hauskaa, että kun näkee plotterissa aluksen, niin olettaa heti, että kyseessä on joku iso alus. Opimme kuitenkin lukemaan plotterin tietoja. Sieltä näkee yllättävän paljon tietoa, mikäli alus on syöttänyt tiedot sinne. Monet oli. Eli nähdään aluksen nimi, pituus yms muut perustiedot. Nopeus, etäisyys, keskivauhti, määränpää. Jopa se, että kauanko meillä kestää saavuttaa alus.
Cascaisiin oli helppo tulla sisälle. Tulimme ensimmäisenä tankille. Löpöä oli mennyt melko paljon. Voi Atlantti. Hieman rohkeammin olisit saanut meidän naisistoa koetella.
Tankkauksen yhteydessä laitettiin myös purjepeitot paikoilleen ja lähdimme etsimään omaa paikkaamme. Jälleen kerran Vahinen sai ansaitsemansa sivupaikan. Viimeistä rantautumista tehdessämme totesimme, että juuri nyt toimimme aivan superhyvin yhteen. Tästä olisi helppo ja hyvä jatkaa jopa pidemmälle matkalle.

Olemme puhuneet naisiston kanssa. Monella varmasti purjehdusnälkä kasvoi tällä matkalla mutta Atlantin ylitykseen ei välttämättä ole innostusta. Moni jakoi saman mielipiteen, että se ei ole välttämättä niinkään purjehdusinnosta kiinni, vaan enemmänkin siinä on kyse eräänlaisesta mind-setistä. Itselle tulee mieleen, että onko se niin kuin maraton. Kun olet sen juossut, saat aina vau-vastaanoton. Takuuvarmasti ja vielä isommin tämä koskee Atlantin ylitystä. Mutta tällainen erilaisilla rannikoilla ja kuitenkin isoilla merillä purjehtiminen tuntuu meille monelle olavan se juttu. Sepä ei tietenkään tarkoita, että Atlantin ylitys jätettäisin kokonaan suunnitelmista pois. Antaa katsoa. Mutta maailmassa on niin paljon hienoja kaupunkeja, minne voisi purjehtia. Oi oi, aikaa täytyy vaan järkätä. Oli kuitenkin hieno saapua aina uuteen Marinaan. Nähdä paljon tuttua mutta myös aina jotain uutta.

Loppusanoina sanottakoon, että olemme kaikki hyvin tyytyväisiä tähän kokemukseen.Ja olisimme ehdottomasti valmiita jatkamaan vielä seuraava legi. On tietty aina niin, että ihmiset, jotka jakavat saman innostuksen, tulevat todennäköisesti hyvin toimeen. Tällä kertaa se piti ehdottomasti paikkansa. Naurua ja hyvää mieltä oli matkalla mukana koko ajan. Ihania keskusteluja eri naisten kanssa välillä kahdestaan välillä isommassa ryhmässä. Koskaan ei loppunut juttu kesken ja taas toisaalta jokainen merellä käynyt tietää, että välillä on tarve olla vain yksin. Kokemattomat saivat hyvää opastusta kokeneemmilta mutta kaikki tiesivät kuitenkin paikkansa ja noudatimme päällystön ohjeita emmekä lähteneet sooloilemaan.

Maarit on loistava ja ihana kippari. Ystävällinen, rauhallinen, kertoo tarkkaan asioita. Jaksaa vastata loputtomiin kysymyksiin mutta antaa myös vastuuta. Maaritin yksi parhaita oppeja on, että satamaan tullaan nätisti. Etukäteen on sovittu asiat – ei huudeta vaan välitetään viestit eteenpäin. Hanna-Marin ensimmäinen perämiespesti hoitui myös hienosti. Hänelle tehtävä oli haastava, koska Vahine ei ollut hänelle tuttu. Mutta pian on. Landaukset ja lähdöt hoituivat samalla rauhallisuudella kuin kipparilla. Loistava oppi meille oli myös se, että miten tärkeätä ja viisasta on huoltaa ja tarkastaa aluksen perusasioita joka päivä, niin mikään asia ei pääse yllättämään. Tai tottakai aina joku yllättää mutta kuitenkin.

