FURUNO FINLAND Ålandsbanken Activ Wärtsilä Turku

  • STAF Online
  • STAF on Facebook

FURUNO FINLAND

Activ

Ålandsbanken

Wärtsilä

Turku

Danfoss

TSR Turku

TSR Kotka

STI

Danfoss

Turku

RDV Sines-Las Palmas-Bermuda

28-31.5
 
31.5
Viimeinen täysi päivä St. Georgessa, huomenaamulla siirrymme Hamiltoniin jossa on viralliset TSR-juhlallisuudet ja mm. open ship-päivä. Tänään lisää huoltohommia ja mahdollisesti linnoitukseen tutustumista, merilasirannalla käyntiä ja muuta aktiviteettiä. Wylde Swan aluksella on myös jonkinlaista juhlahumua mahdollisesti tiedossa.
30.5
Kolmas päivä Bermudalla ja lämpöä piisaa edelleen. Tänään oli huoltopäivä, jotta saamme Vahinen taas loistokuntoon. Tarkistimme myös genaakkerin tilanteen, joka oli aivan riekaleiksi räjähtänyt ja totesimme sen korjauskelvottomaksi, mutta saamme genaakkerin riekaleista sentään lisää materiaalia paraatiasuumme! Aamupäivän huoltotalkoiden ja lounasbageleiden jälkeen osa porukasta suuntasi seitsemän beachin suuntaan ja osa lähti kohti tippukiviluolia. Saavuttuamme Crystal Cave:lle totesimme sisäänpääsymaksun liian suolaiseksi opiskelijalle, joten vain yksi meistä lähti kierrokselle joka oli kuulemma ollut upea. Tarinan mukaan luola on bongattu vuonna 1907 krikettiä pelaavien poikien toimesta, joiden pallo katosi koloon ja sitä etsittäessä he päätyivät luolaan. Kyseistä palloa ei koskaan löytynyt, mutta valtavat luolat aiheuttivat suurta kiinnostusta.
 
Me köyhät opiskelijat suuntasimme kohti ilmaisia luolia, joista olimme kuulleet muiden laivojen miehistöltä. Löysimmekin polun ja sitä seuraillessa ”viidakon” keskellä löysimmekin luolia, mm. yhden joka oli täynnä vettä ja olisi houkuttanut uimaan ellei vesi olisi ollut seisovaa ja arvaamatonta. Paluumatkalla päädyimmekin sitten uimaan paratiisimaiseen vulkaanisen kallion muodostamaan poukamaan, jossa huuhtelimme päivän rasituksen pois ennen paluuta laivalle paikallisbussin avulla. Yksi porukasta unohti kassinsa bussipysäkille, jossa oli mm puhelin ja GoPro, joten puolivälissä bussimatkaa tämän huomattuaan tuli kiire takaisin.
Ilmeisesti liftaamalla pääsi nopeasti takaisin, sillä kassi oli edelleen paikoillaan koskemattomana. Muut palasivat alukselle valmistelemaan tortillabuffettia illalliseksi. Lopun miehistön palatessa pikkuhiljaa alukselle ruokailemaan, saimme myös seuraa naapuriveneistä ja istuimme iltaa Vahinessa ja von Danzigissa. Myös ämpärisuihku illalla laiturilla oli ”ohjelmanumerona” ohikulkijoille, joita kyseinen toiminta huvitti kummasti.
 
Myös suomalaisia on Bermudalla tavattu, XO-toimitsijaveneiden edustaja kävi Vahinella tutustumassa alukseen. Hienoa nähdä suomalaista taitoa maailmalla. Kuulimme myös huhua että Rod Stevenson on mahdollisesti kaupungissa (eli Vahinen suunnittelija). Välitimme hänelle kutsun Vahine- visiitille.


