Kroatiapurjehdus S1487 Swan 65 S/Y Vahine

Kroatiapurjehdus S1487, Swan 65 S/Y Vahine

7. - 14.9.2019

La 7.9 Dubrovnik – Sunji poukamaan Matka 6 mpk

Tapasimme purjehdusmiehistön kesken ensimmäistä kertaa kahden paikkeilla lauantaipäivänä ja jokainen kertoi purjehduskokemuksistaan. Jäsenistö koostui eri ikäisistä sankareista. Porukan 12:sta noin puolet oli ylittänyt eläkekynnyksen, kaksi päässyt keski-ikään ja loput viisi taistelee ”nuoruuden” kipujen kanssa.

Koimme olevamme turvassa ulkoisilta hyökkäyksiltä, sillä matkassamme oli kolme upseeria; Matti, Heikki ja kapteenimme Timo. Kokemusta löytyi niin ilma-, maa- kuin meritilankin puolustamisesta. Kaverukset kuuluvat myös kaaderilaulajiin, joten kuulimme purjehduksen aikana kansan- ja sotalauluja lauluvihkoista, jotka oli varta vasten laivalle tulostettu. Pääsimme muutkin laulamaan vihkojen avulla, kun emme laulun sanoja herrojen tapaan täysin ulkoa osanneetkaan. Marjatta oli kokenut merikarhu ja purjehduksen lisäksi kunnostautunut myös intohimoisena tenniksen pelaajana. Marjatta, Matin vaimona, tunnustautui ennen kaikkea Kaaderilaulajien maksetuksi taputtajaksi. Marjatan nauru raikasi jo ensi hetkistä messin seinissä. Entisenä apteekkarina Liisan rooli oli huolehtia riittävästä lääkityksestä. Liisa tosin perinteisenä lääketieteen kannattajana uskoo, että pientä tuskaa on hyvä tuntea, joten lääkkeitä otetaan mahdollisimman vähän.

Perämies Aarni paljastui myös olevansa hyvin sujut veden kanssa, koska oli viettänyt 15 vuotta veden alla laitesukeltajana. Tämän lisäksi hän osoittautui monitoimimieheksi. Hän oli pienenä poikana halunnut moottoripyörän ja hänen isänsä oli ratkaissut asian tuomalla pyörän osat laatikossa. Aarni loihti moottoripyörästä toimivan ja näillä samoilla opeilla hän tekohengitti dingin moottorin henkiin. Olimme onnekkaita, koska Aarni oli saanut puhuttua emäntänsä Anun mukaan reissuumme. Anu nimittäin oli ammatiltaan kokki ja oli lupautunut pitämään miehistön hengissä ruoalla. Emmekä pelkästään pysyneet hengissä vaan nautimme tarjotuista antimista. Joka ilta kaikui veneestä vesille yhteen ääneen laulettu kiitos: ”Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, kiitos Anu”. Jonka jälkeen taas hieman laulettiin kansanlauluja.