1.9. Porto

Porto on ihana kaupunki. Kaunis, persoonallinen ja pieniä kapeita, jyrkkiä kujia. Kaupunkia rakennetaan ja remontoidaan myös paljon. Vietimme mukavan vapaamuotoisen kaupunkipäivän. Menimme gondolahissillä ylös sillalle ja lähdimme kävelemään vanhaan kaupunkiin. Hieman mekkoja ostettiin ja portviiniä maisteltiin ensin Taylor's portviinitehtaalla ja sen jälkeen vapaamuotoisesti eri paikoissa. Osa meni myös jokiveneellä siltakierrokselle. Aivan Duoro Marinan vieressä on mukavan oloinen kalatori kalastajineen sekä kivoja pikku ravintoloita. Pieni ryhmä jaksoi mennä sinne syömään mutta suurin osa porukasta oli illalla niin naatteja, että istuttiin hetki yhdessä syöden ja vielä hetki portviiniä ja tummaa suklaata maistellen. Unelle mentiin aikaisin. Lähtö on suunniteltu aamuseiskaksi. Päivän korkeimmat askelluvut olivat reilut 29000 askelta. Ja kerroksia roppakaupalla.

31.8. Vigo

Tasan kello 8.00 irrotimme köydet ja Vahine lähti kohti Portugalia. Satamasta bongasimme maailman isoimman yksityisomisteisen moottoripurren. Jätimme sen kuitenkin taaksemme ja etenimme vihdoin kirkkaassa auringonpaisteessa. Alkumatka oli taas hyvin tyyni ja rauhallinen. Delfiinejä pyöri riemuksemme vierellä aina ajoittain ja bongasimme melko suurella varmuudella myös pienehkön miekkavalaan. Aivan varmuutta tähän ei saatu mutta otus liikkui selkeästi jähmeämmin kuin delfiinit.

Riemukas hetki koettiin, kun pysäytettiin vauhti hetkeksi ja pidettiin uimatauko. Teimme kahdesta fendarista turvasysteemit ja menimme kaksi kerrallaan uimaan. Syvyys oli 88 metriä!! Eka kerta näissä olosuhteissa useimmille meistä. Vesi oli lämmintä, suolaista ja ihanaa. Testasimme yhden vanhan paukkuliivin toimivuutta ja hyvin aukesi. Kyseisessä liivissä oli myös kasvoille laitettava muovisuojus, minkä näkeminen tuotti hauskuutta mutta oli hyvä huomata, että tällainen liiviversio on olemassa.

Pian jatkettiin kuitenkin matkaa ja iloksemme tuuli nousi ja saimme sammuttaa moottorin. Voi sitä leveiden hymyjen määrää, kun Vahine lähti lipumaan purjevoimin. Purjehdimme iloisesti hieman väärään suuntaan ihan vaan purjehduksen ilosta. Saimme hyvää oppia Vahinen käyttäytymisestä, kun teimme matkan aikana 3 jiibbiä.

Portugalin kohteliaisuuslippu vaihdettiin Espanjan lipun tilalle, kun lähestyimme Portugalia. Olimme laskeneet, että ehdimme perille ennen pimeää mutta jiibbien ja veneen käännön vastatuuleen purjeiden laskun ajaksi vei kuitenkin aikaa ja lähestyimme Porton Douro Marinaa pimeän jo laskeuduttua. Marinaan saavutaan jokea pitkin ja kaupungin valot loistaa taustalla. Maarit eteni taas rauhallisesti, kun Hanna-Mari otti yhteyttä satamaan ja saatiin heppu meitä vastaanottamaan. Douro Marinaan tullessa täytyy tehdä lenkki melko pitkälle jokea kohti kaupungin siltaa ja sitten tehdä tiukka käännös kohti Marinan sisääntuloporttia. Satamahenkilö vilkutti valoja laiturilla ja ohjasi meidät aisapaikalle. Hän ei kuitenkaan kuunnellut perämiehen eikä lopulta kapteeninkaan ohjeita vaan sitoi keulaköyden liian tiukalle. Itse joutuu kaiken tekemään ja naisiston jäsen löysäsi keulaa ja saatiin myös perä nätisti laiturin viereen. Hämmästys oli herralla suuri, kun hän tajusi, että olemme kaikki naisia, kapteeni tietysti myös. Ei ollut koskaan moiseen sakkiin törmännyt.
Douro Marina vaikuttaa hyvinhoidetulta ja enlannin kieli sujuu satamahenkilökunnalta. Virallisuudet hoidettiin vasta aamulla ja ne olivat kapteenin mukaan huomattavasti löyhemmät kuin Espanjaan saapuessa. Satamassa on myös kierrätysastioita, mikä ilahduttaa nykyajan purjehtijaa.