 
Edellisen postauksen oksetuksen jälkeen maailma on muuttunut huikeasti saavuttuamme satamaan 28.5 Bermudan St. George:iin. Puolenpäivän kikherne- tomaatti-kuskuslounaan syötyämme ajoimme kapeaa kallioiden reunustamaa väylää Bermudan satamaan ja aloimme etsiä tullia, johon voisimme rantautua keltainen karanteenilippu ylhäällä (ei sentään tarvinnut odottaa kolmea päivää vanhaan tapaan, että alkaako miehistöä kaatua kuin heinää jonkin taudin toimesta). Kunhan viimein pääsimme laituriin epäiltyämme syväyksen riittämistä, hoituivat muodollisuudet mukavasti ja hymyillen.
 
Pääsimme laituriin kiinni, johon muodostimme muiden ”pienempien”
purjeveneiden kanssa kylki-kyljessä-lautan. Kiinnityimme suoraan crew centerin eteen, eli vessoihin on nopea pääsy vaikka ne ovat vain iltakahdeksaan asti auki. Ensimmäinen makeavesisuihku viikkoihin oli mahtava, vaikka sinne pääsy olikin monen mutkan takana! Satamapalveluihin ei kuulu suihkut, vaan jouduimme lähtemään yhteysupseerin autokyydillä paikalliseen baariin, jossa hän osti meille poletit suihkuun. Mutta ainakin ensimmäinen suihku oli ilmainen! Ja samassa dimgiklubissa oli vieraillut jopa itse hänen majesteettinsa Englannin kuningatar! Viiden minuutin suihkusta meni peseytymiseen noin kaksi, ja sitten tulikin ihmeteltyä että miksi tätä vesisuihkua ei saa lopetettua vaikka saarella on vesiongelmia kuivuuden vuoksi. Hanavesi kerätään sadevedestä ja täällä ei ole satanut ilmeisesti kuuteen viikkoon. Seuraavaksi totesimme, että mikäli makeaan suihkuun haluamme jatkossa, otamme ämpärin ja crew centerin seinässä olevasta hanasta vaan ämpärisuihkulla laiturilla niin saa peseydyttyä.
 
Koska tuoreet ruokavarannot olivat Atlantilla loppuneet, suuntasimme kauppaan hakemaan JOTAIN TUORETTA! Ja voi sitä onnea ja iloa kun näimme appelsiineja, banaaneja, nektariineja jne jne.. Nälkäisenä kaupassa ei kuitenkaan yleensä ole kovin mukavaa, joten välttääkseemme verensokerin laskusta johtuneen ketutuksen, ostimme 2 litran pönikän minttujäätelöä jonka tuhosimme kaupan edustalla ennen paluumatkaa veneelle ruokakassien kanssa. Aiheutimme pientä huvittuneisuutta ohikulkijoissa, mutta jututettuamme yhtä kanadalaista turistia, saimme hyvän vinkin missä käydä saarella, eli jäätelö sekä poisti ketutuksen ja johdatti uusien ideoiden äärelle.
 
Veneelle palattuamme loppupäivä menikin maistellen Atlantilla itsetehtyä GingerAlea boolin muodossa, messipoika Escartinin ja KahenmetrinSiikan toimesta tekivät maukkaan virkistysjuoman jolla oli hyvä skoolata saapumista rantaan. Teimme kuuman päivän päätteeksi herkullisen halloumisalaatin tuoreesta salaatista ja hedelmistä, jonka nautimme kannella illan alkaessa viilentyä. Totesimme myös, että on oikea hetki korkata Suomi100-juhlakonjakki jonka olimme saaneet anonyymina lahjoituksena porukallemme. Ai että, oli muuten hitusen parempaa kuin Jallu, kuvailtiin jopa Vauhti-Pirjon sanoin: ”Aivan sa####nan hyvää!”.
Illan pimentyessä yöuinti alkoi houkuttaa ja suuntasimme kohti Tobaco Beachia, mutta matkalla kohtasimme jonkin toisen aluksen miehistöä jotka kertoivat ”luolasta” minne olivat matkalla. No seikkailunhaluinen delegaatiomme tottakai liittyi seuraan ja päädyimmekin johonkin vanhaan ruutivarastoon mikä oli täydellinen setup kauhuelokuvaan! Sisäänkäynnillä repsottava rautaportti, jonka ohi piti kiivetä esteiden ohi ja sisällä sokkeloisia hartianlevyisiä käytäviä. Tomua ja ruostuneita putkia, reikiä seinissä ja maan sisään meneviä käytäviä sekä portaita ylösalas, paikka oli todellakin seikkailu! Kun otsalamppujemme ansiosta olimme selviytyneet sokkelosta takaisin ulkoilmaan, jatkoimme kuutamouinnille laguuniin, jossa oli turkoosia vettä, korkeita kallioita ja vapaita rantatuoleja tähtitaivaan alla. Bermuda sai 5/5 tähteä sillä hetkellä..
 