Antti kertoi heti kättelyssä, että hänet on muistettava ottaa satamista kyytiin mukaan, koska edellisellä purjehduksella oli jäänyt Visbyyn roskapussin kanssa ilman kännykkää ja rahaa. Olemme tästä pystyneet pitämään kiinni ainakin purjehduksen puoleen väliin asti. Sadulla on vuosien partiotausta, joten uskoimme, että alkeellisissakin oloissa saamme kyllä tulen aikaiseksi tarvittaessa esi-isien tapaan. Kuten esi-isätkin, Satukaan ei pysty sulattamaan maidon laktoosia. Vahinelle tehdään keväisin huolto ja sitä aletaan purjehtimaan sieltä käsin kohti lämpimämpiä vesiä. Saara oli tuomassa Vahinea meille Kroatiaan Ranskan Cherbourgista Portugalin Cascaisiin. Saara myönsi olevansa Keski -Pohjanmaalainen pelimanni, jolla on intohimo selloon ja toivottavasti uskomattomat nukkumiskyvyt jouduttuaan viimeisenä tulijana ottamaan kapeimman ja vaikeimmin saavutettavan punkan. Rikun tapasimme lentokentällä jo Sadun kanssa ja Riku vaikutti hyvin innokkaalta tarttumaan tehtävään kuin tehtävään, paitsi tiskaukseen. Kovasti mieltä vain kaihersi, että saako Turun Kauppakorkeakoulun Vuosijuhliin lipun varmasti ostettua meriltä käsin ajallaan (ei saanut). Minä, eli Jenny, en päässyt kehuskelemaan purjehduskokemuksillani oltuani lähinnä soutuveneen kyydissä. Minut oli reissuun houkutellut Satu kertomalla yhteisen tuttumme edelliskesän purjehduksesta, jonka oli neljän päivän jälkeen jättänyt kesken voituaan pahoin koko ajan... Minä dokumentoin reissua ahkerasti kuvaamalla, joten dementia ei pääse Vahinen nuorempiinkaan myöhemmin iskemään. Onneksi Anulla oli lainata juoksuvyö, johon sai kännykän kannelle kätevästi mukaan. Marjatta ei ole myöskään eilisen teeren tyttö kameran kanssa, joten vierekkäin riensimme kuvaustilanteeseen kuin tilanteeseen metsästämään mestariotoksia.

Vaikka Dubrovnikin sataman varustus oli ilmeisesti yksi parhaimmista (sisältäen uima-altaan sekä vessat ja suihkut käytännössä marmoria, vesikin kenties täynnä parantavia mineraaleja) teimme päätöksen lähteä yöksi noin tunnin matkan päähän laguuniin. Seuraavana viikkona peseytyisimme vain suolaisessa merivedessä uimalla ja hiustyyli olisi lähinnä wethairlook tai lippis tiukasti päähän painettuna. Isot, kovat laukut olisivat myös olleet ylellisyys, joka ei jollalle sovellu kajuutan säilytystilojen puutteen vuoksi. Yhdet sortsit ja paita riittävät vallan mainiosti koko viikon vaatevarusteeksi. Vanhemmista herroista Matti oli ottanut käytöstä poistuneen smokin paidan vaatetukseksi. Pieni alipukeutumisen pelko iski. Säilytystilat ovat muutenkin vähissä veneellä ja mielestäni oli hauskaa, miten kuivamuonaa oli säilötty messin sohvatyynyjen alla oleviin luukkuihin. Näitä kikkojahan pitäisi hyödyntää enemmän Helsingin keskustan pienissä asunnoissa! Saatan harkita kodin sisustusta uudelleen tämän reissun jälkeen. Ennen lähtöä kävimme pikaisesti ruokakaupassa täyttämässä sohvavarastot ja kastumassa läpimäräksi ilmassa väijyvän ukkosen sateesta. Ukkossateesta, joka on tähän vuodenaikaan nähden paikallisten mukaan poikkeuksellista.

Lämpötila oli vedessä ja ilmassa aikalailla sama 27, kun moottorin voimin lähdimme laguunia kohden. Auringon viimeisten säteiden lämmittäessä oli hyvä saapua perille ensimmäiseen ankkurin laskuun. Seilorit oli jaettu kolmeen tiimiin: 1, 2 ja 3.Vuorokausi jakautui kolmen tunnin jaksoissa meri-, muona- ja vapaavuoroihin. Tiimi kolmonen (Satu, Antti ja minä) ei ensimmäisellä ajelulla ruorin luona päässyt vielä hurjiin suorituksiin lähdössä tai ankkuroinnissa, lähinnä tarkkailuhommiin, mutta jäimme kaikki odottamaan seuraavia päiviä innokkaina. Herkullisen illallisen jälkeen alkoi silmäluomia jo painaa uhkaavasti, voi vain ihmetellä, miten voi olla niin väsynyt jo kello 20 aikaan. Kello 21 asti jaksoi taistella vielä hereillä, mutta silloin oli luovutettava.
Ensimmäisenä yönä minulle sattui klo 3.00-4.00 ankkurivahtivuoro. Silmä tarkkana vahdin venettä navigaattorinnäytöltä ja vaikka sekunnin verran veneen perä viipyili punaisella viivalla, joka oli piirretty sallituksi ympyräksi ankkurin alaslaskupaikan ympärille, vene vetäytyi takaisin ympyrän sisälle ja vaara oli ohi. Kaikki hyvin ja Adrian merellä rauha.