Päivällinen syötiin matkalla suhteellisen aikaisin, joten iltapalaksi nautimme juustoa ja keksejä ja kenties joku viinipullokin aukesi. Nautimme myös meidän legin tunnusjuomat eli mojitot. Iltahetki veneessä oli riemukas mutta 13 tunnin purjehduksen jälkeen alkoi piansilmät lupsaa ja uni maistui.

30.8. Muxia

Muxian päivä vietettiin vaeltaen vuorelle, ei mikään peruspolkujuoksureitti – välillä sai mennä myös kontallaan. Mutta maisemat olivat sen arvoiset. Sieltä polku vietti alas kohti Punta da Barcan majakkaa ja sen vieressä olevaa kirkkoa. Sitten jälleen äyriäisten ystäville parhaimpia herkkuja. Päästiin maistamaan myös Tapio Lehtiselle tuttuja Barnakkeleita, joiden maku taisi hieman jakaa mielipiteitä. Ja tietysti uinti ennen tai jälkeen päikkäreiden. Aivan Porto de Muxian vieressä on kaunis ja pehmeähiekkainen ranta, jossa meri oli suolaista ja ihanaa. Merivesi on lämmintä, noin 17-19 asteista. Muxian satama oli hyvin hoidettu, suihku- ja wc -tilat olivat siistit.

Klo 19.30 lähdimme ensimmäiselle ja kovasti toivotulle yöpurjehdukselle. Ilta pimeni kauniisti, kun jätimme Muxian taaksemme. Venus painui horisontin taa hetki ennen pimeää ja muutenkin tähtitaivas tähdenlentoineen ilahdutti meitä, kun ohitimme Costa da Morten. Kuolemanrannikko oli meille suopea paitsi olemme huomanneet, että pieniä kalastaja-aluksia on paljon ja yllättävän kaukana mantereesta. Myös pyydysmerkkejä vilahteli kuun loisteessa. Olimme toiveikkaasti nostaneet mesaanin ja isopurjeen ajoissa mutta Atlantti näyttää meille nyt rauhallisen puolensa. Ei tuulta.

Aamuyön vuoro 03 – 06 sai seurakseen delfiiniparven, joka kävi leikkimässä veneen matkassa sekä kirkkaana säihkyvän tähtitaivaan, jonka avulla oli hyvä opetella navigointia. Samalla kun aamun eka vuoro aloitti klo 06, nousi myös sankka sumu. Ainoastaan puolikas kuunsirppi antoi pientä valoa. Oli jokseenkin kuumottavaa navigoida pelkän plotterin avulla ja katsoa AISista, miten erikokoisia aluksia pyöri edessä, takana ja sivuilla. Lisäkuumotusta toi mukanaan tutkassa näkyvä alus, joka ei näkynyt AISissa. Sumutorvea soitettiin ja ennen kaikkea kuunneltiin. Meitä huhuiltiin radiossa, mikä ilahdutti sinänsä, koska todistettiin, että näymme itsekin AISissa. Hetken aikaa tehtiin paikalla pientä ympyrääkin, jotta saimme takana väijyvän proomun ohitsemme. On oikeasti käsittämätöntä, miten voi olla näkemättä edes veneiden valoja. Majakoiden valotkin näkyivät pieniä valkoisina pumppauksina kaukaisuudessa. Klo 7.30 aikaan saattoi kuvitella, että päivä sarastaa. Näkyvyyttä se ei helpottanut yhtään, jotenkin tuntui, että ehkä jopa tilanne paheni. Pidimme vauhdin todella pienenä, vahdittiin silmä tarkkana joka suuntaa ja tutkittiin tutkaa.

Vigo onneksi läheni ja satamasta soiteltiin meille viralliset puhelut ja kysyttiin aikomuksia. Kommunikointi sujui yllättäen oikein selkeällä englannilla ja satamahenkilö tuli meitä vastaan. Kippari Maarit osoitti jälleen taitonsa ja rauhallisuutensa, sillä meille osoitettuun paikkaan sai pujotella melko huolella. Työnjaot landauksessa alkaa jo sujua ilman sen kummempaa pohdintaa ja kiinnitimme Vahinen aisapaikalle. Tällä kertaa olemme jopa aisojen sisäpuolelle mutta tokihan viemme koko aisavälin.