29.5
Aamun valjetessa miehistön unirytmi oli edelleen meriajassa osan heräillessä aamuneljältä/-kuudelta/-kahdeksalta, mutta nautimme rauhassa aamupalan ja totuttauduimme siihen että olemme laiturissa eikä keikuta tai tarvitse nostaa spinnua. Edellisen päivän yöuinnin houkuttelemana suuntasimme myös aamupäivällä snorklaamaan samalle rannalle eväiden kera.
Hetken paistateltuamme päivää jouduimme palaamaan veneelle siirtohommiin, sillä STI halusi laittaa pienemmät purjeveneet eri järjestykseen, ja lisätä yhden ”lauttaamme”. Siirsimme siis veneet siten, että laiturista katsoen ensin RonaII (brittejä), Vahine, Peter von Danzig (Saksalaisia), Spaniel
(Latvialaisia) ja uloimpana jokin saksalainen vene josta ei ole tarkempaa tietoa. Eli Vahinen kannella riittää trafiikkia. Siirtojen jälkeen lähdimme vielä kiertelemään kaupungille siinä toivossa, että löytäisimme bermudashortsit kohtuuhintaan, mutta se kohtuuhintaisuus osoittautui ongelmaksi kaiken ollessa superkallista Bermudalla. Mm. pieni jäätelöannos maksoi 8$, joten opiskelijabudjetilla ei ihan hirveästi ole varaa herkutella, siksi syömme veneellä illallisen lähes joka ilta. Tämän illan listalla olikin mustapapukeittoa josta on tullut miehistön suosikki!
Keittoa piti tehdä niin paljon, että sitä riittää seuraavan ppäivän tortilloihin, mutta suuren menekin vuoksi kattila kaavittiin tyhjäksi..
Myöhemmin vielä osa miehistöstä lähti laiturille tutustumaan muiden veneiden miehistöihin ja pelailemaan pallopelejä yms yömyöhään.
 



26.5
 
Kilpailumme julistettiin siis järjestäjien toimesta päätettäväksi ennenaikaisesti tyynistä olosuhteista johtuen, ja peli vihellettiin poikki eilen klo 14 UTC. Latvialaisen Spanielin yllyttämänä jatkoimme purjein etenemistä vielä aamuyöhön saakka, mutta epätoivoisen jiipin jälkeen suomalaistenkin mitta tuli täyteen spinnun tekohengittämistä olemattomassa tuulessa ja painoimme moottorin starttinappulaa.
Eilinen auringonlasku oli kuin Titanicista, kun leikkisä delfiiniparvi tuli tervehtimään meitä. Hereilläolijat pakkautuivat keulaan joka osoitti kohti laskevaa aurinkoa, yllämme pullea spinaakkeri ja allamme hyppivät delfiinit. Ne halusivat varmasti toivottaa jaksamista loppumerimaileille:
ei ole enää pitkä matka!
 
Kohta Vahinen kolmen päivän pituiset viikot (kolme eri vahtipäivää) vaihtuvat normaaleihin maaviikkoihin Bermudalla. Aterioidemme tyyli on muuttunut alun yltäkylläisyydestä minimalistisempaan suuntaan ja kokeilta vaaditaan enemmän ja enemmän kekseliäisyyttä. Vilman ennustama ´I would kill for a salad´ -hetki taitaa olla käsillä: heviverkossa roikkuu enää kuihtunut lime ja valkosipulipussi. Onneksi kuiva-aineita riittäisi vaikka kuumatkalle, ja innokkaiden leipojien ansiosta olemme saaneet tuoretta leipää.
 