Sailorapprentice Jenny


Su 8.9 Sunji - Mljet/ Prozura yö poijussa

Sunjissa viettämämme ensimmäinen yö oli reissun levottomin. Ihme kyllä heräsin merenkäynnistä huolimatta virkeänä ja valmiina vastaanottamaan varhaisaamun ankkurivahtivuoroni klo 5.00 – 6.00. Ukkonen uhosi ulkosalla ja laivan navigaattorin näytölle oli kutoutunut mielenkiintoinen hämähäkinverkko veneen pyöriessä vinhaan ankkurin ympärillä. Ulkona ei kuitenkaan satanut, joten vedin sängystä viltin matkaani ja kipaisin kannelle vahtimaan tilannetta. En olisi osannut arvatakaan millainen yöllinen taideteos oli valloillaan. Ukkosen ääni kantautui vettä pitkin ja joka puolella veneen ympärillä oli taivaanrannassa nähtävissä näyttävää salamointia. Tästä luonnon omasta taiteesta lumoutuneena tunnin vahtivuoro hurahti nopeasti ohi ja kipitin vielä hetkeksi nukkumaan, sade alkoi...

Aamupalan jälkeen ankkuri nostettiin rivakkaan. Matalapaineen ansiosta tuulet olivat meille suosiolliset ja aamuöinen sadekin lakannut, joten purjeet päätettiin nostaa. Pian lähdettyämme aurinko ilmestyi taivaalle ja matkamme jatkui hyvää vauhtia.
Puoli viiden aikaan lähestyimme Prozuraa ja pienen kalastajakylän nähtyämme päätimme kiinnittyä poijuun ja jäädä tähän suojaisaan laguuniin yöksi. Pieni iskuryhmämme (Antti, Jenny, Riku, Satu) päätti lähteä tutustumaan tähän pieneen kylään, johon perämies Aarni meidät dingillä kyyditsi. Rannalla meitä tervehtivät saaren lukuisat kissimirrit, mutta muutoin kylä vaikutti erittäin hiljaiselta ja rauhalliselta.

Teimme pienen tutkimusmatkan toiselle puolelle rantakaistaletta ja löysimme kuin löysimmekin täydellisen paikan photoshootille, jossa Jenny ja minä sekä ryhmäpaineen alaisena myös Riku ja Antti pääsimme Jennyn ammattimaisen ohjauksen alla poseeraamaan erinäisissä viehkeissä merenneitoasennoissa kuvankaunis laguunimaisema taustanemme. Tutkimusmatkalla löysimme myös paikallisen oisterifarmin ja hetken mielessämme käväisi viedä tästä Anulle keittiöön tuliaisia - maltoimme kuitenkin mielemme.

Kiljuttuamme hetken rannalla ”hiiohoi” :ta pääsimme uskollisen dingikuljettajamme Aarnin saattelemana takaisin Vahinelle -- varmistettuamme toki ensin, että myös Antti oli matkassa. Veneellä meitä oli vastassa suussa sulava Lyonin kanan tuoksu ja oisterit olivat enää vain muisto mielissämme. Jälleen kerran Anu oli pannut alkeellisissa oloissa parastaan. Naapuripurjeveneen asukit olivat kenties haistaneet keittiömme sulotuoksut, sillä pian vieras dingi lähestyi meitä ja päästimme naapurit pälkähästä tarjoamalla tölkinavaajaa papupurkin avausta varten.