Matka oli noin 70 nm ja naisisto hoiti hommansa hienosti. Lääkitykset oli kaikilla kohdillaan, joten nyt kannella ja kyökissä oli koko yön reipasta ja hyvinvoivaa porukkaa, joka jaksoi lähteä tutkimaan Vigon kaunista ja hyvin jyrkkärinteistä kaupunkia.

Vigo oli iso kaupunki ja satama-alue kaunis ja vilkas. Vierasvenelaiturimme vieressä toimi hyvin aktiivinen purjehduskoulu. Vahine herätti – taas – ansaitsemaansa huomiota. Vietimme mukavan päivän pienissä porukoissa kaupungilla mutta kokoonnuimme illalla päivällisen merkeissä veneeseen. Seuraavan päivän aamiainen ja lähtö oli sovittu aikaiseksi.

28.8. El Ferrol

Aamiainen syötiin aikaisin ja köydet irtosivat klo 10.15. Perämies Hanna-Mari hoiti lähdön ja Vahine lipui satamasta hienosti. Noin 53 nm matka kohti Muxiaa alkoi. Lähdimme tyynessä tuulessa mutta pian alkoivat melko suuret mainingit keikuttaa venettä ja muutamat meistä saivat alkutuntumaa ensimmäisistä merisairauden tuntumista. Kukaan ei kuitenkaan mennyt aivan toimintakyvyttömäksi. Koko naisisto odotti innokkaasti, että milloin saisimme purjeet ylös. Onneksi tuulen kulma muuttui hieman ja tuuli kasvoi vähän, niin kansiryhmä sai innokkaiden apurien kanssa nostaa ensin mesaanin ja sitten isopurjeen ylös. Hetken päästä nostettiin myös molemmat keulapurjeet. Ah onnea ja ihanuutta, kun ensimmäisen kerran moottori sammutettiin ja Vahine liukui tuulen voimalla. Matka oli onneksi tänään pitkä, niin koko naisisto sai olla ruorissa vuorollaan. Sää oli edelleen utuinen ja ruorissa oli hieman epätodellinen olo, kun mitään kiintopistettä ei ollut näkyvissä. Onneksi vanha kunnon kompassi ja tietty navigointivälineet ovat olemassa. Keskellä merta mesaanin puomille lensi pieni varpunen, joka oli selkeästi vähän pöpperöinen matkasta. Tyyppi lensi keulaan hetkeksi lepäämään ja keräämään ajatuksensa ja lähti sitten takaisin matkaan. Pari lokkia liiteli kauniisti vieressä mutta muita mereneläviä ei tällä matkalla näkynyt. Muxiaa lähestyessä kippari tuli ruoriin ja perämiehen johdolla laskettiin purjeet. Perämies Hanna-Mari myös hoiti ensimmäisen kerran Vahinen landauksen, nätisti taas liuttiin vierasvenelaiturin päätyyn. Iloinen sataman henkilökuntaan kuuluva rouva otti meidät vastaan. Laiturissa oli muitakin matkalaisia, jotka kiinnostuivat tietysti ensin Vahinesta ja sitten 12 hengen naisistosta. Illalla saimme jopa kutsun naapurin irlantilaismiesten Baltic 50:seen, joka tuntui aivan pikkuruiselta meidän vieressä. Osa naisistosta kävi kohteliaisuusdrinkeillä laiturilla. Illalla juotiin oman porukan kanssa mojitot ja suunniteltiin seuraavan päivän vaellusretkeä. Tunnelma oli katossaan.

26.8. A Coruna
Naps 2. legi: Paula, Truudi, Taina, Rea, Jonna, Tuula, Eija, Tiina, Heidi, Eeva
Kipparina Maarit ja perämuijana Hanna-Mari.
 
Legin ensimmäinen päivä vietettiin bunkrauksen merkeissä. Samalla tutustuimme s/y Vahineen. Kukaan naisistosta ei ole aikaisemmin s eilannut Vahinella. Mahtava alus, kaikki odotukset täyttyi. Naisiston viimeiset jäsenet saapuivat torstai-iltana. Illalla käytiin tutustumassa maailman vanhinpaan, edelleen toiminnassa olevaan majakkatorniin – Torre de Hercules. Ja ilta päättyi loistavassa meriherkkuihin erikoistuneessa ravintolassa ja saimme maistaa uskomattomia merenherkkuja. Eli täällä se vihdoin onnistui.