Maan lähestyessä emme enää joudu heittämään metallijätettä mereen, joten Neptunukselle uhrataan vain biojätteet. Muovin dumppaaminen on kielletty ympäristödirektiiveissä, joten kaikki muovijäte on silputtu vesikanistereihin hajutiiviisti koko matkan ajan.



24.5.
 
Viikkojen ympärivuorokautisessa purjehduksessa veneen arki pyörii vuoroin kannella, standby:na ja levossa toimivissa vahdeissa. Näin ollen omien vahtikavereiden kanssa tulee viettäneeksi vähintään 2/3 matkasta. Satojen tuntien yhdessäolon johdosta vahtikavereista oppii kaikkea noloista lapsuustarinoista outoihiin tapoihin.
 
Viimeisten päivien aikana matkan puolivälissä vaihtuneesta vahdista on noussut esiin mm tämä: Miehistön kuopus Valtteri (myös Siika) on kolmen opiskelupaikan, terävän kielen ja 195 cm mittainen mies. Pohjimmiltaan Valtteri on leppoisa kuopijolaismies, mutta nälkäisenä turvassa eivät ainakaan ole bussin ovet tai edes hyvänmakuiseksi havaittu Decubal- kosteusvoide. Vaikka Valtteria ei aina voi pitää kaikista stereotyyppisimpänä teekkarinalkuna, lähtee Siikalta kotitekoisen ginger alen resepti tarvittaessa ulkomuistista.
 
Veneen latinoedustuksen aitoudesta on välillä noussut epäilyjä, sillä espanjan lisäksi Akseli käyttää puheessaan sujuvasti suomen kaikkia murteita. Akselin voisi helposti tuomita vähän turhamaiseksi, sillä kameraa rakastavaa poikaa pukee usein pelkät bokserit ja päivettävä aurinkorasva.
Täysin bimbona Akselia ei kuitenkaan voi pitää, sillä oikeasti hän on yksi tiimimme kovimmista purjehtijoista, jonka hyväntuulisuutta ei kaada mikään.
Ja vaikka papereissa lukee insinööri, löytyy Akselista myös se luovempi puoli. Kun toiset näkevät pöydällä ketsuppitahran, on se Akselille eläinhahmo, jolle piirretään silmät ja häntä.
 
Matka Bermudalle jatkuu siis hyvään tahtiin eikä seurassakaan ole valittamista.
 
Julia, Valtteri ja Akseli
Havahtuneet
 
Kipparin PS: Meille on ilmoitettu tänään, että kilpailu loppuu kevyiden kelien takia jo huomenna 14:00 UTC. Erittäin harmillista meille, kun olimme juuri löytäneet kirivaihteen kilpakumppanien seistessä plägässä, aivan kuten olimme osanneet ennakoida. No, vedämme huomiseen asti täysillä ja katsotaan mihin se riittää. Mieltä lämmittää myös se, että taakse on tänään jäänyt ainakin tiukkapipoisesti kisaava saksalainen Peter von Danzig, voin vain kuvitella kuinka heitä kismittää olla viimeisinä kisassa. Edessä vielä pari päivää koneajoa- mahdollisesti kilpakumppaneita
hinaten- kohti Bermudaa.



22.5
 
Eilisen tuplaspinnukelin jälkeen tuuli hyytyi kokonaan yöllä ja välillä yövahti oli jopa ”peruutellut” veneellä tuulen lakatessa kokonaan ja aamuyön aikaan kannelle kömpiessä ei sitä vieläkään ollut nimeksikään.
Ruorimies Totti istuskeli ruorin takana leka otsassa, kunnes pelkän tahdonvoimansa? avulla tuuli alkoi nousta ja saimme vauhdin takaisin! 3:sta solmusta seitsemään hujauksessa ja suunta oikea. Aamuaurinko nousi värjäten pilvet vaaleanpunaisiksi kuunsirpin ja Venuksen vielä loistaessa taivaalla ja vene ohjautui kuin itsestään kohti Bermudaa.
 