Illalla pääsimme vielä mereen pulikoimaan. Noin 27 asteinen vesi tuntui virkistävältä ja vaikka valitettavasti snorkkeleihin hamstrannut Riku ei harmaasta merenpohjasta Nemoa löytänytkään, näkyi pohjassa muun muassa uponnut veneen hylky. Edellinen yö oli ollut usealle meistä suhteellisen vähäunin, joten päätimme laguunin suojissa antaa kaikille mahdollisuuden nukkua, eikä yövahtivuoroja jaettu.

Illallisen jälkeen kuorolaisemme ravistivat hihastaan lauluvihkoset ja niin sekä maksetut kuoron kannattajat, että nuorempi sukupolvi pääsi esittelemään laulutaitojaan. Näin musiikin yhdistäessä meitä kaikkia ikään, sukupuoleen ja taustaan katsomatta annoimme laulumme raikua kansanmusiikin rytmien tahdissa pimenevään yöhön. Yön pikkutunteina taivas esitteli meille jälleen salamataidettaan, mutta kiitos laguunin suojaisen sijainnin nukuimme yömme levollisemmin mielin. Aamun kajastaessa huomasimme pieneksi ihmetykseksemme naapuriveneen nostaneen ankkurinsa yön aikana – syytä voimme vain arvailla.

Sailorapprentice Satu


Ma 9.9 Prozura – Korcula kaupungin lahdessa yö ankkurissa

Edellisellä purjehduksella ei miehistö ollut päässyt täyttämään ollenkaan ruoanlaittoa varten tarkoitettua kaasua, joten se alkoi olla vähissä. Tiedustelupartiot kyselivät Sataman receptionista mahdollista kaasuntarjoajaa, mutta lähin oli receptionin mukaan seuraavassa lahdessa, noin 100 metriä rannasta: ”Next Bay”. Toinen tiedustelupartio oli saanut tiedon, että sitä olisi tarjolla huoltoasemalla, joka olisi parin kilometrin päässä. Tiedot olivat vähintäänkin hämmentäviä ja hieman ristiriitaisia. Aamulla tehokaksikko Aarni ja Riku lähtivät kolmen 2,7 kg kaasupullon kanssa rantaan kaasunhakureissulle. Riku ja Aarni olivat hiukan huvittuneita, ettei isohkosta satamasta ollut kaasupulloille omaa paikkaa, vaan kaasupulloja täytti eräs herra, joka yleensä saapui satamaan noin kahdentoista aikaan. Kello oli kuitenkin yhdeksän ja kymmenen välillä, joten odottamaan ei jääty. He tulivatkin takaisin samojen tyhjien kaasupullojen kanssa. Onneksi reissu ei ollut kuitenkaan täysin turha, sillä matkalla Riku ja Aarni ehtivät käydä tekemässä pieniä, mutta tärkeitä, täydennyksiä varustukseensa läheisestä marketista. Lähelle sattui lähtiessä kalastaja, jolta kyseltiin kaasuasiaa. Kalastajan kielitaito taisi rajoittua aika lailla kroatian kieleen, mutta jostain välistä taidettiin kuulla: ”Next Bay”. Lähdimme siis tästä yöpaikasta tyhjin käsin miettien missä tämä kuuluisa Next Bay on.

Sailorapprentice Jenny


Ti 10.9 Korcula – Korcula länsipäähän kryssien, jossa yö ankkurissa Tri Luke lahdessa

Aamulla herättiin katselemaan kannelle kauniisti kerälle käärmeen muotoon aseteltuja köysiä. Yövahditkin olivat olleet hereillä, ei ollut dingiä viety, eikä kenenkään tiedossa ollut, että ulkopuolisia olisi veneelle noussut. Syyllinen köysitaiteiluun kuitenkin lopulta paljastui; Anu oli ne iltapuhteena salassa näperrellyt. Huomion kiinnittäminen köysiin lienee osasyynä innostukselle oppia päivän aikana uusia solmuja (tai minulle kaikki solmut ovat uusia). Aarni kävi läpi perusteet solmuista kaikkien kanssa kärsivällisesti, uudestaan ja uudestaan. Opettelimme paalu- ja ulkosorkkasolmut sekä kahdeksikot. Nyt kun vielä muistaisi yhden edes niistä reissun jälkeenkin...