Perjantaina heräsimme sumuiseen maisemaan. Pari innokasta riensivät aamu-uinnille muiden vielä nauttiessa aamiaista. Pian 10:n jälkeen olimme kuitenkin jo valmiit lähtemään. Sää oli edelleen sumuinen ja sumu vain kasvoi satamasta lähdön jälkeen. Maaritin ja Hanna-Marin hyvällä navigoinnilla etenimme turvallisesti. Tuuli oli lähes olematon, joten sumun ja tyynen kelin takia teimme ekan 11 nm legimme moottorin avulla. Matkalla merivahtivuorolaiset pääsivät jo ruoriinkin kiinni ja muut tutustuivat kansitoimintoihin ja osa meistä pääsi iloisiin vessavuoroihin. Ja tietysti yksi vuoro puuhasi keittiössä ja valmisti lounaan.
Saavuimme El Ferroliin jo parin tunnin päästä. Delfiinit tervehtivät meitä satamaan lähestyessämme. Rantautuminen meni nätisti – uudehkossa satamalaiturissa ei muita vierasveneitä näkynyt. Osa porukasta ryntäsi Merimuseoon ja osa jäi nauttimaan lounaasta. Ai ai, täytyy myöntää, että olen lukenut Naispurjehtijoiden kokkailutaidoista ja tähän asti ruoat ja aamiaiset ovat olleet loistavia.

Mukanamme on 2 espanjankielentaitoista naista, joten kommunikointimme satamahenkilöstön kanssa on sujuvaa. Fun fact – Vahine espanjaksi kuulostaa melko lailla samalta kuin eräskin meille naisille tuttu sana, joten aluksen nimi mieluummin aina ennemmin tavataan kuin lausutaan.

Sada ja Coruna 23.8 – 24.8
Nostimme isopurjeen ja mesaanin heti Viveiron sataman suntista päästyämme. Yötä vasten kakkosreivi valmiiksi. Aluksi tuuli lennätti Vahinea 9 solmun nopeudella, mutta etenemä oli toki hitaampi tuulen vastaisuuden vuoksi. Pitkä veto ulos kohti Ranskaa ja vendan jälkeen takaisin Espanjan rannikolle. Ilo loppui lyhyeen, kun tuuli vaimeni ja kevyeen vastaiseen isossa mainingissa lullatessa jouduimme käynnistämään Sisun. Saimme kuitenkin nauttia uskomattoman upeasta täydestä kuusta, joka oli kuin vaimea lamppu yön taivaalla. Kiire ei ollut taaskaan, sillä satamaan tähtäsimme vasta aamuksi kello 8 jälkeen, jolloin satamakonttori olisi auki. Naisisto viihdytti toisiaan vuorosta toiseen jakamalla tarinoita ja keskittymällä yöeväiden syöntiin. Navionicsin mukaan emme tännekään satamaan olisi päässeet, mutta muita lähteitä tutkimalla olimme vakuuttuneita, että Vahine uisi Marina Sadaan. Aamulla vielä kilautimme satamakapteenille varmistaaksemme laituripaikan sijainnin. Aisapaikka jälleen uloimmassa reunassa, jossa syväys riitti meille.

Landausdrinkkien lomassa saimme nauttia delfiinien tanssista, joita yht'äkkiä ilmestyi kymmenkunta satama-altaaseen. Oletettavasti delfiinit olivat seuranneet satamaan palaavia kalastajia. Upea näytös tapahtui ihan nenämme edessä, jota kameroiden kera saimme seurata. Myös aurinko on seurannut meitä paikasta toiseen, eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Pilvisen aamun jälkeen aurinko helli meitä koko päivän kävellessämme pitkin Sadan katuja. Shoppailut jäivät lähes ikkunaostosten varaan, koska oli sunnuntai eikä kaupat täällä olleet auki. Lounaspaikkoja etsimme sitten senkin edestä, koska ravintolat olivat monessa paikassa täysin buukattuja paikallisten valloittaessa katuravintolat. Täälläkään ei turisteihin törmännyt.

Ostoslistallamme oli maalarinteippiä ja jesaria. Onnistui löytäessämme China -kaupan, joka ns. sekatavarakauppa. Sellainen oli auki ja sieltä mukaamme lähti teippien lisäksi myös kesämekot ym. tarpeelliset täydennykset. Olipa sitten kyseessä ruokakauppa, vaatekauppa, ravintola jne. niin hinnat eivät täällä päätä huimaa.