Iltapäivällä iski ensimmäinen kunnon vesikuuro tälle reissulle, joka huuhteli senhetkisen kansivahdin merivedet iholta tehokkaasti, kaikki olivat kuin uitettuja koiria ja nopeimmat vapaavahtilaiset kerkesivät kannelle pyykkäämään makealla vedellä kun sitä kerran sai taivaalta ilman säännöstelyä. Tankkiveden säännöstelyhän on edelleen voimassa, sillä vaikka matkaa on alle tuhat mailia, niin vielä ei voi alkaa tuhlailemaan mikäli pläkä yllättää tuuliennusteista huolimatta.. Parin lämpöhalvauksen ja nestehukkatapauksesta aiheutuneen pahan olon jälkeen nesteen nauttiminen on jokaisella hyvin iskostettu päähän olipa se kuinka kamalan makuista tahansa, (mehutiivistettä ei ollut kaupassa!) ja lämpiminä päivinä merivesisuihku kannella on pakollinen nautinto ettei ala dirkki kiristyä eli ketuttaa.
 
Vahti 1/ Jonna, Pauliina, Totti
 
ps. vahtiryhmät ovat hieman vaihtuneet ”parinvaihtopäivän” yhteydessä 20.5, jotta saadaan ihmisdynamiikkaa kiertoon



20.05. ”Jarkkooo herätyys... vessa on tukossa.”
 
Jarkko, ylenit yllättäen perämiehestä kippariksi. Legiä on takana nyt 10 päivää, ja sijainti on tällä hetkellä melko tasan keskellä Atlanttia. Mikä fiilis?
-Todella hyvä fiilis.  Eihän täällä voi olla muuta kuin hyvä ja rento fiilis, olla Atlantilla hyvän porukan kanssa. Onhan tämä sellainen reissu, että aika tyhmä pitäisi olla, ettei nyt olisi hyvä fiilis.
 
Miten on tähän saakka mennyt, noin niinkuin omasta mielestä?
-Yllättävän hyvin, kipparia lukuun ottamatta. Suurin yllätys reissun aikana oli että Anssi estyi lähtemästä ja jouduin sijaistamaan. Olen yllättynyt positiivisesti, sillä olemme edistyneet odotettua nopeammin.  Keskimäärin
200 mailin päivävauhdin ansiosta puoliväli on takana päin ja maali häämöttää nyt alle 1000 mailin päässä. Ehkä turhauttavinta oli se kuin jouduimme kitkuttelemaan perätuulen kanssa päiväkaupalla. Purjeiden jatkuva pauke ja hankala ohjaaminen pitivät huolta että koko porukalla oli silloin vähän ”dirkki kireällä”.
 
Pitkä avomeripurjehdus suhteellisen pienellä veneellä on kenelle tahansa henkisesti vaativa kokemus – lisähaasteita tähän tuo rooli yllätyskipparina. Mitä olet oppinut itsestäsi ja miheistöstäsi reissun aikana?
-Sopeutuminen kipparin rooliin on mennyt mielestäni todella hyvin. Uskon olevani kipparina sieltä rennoimmasta päästä, mutta toki nyt joutuu vähän eri tavalla ottamaan auktoriteettia käyttöön kuin perämiehenä toimiessa.
Pyrin silti välttämään mikro-ohjausta, sillä mielestäni sail trainingissä ihmisten täytyy antaa kokeilla ja soveltaa, ja osata pidättäytyä itse pitkälti sivustakatsojana ja opastajana.
 