Sailorapprentice Jenny


Ke 11.9 Tri Luke lahdesta – Hvarin kaupunki, yö ankkurissa lähisaaren suojassa

Päivä oli hyvä aloittaa lukuisilla ryhmäkuvilla ja loppujen lopuksi taisimme saada niistä muutaman onnistumaankin. Hvarin kaupungissa pääsimme taas jaloittelemaan kovalle maalle, joka tuntui tosin heiluvan enemmän kuin veneemme. Anu ja Aarni lähtivät tuttuun tapaan ulkoiluttamaan pikkuisia (mutta ei niin kevyitä) kolmea sinistä 2,7 kg kaasutankkia dingillä maihin. Anu juoksenteli hetken aikaa rantabulevardia edestakaisin ja sai kuulotietona vinkin, että lähin kaasupaikka olisi ollut n. 100m ylämäkeen. Edellisten kyselyjen perusteella, kyseenalaisti Anu tiedon paikkansa pitävyyden ja niin jäi sinisten kaasutankkien ulkoilutus ylämäkeen väliin ja tankit matkustivat taas tyhjinä dingillä takaisin veneeseen odottamaan seuraavaa yritystä.

Nuorisoporukka lähti tutustumaan tämän kaupungin tarjontaan ja päätimme ensitöiksi lähteä tutustumaan läheiseen kauppaan, josta itselleni tietenkin piti saada jäätelöä, sillä lomallahan saa syödä jäätelöä, joten hyödynsin tämänkin tilanteen. Rantabulevardilla huomasimme mielenkiintoisen kyltin, jossa turisteja varoitettiin kulkemasta uimahousuissa tai bikineissa, koska siitä saattoi saada 600€:n sakot tai vastaavasti piknikistä tässä kaupungissa rapsahti 700€ sakkoja.

Löysimme pienen kapuamisen jälkeen näköalapaikan, josta avautui komea näkymä Hvarin vanhaan kaupunkiin ja satamaan. Portaikko otti kuitenkin veronsa ja lähes kaikki olivat kiipeilyn jälkeen vailla jotain viileää. Jenny ja Satu jäivät viilentymään paikalliseen mekkokauppaan, jossa huomasin, kuinka ilmastoidut tilat voivatkaan tuntua hyvältä. Loput porukasta ei kuitenkaan jaksanut jäädä vaateostoksille vaan minä, Antti ja Saara painelimme varmaankin sataman kalleimpaan kahvilaan ja tilasimme kunnon annokset jäätelöä hedelmillä ja itse nautin mansikkaisen pirtelön. Miten kaikki viileä tuntuukaan 30 asteen lämmössä niin miellyttävältä. Veneestä onneksi pääsee aina halutessaan uimaan.

Sailorapprentice Riku


To 12.9 Hvar - Lastovo kansallispuisto, jonka yhdessä monista idyllisistä lahdista vietimme yön poijussa

Tämän purjehduspäivän ensimmäinen pysähdys oli jo pian ankkurinnoston jälkeen, nimittäin seuraavassa lahdessa, jonka satamassa oli tarkoitus täyttää Vahinen vesitankit. Tankkien täyttyessä miehistö pääsi jaloittelemaan ja hankkimaan viilennystä sataman pienestä lähikaupasta. Päivästä oli jälleen tulossa helteinen. Miehistö pääsi myös pariin otteeseen harjoittelemaan rantautumista erittäin onnistuneesti. Huolestuneille kerrottakoon, että Antti on edelleen matkassa mukana, vaikka saikin tehtäväkseen olla rannassa vastaanottamassa köysiä. Leppoisassa myötätuulessa, virsikirjan auetessa (purjeet ns. virsikirjaan, toim.huom.), otimme suunnaksi Lastovon saaren, jota edellinen legi oli suositellut.