Satamakonttorista saimme käyttöömme yhden ainokaisen avainkortin. Huom! Meitä tosiaan 12 naista. Sataman henkilökunta oli kovin palvelualtista, kun lupasivat tulla availemaan meille ovia ja porttia aina tarvittaessa. Eivät tainneet ihan ymmärtää, kuinka paljon tämänkokoinen seurue liikkuu wc:n, suihkun ja veneen väliä. Ja välimatkaa veneen ja satamakonttorin välillä oli noin kilometri. Pelkästään meidän palvelemisella henkilökunta saavutti maratonin verran liikuntaa vuorokaudessa.

Päivällinen tehtiin veneellä, joka on edelleen TOP 10 listan sijalla 1 tämän reissun osalta. Olemme yllättyneet, että yksi Espanjan paikallisia ruokia tuntuu olevan ranskalaiset perunat. Niitä tulee niin pihvien, kalojen kuin myös muiden merenelävien kanssa.

Purjehduksen osalta lomamme lähestyy loppuaan. Meille oli varattu Marina Real de la Corunasta laituripaikka maanantaiksi. Etappi sinne olisi viimeinen tällä legillä. Lähdimme Sadasta aamulla hieman ennen kello ydeksää, jolloin vuorovettä oli vielä parisen metriä. Matkaa Corunaan oli vain reilu kymmenen mailia, niinpä saavuimme perille jo 11 maissa. Iltapäiväksi oli luvattu kovaa tuulta. Emme jääneet sitä odottelamaan, sillä vanhan kaupungin laidalla oleva pieni satamamme oli kuulemamme mukaan hankala näin isolle veneelle. Satama oli tosi suojainen eikä tuulesta ollut tietoakaan pujotellessamme kapeasta sisäänajoaukosta altaaseen, jossa meitä opasti satamavahti veneineen. Saimme leveän aisapaikan, joka kerrankin oli myös riittävän pitkä 65 jalkaiselle veneelle. Puheet sataman haasteellisuudesta tuntuivat vahvasti liioitelluilta vallitsevissa olosuhteissa.

Nyt pitäisi ottaa kaikki irti viimeisistä lomapäivistä. Selvitimme Corunan nähtävyydet, joista Herkuleen majakkatorni sai ykkössijan. Roomalaiset rakennuttivat sen arviolta ensimmäisellä vuosisadalla jälkeen ajanlaskun alun niemen kärkeen lähelle Corunan keskustaa. Se on vanhin edelleen käytössä oleva roomalainen majakka. Kohde on Unescon maailmanperintöluettelossa.
Naisistomme oli vaellellut jo aikaisempina päivinä useamman kymmenen kilometrin lenkkejä, ja moni olikin sitä mieltä, että nyt vain sellaista pientä kävelyä. Mutta, kuinkas kävikään. Veneelle palattuamme monen ”matkamittarit” näyttivät jälleen 10-20 km:n lenkkejä. Rakoiltakaan jaloissa ei vältytty, mutta ei se tahtia haitannut. Kun nähtävää on, niin eihän sitä malta olla niitä ahmimatta.
Herkuleen majakan ympäristö oli todella kaunista. Meri oli kuin maalauksesta ja jyrkät kalliot komeilivat toinen toistaan mahtavampina. Meri suorastaan kutsui uimaan ja tokihan käytimme tilaisuuden hyväksi. Uimarannat olivat täynnä paikallisia auringonpalvojia, elokuu kun on Espanjan lomakuukausi. Me löysimme hienoja poukamia joissa saimme pulahdella ihan rauhassa nauttien viilentävästä ja kirkkaasta vedestä. Ihan mahtavaa. Sillä lomamme viimeisinä päivinä meitä hemmotteli kunnon helle ja jopa 30 asteen lämpötila.

Coruna tarjosi myös shoppailun nälkäisille paljon kohteita. Vanhan kaupungin kapeat kujat ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia tapasravintoineen sekä erilaisine putiikkeineen. Hintataso oli selkeästi korkeampi kuin aiemmissa paikoissa. Esim. leipomon leipä maksoi Sadassa 1,70 ja Corunassa 5,00.Tapasravintoloiden tarjontaa olimme jo ehtineet kaivata ja niitä löytyikin Corunan vanhasta kaupungista. Koska edelleen pandemia on valloillaan joka puolella, niin harkiten kävimme mielenkiintoisia paikkoja läpi. Jokaisessa paikassa piti huomioida, että vältämme suuret joukot.