Kipparin tehtävää on helpottanut suunnattomasti uusi perämiehemme Matias.
Nuoresta iästään huolimatta Matiakselta löytyy paljon kisapurjehduskokemusta, ja henkilönäkin hän sopii pestiin täydellisesti, iloinen, avoin ja innokas, kaikkea sitä mitä perämiehen kuuluukin olla.
Rauhallisen määrätietoinen toiminta ja miehistön opastaminen on saanut asiat tapahtumaan kuin  itsestään. Ainoa miinus tilanteessa on se, että välillä harmittaa kun itselle ei jää juuri tekemistä – sitä ehtii vähän pohtimaan jotain asiaa ääneen, ja ennen kuin ehdin sormea nostaa on pari kolme tyyppiä jo toteuttamassa ajatuksiani.
 
Suurin osa miehistöstä on varsin kokemattomia, ja Atlantin ylityksellä kaikki ovat ensimmäistä kertaa. Miten purjeiden trimmaus ja muu toiminta kannella on sujunut aloittelijaporukalla?
Tosi hienosti. Alkumatkasta huomasi, että ison veneen ruorissa oleminen avomeriolosuhteissa ei ollut useimmille tuttua. Nyt ruorinkäyttö on jo arkipäivää ja meillä on vene täynnä ”junakuskeja”, eikä spinnukaan enää nostata hikikarpaloita ruorimiehen otsalle. Onneksi kaikilla on maalaisjärkeä, ja toiminta kannella on ollut sekä määrätietoista että turvallista.  Toki jokainen on käynyt kokeilemassa puomin pintaa pääkopallaan tai ottanut matsia knaapista hanurillaan, mutta liivit ovat ahkerassa käytössä ja lifeline kiinni keulakannella liikkuessa.
 
Matkan varrella on tullut vastaan paljon pieniä pulmia, kuten pakastimen hajoaminen, pienet ruskeat salamatkustajat (kovakuoriaisia, jotka eivät olleetkaan torakoita) ja vessan tukkeutuminen. Miten näistä on selvitty?

On kieltämättä melko ikävää, kun herätetään kertomalla jostain uudesta ongelmasta. Siinä joutuu hetken hengittelemään kun makeasta unesta herää, ja heti kerrotaan että paatti on täymmä torakoita tai vessa ei vedä.

Torakoiden kohdalla tuli hetkeksi sellainen fiilis että nyt on paljon hommaa edessä, ja henkisesti ehdin jo valmistautua siivoamaan koko paatin itse. Ilokseni huomasinkin että homma oli jo käynnissä ja minut lähinnä hätistettiin siivouksen alta pois heti kun olin vinkkini jakanut. Ja tänä öinen vessa on tukossa –herätys tarjoiltiin suklaakakkupalan kanssa, mikä lievitti olotilaa huomattavasti.
 
Miltä näyttää lähitulevaisuus?
Jännittäviltä. Alkumatkasta jäimme hiukan jälkeen muista, koska tuulet ovat olleet lähes täysin perän puolelta mikä ei ole painavalle Vahine- rouvalle optimaalinen keli. Kevyemmät paatit ovat nauttineet näistä olosuhteista, mutta ovat nyt ajautuneet heikompien tuulien alueelle pohjoisemmassa. Juuri nyt näyttää siltä, että pääsemme ehkä koukkaamaan täältä etelän kautta navakan tuulen avulla kevyissä tuulissa lilluvien kilpakummaniemme ohi. Yhteyttä kanssakilpailijoihin on pidetty näköetäisyydellä radion avulla ja saimme myös latvialaiselta venekunnalta sähköpostipyynnön pudottaa ankkurin ja jäädä odottamaan heitä, jotta voisimme nauttia  iltäpäiväaperatiivimme jäiden kera (oma pakastimemmehan poksahti jo viime viikolla).