Saari on kansallispuistoa ja kuuluisa hyvistä ravintoloistaan. Saaren satama oli suojainen, eikä meidän lisäksemme veneitä ollut kuin kymmenkunta, joten meille jäi hyvin tilaa kiinnittyä poijuun. Tulomme herätti jälleen kuhinaa rannassa, kun useampi silmäpari tuli seuraamaan saapumistamme, ja ravintoloitsijat yrittivät epätoivoisesti kiinnittää huomiomme kuka käsimerkein, kuka auton torvea soittaen. Kokillemme Anulle oli päätetty antaa vapaailta ja suunnata porukalla ravintolaan syömään. Anun kontolle jäi kuitenkin ravintolan valinta, ja tehtävää suorittamaan lähetettiin pieni tiedusteluryhmä rantaan. Muutaman vaihtoehtoisen ravintolan jälkeen, päädyttiin siihen, jonka henkilökunta oli kaikkein innokkain kertomaan heillä tarjottavista herkuista. Suositeltujen listalla oli niin moussaka, ravioli, ispod peke eli tulisijan kuvun alla valmistettu kala, perunat ja kasvikset, grillattu kala ja hummerispagetti (hummeri osoittautui myöhemmin vain mainokseksi). Kaikki tuoretta, paikallista ja kala suoraan merestä. Tiedusteluryhmä oli tällä vakuutettu.

Kun kaikki olivat päässeet uimaan ja saaneet siistiytyä, siirryimme kolmessa ryhmässä dingillä ravintolan rantaan. Ensimmäisen ryhmä oli ilmeisesti intoutunut hurjastelemaan, koska monella olivat housut kastuneet. Ystävällinen ravintolahenkilökunta tarjosi tähänkin apunsa ja Marjatan housuntakamus saatiin föönillä kuivaksi. Ravintola osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Itse päädyin jakamaan moussaka- ja ispod peke-annokset Anun ja Aarnin kanssa. Ne olivat juuri niin hyviä kuin tarjoilija oli kuvaillut ja ruokaa oli enemmän kuin riittävästi. Saimme jopa etukäteen nähdä tuoreen kalan, josta annos meille valmistettiin. Iltaa viihdyttivät jälleen kiitospuheet ja Kaarderilaulajien serenadi, josta koko ravintola pääsi nauttimaan. Aplodit olivat sen mukaiset. Lämpimässä yöilmassa palasimme tyytyväisinä veneelle nukkumaan.

Sailorapprentice Saara


Pe 13.9 Lastovon kansallispuisto – Dubrovnikin edustalle suojaiseen lahteen ankkuriin

Perjantai 13. päivä, tänään kannattaisi ottaa mahdollisimman rauhallisesti, mutta matkaa oli jatkettava kohti Dubrovnikia. Taitettavana olisi n. 50 merimailia, ja vaikka tuulta oli ennustettu 10-12 m/s eivät ennusteet kokemuksen mukaan aina pitäneet paikkaansa. Lisäksi miehistömme epäilee, että Vahinen tuulimittarit eivät aivan pidä paikkaansa, joten tuulen voimakkuus on päätelty hyväksi havaitulla perstuntumalla. Lähdimme kuitenkin Lastovon kansallispuistosta ja saimme heti nostaa purjeet tuulen ollessa kohtalainen. Hyvässä sivutuulessa pääsimme paikoitellen tavoittelemaan jopa 10 solmun nopeutta. Optimisteina ehdimme jo reivata isopurjeenkin, mutta hyvästä tuulesta ehti ensimmäinen merivahti nauttia vain melkein kolmituntisen vuoronsa loppuun, kun totesimme jälleen moottorin olevan tarpeen. Tämän jälkeen tuulta oli enää harvakseltaan, jotta olisimme kokonaan edenneet tuulivoimalla auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Vahinen kansi täyttyi jälleen raukeasta miehistöstä Dallape-orkesteri ja Il Divon soidessa kaiuttimista. Merimatka oli jo kääntymässä ehtoopuolelle, kun tuuli alkoi yllättäen nousta. Matti osasi parhaiten hyödyntää tämän tuulen, päästen Vahinella tämän päiväiseen ennätykseen yli 10 solmun vauhtiin peräti kolme kertaa.