Meillä on keskiviikkona lento Corunasta Barcelonaan, josta seuraavana päivänä Helsinkiin. Sitä ennen pitää siivota ja huoltaa vene. Ennen huomista kotimatkaa nautimme tänä iltana paikallisella Real Club Nautico da Corunalla juhlaillallisen onnistuneen matkan kunniaksi. Saamme vielä viettää yhteisen illan ja jakaa tiiviiksi tiimiksi muodostuneen naisistomme kanssa huikean matkamme antoisia kokemuksia. Nyt vain odotellaan seuraavaa purjehdusta Vahinella, joka osalla meistä onkin jo reilu kuukauden päästä. Kipparimme jatkaa toisen naisiston kanssa Lissaboniin asti.

21.8. Viveiro
Vaihdoimme kakkosreivin pian ykköseksi Gionista lähden jälkeen, kun tuuli tuntui hiipuvan olemattomiin, eikä luvassa ollut kovaa tuulta. Ennusteiden mukaan edessä olisi rauhallinen yö merellä. Meillä ei ollut tarvetta aikaennätyksiin, muuten olisimme Viveirossa liian aikaisin aamulla. Emme halunneet ajaa sataman ruopattuun kanavaan pimeällä. Illan edetessä tuuli virisi ja vauhti nousi 8-9 solmuun. Kansiryhmä halusi vaihtaa ison purjeen kakkosreiviin ennen pimeän laskeutumista. Gastit olivat innoissaan, kun päästiin tositoimiin. Turvallisuudesta huolehtien saimme operoida kannella. Reilussa vastatuulessa aallot löivät kannelle ja naisisto sai osansa Atlantin suolaisesta vedestä sen kastellessa niin kannen kuin naisistonkin. Ei haitannut, päinvastoin, tässä oli tekemisen meininki. Pääosin yö kului kuitenkin rauhallisesti, mutta keulapurje jouduttiin vetämään sisään, koska takatuulessa se ei vetänyt ja aiheutti veneen sisälle kestämätöntä melua läpsytessään edestakaisin. Lepovuorolaiset kiittivät ratkaisua. Kaikesta huolimatta Viveiro lähstyi turhankin nopeasti, joten teimme muutamia vetoja ulospäin ja takaisin rannan läheisyyteen. Tästä ei kuitenkaan ollut kovasti hyötyä, sillä vauhtimme kasvoi, takatuulen vaihtuessa sivumyötäiseksi.

Viveiron lähestyessä tähystelimme rannassa vilkkuvaa vihreää ja punaista valoa, joiden välistä meidän pitäisi sujahtaa lahdelle. Rannikon valosaaste vaikeutti merenkulkuun liityvien valojen näkymistä. Plotterin avulla oikea suunta oli helppo valita ja lähempänä vilkkuvalot erottuivat selvästi. Ennen kapeikkoon ajamista purjeet pitäisi kuitenkin laskea. Pilkkosen pimeässä kalastusaluksia väistellessä se olikin mielenkiintoinen operaatio. Lahdelmalla oli useita kalastusaluksia, jotka eivät näkyneet plotterissa. Pimeässä nämä pienet alukset olivat kuin vikkeliä, valaistuja muurahaisia, jotka ”singahtelivat” edes takas toisiaan väistellen. Koimme, että on turvallisempaa pysytellä sopivan välimatkan päässä heistä.

Purjeiden laskun jälkeen hidastimme nopeuden muutamaan solmuun, jotta emme saapuisi pimeässä. Brestissä aurinko oli noussut kl 7:10, joten odottelimme taivaan valkenevan jo puoli seitsemän aikaan. Mehän olimme saapuneet Biskajan lahden yli satoja kilometrejä etelään, jossa aurinko nousi puoli tuntia myöhemmin. Kulutimme aikaa väistelemällä vikkelästi liikkuvia kalastusaluksia lahdelmalla. Hämärän koittaessa Vahine lipui kapeaan kanaaliin, jossa tiukasti seurasimme kaiun lukemia. Ruopattu oli. Sataman henkilökunta ei tietenkään ollut paikalla saapues