Viimeinen hetki harjoitella purjeiden laskua tällä reissulla ja mallikkaasti se menikin Marjatan johdolla. Ankkuroiduimme Dubrovnikin edustalle suojaiseen lahteen ja tuttuun tapaan portaat laskettiin oitis veteen, jotta päästiin uimaan.

Aarni oli selvitellyt kaasuntäyttömahdollisuuksia Dubrovnikin satamasta. Sieltä löytyi yhden miehen pulju, joka palvelua tarjoaa, mutta mies arvostaa vapaa-aikaansa ja työskentelee vain maanantaista perjantaihin, joten tämä viimeinen oljenkorsi saada kaasutäydennystä seuraavalle miehistölle, joka lähtee jo lauantaina matkaan, taitaa olla nyt käytetty. Kaasutankit pääsivät kuitenkin näkemään parikin satamaa ja ovat varmasti kokemusta rikkaampia.

Anu oli valmistanut reissun juhlaillallisen, lohta ja risottoa sekä jälkiruuaksi omena-rusina-kompottia. Illallisen jälkeen oli kiitosten aika. Me oppilaspurjehtijat saisimme diplomin purjehdukselle osallistumisesta, joten tästä päättelen kaikkien suorittaneen purjehduksen hyväksytysti. Viikon aikana kannella on taivuttu sellaisiin suorituksiin niin purjeiden nostossa ja laskussa, kuin ruorissa ja navigoinnissa, että taitaa jokainen saada kiitettävän arvosanan. Liisa muisti oivaa kokkiamme Anua kirjalla: Laivakokki, neuvoja kokeille ja stuuerteille, toimittanut Aina Panelius, johtajatar Turun kokki- ja stuuerttikoulussa, 1904. Kirja tarjosi neuvoja niin ruoanlaittoon, henkiseen sivistykseen, kuin järjestykseen ja puhtauteen. Kirjassa oli paljon herneruokareseptejä, joita ajattelimme seuraavalla purjehdukselle hyödyntää, kuten hernemuhennos, hernekeitto, hernelaatikko ja hernelätyt. Omana lukunaan kirjassa varoitetaan juovutusjuomista, joissa kaikissa on erästä myrkkyä, n.k. alkohoolia, joka turmelee ihmisen ruumiin ja sielun. Erityisen hyvä neuvo tälle miehistölle, joka on hiljalleen viikon kuluessa alkanut osoittaa turmeltumisen merkkejä. Tämän lisäksi Kaarderilaulajien terstetti, Timo, Matti ja Heikki lahjoittivat Vahinelle Kaarderilaulajien aapisen, joka sisältää 21 yhteislaulua nuotteineen. Toivottavasti laulu raikaa myös seuraavilla purjehduksilla. Ilta huipentui Liisan lausumaan Eino Leinon Tarhapöllö-runoon sekä Heikin laulamaan Nadirin romanssin Bizetin oopperasta Helmenkalastaja kiitoksena Timolle.

Viimeinen yö ei ollut odotetun rauhallinen, vaan tarjosi meille aktiviteettia loppuun saakka. Tuuli yltyi alkuillasta yli 10 m/s:ssa ja oli erittäin puuskainen saaden Vahinen vääntelehtimään ankkurissa. Yövahdissa olleet joutuivat kahteen otteeseen herättämään kapteenin ja perämiehen Vahinen vetäessä ankkuria 100 metriä kovassa tuulessa. Vasta toisella yrittämällä ankkuri todettiin pitäväksi, ja kaikki pääsivät nukkumaan vahtia lukuun ottamatta. Nukkuminen taisi jäädä osalla aika vähäiseksi köysien paukuttaessa mastoihin läpi yön.

Sailorapprentice Saara