19.5.2017
 
Ykkösryhmämme aamuherätys ”pärähti” jo kaksikymmentä vaille neljä aamulla.
Vuorossa oli jälleen kerran aikainen aamuvahti. Huvittavaa kuvitella, että samaan aikaan moni meidän ikäinen saattaa olla vasta raahautumassa baarista kotiin koto-Suomessa. Kyllä tämä merimiehen elämä pistää rytmit ja tavat uusiksi! Olin tosin ollut valveilla jo jonkin aikaa, sillä aamuyöstä havahduin epätavallisiin ääniin kannella – joku oli vinssaamassa pääni yläpuolella. Minua oudoksutti hirveä kolina ja häärinä ”epätavallisella”, eli styyrpuurin puolella. Samaan aikaan paattimme keinahti hetkellisesti toiselle halssille. ”Mitä tapahtuu?” mietin ihmeissäni, sillä olimmehan matkanneet jo noin 1500 merimailia samalla halssilla. Hälytystä ”Kaikki miehet kannelle” ei kuitenkaan kuulunut, joten yritin jatkaa uniani.
 
Yö oli ollut tavallistakin tuskallisempi yläpunkan makuuarkussani, joten se ihanan virkistävä tunne, minkä kohtasin nostaessani pääni kattoluukusta kannelle merituulen syleilyyn, oli sanoinkuvaamaton. Kannella selvisi, että tuuli oli kääntynyt yön aikana meille hyvin epäedulliseen suuntaan, ja Bermudan sijaan olimmekin matkalla kohti Grönlantia! Tämä selitti oudot äänet kannella ja epätoivoisen jiippikokeilun. Jo pelkkä ajatus jäävuorista ja hyytävästä kylmyydestä puistatti, joten otimme missioksemme yrittää parhaamme muuttakseemme kurssia. Onneksi keskittymisemme ja sitkeytemme palkittiin. Myöskin kuu halusi selvästi auttaa meitä. Sieltä se jälleen ilmestyi esiin pilvien takaa, näyttäen meille tietä maagiseen ”Tuuliporttiin”, ja niin suuntasimme kokkamme jälleen kohti Bermudaa.
 
Ja mikä olikaan aamuaikaiselle sykkimiselle parempi palkinto kuin lämmin, vastakeitetty kaurapellavapuuro omenahillolla ja kanelilla höystettynä!
Aamupalaryhmä oli selvästi oppinut edellisestä päivästä ja päättänyt munakkaan sijaan tarjota meille helpompaa syötävää. Eilen Valtteri nimiottäin oli päättänyt kokeilla hautomista ja istahtanut täyden kanamunakennon päälle. (Onneksi kaikki munat säilyivät ehjinä.) Vatsat täynnä puuroo kömmimme takaisin punkkiimme lepäämään kakkosvahdin ottaessa ruorin haltuun. Ai tätä helppoa elämää!
 
Jonna, Valtteri ja Pauliina




18.5 El dia de cucaracha – Torakan päivä
 
Torstai alkoi tänään huonosti nukutun yön jälkeen torakkatalkoilla. Anni oli yövahdissa kaakaota keitellessään törmännyt riisipussissa safkabileitä juhliviin torakoihin ja siitäkös miehistön keskuudessa suuri ilo irtosi.
Keskellä yötä keittiö piti repiä auki, imuroida, pahvit ja avatut pakkaukset tuhota ja paikat myrkyttää. Keittiön kaappien jälkeen oli vuorossa joka-ikinen ruokavarasto, joita Atlanttia ylittävältä paatilta löytyy yllättävän suuri määrä. Onneksi olemme juuri sopivasti puolessa välissä reissua, keskellä Atlanttia, joten mikäs sen mukavampaa kuin järjestää torakkatalkoot. Eiku...
 
Torakan päivän illansuussa yölliset puhdetyöt ja kehnot yönunet paistoivat hieman miehistön kasvoilta, mutta ainakin kolmosvahti kehitteli väsyneitä, mutta toimivia kikkoja, jotta paatin arki-askareet saatiin hoidettua.
Harmaavesireivit ja pullonpyöritysnakituspeli toimivatkin ehkä juuri kohonneesta väsymystasosta johtuen.
 
Reissun puolivälin muita huomioita: tuoreruoka alkaa pikku hiljaa olla kortilla ja keittiövuoroista alkaa tulla todellista kokkisotaa.
Reittisuunnitelmamme Bermudalle alkaa vihdoin olla punottu. Päätimme laittaa kisan kannalta kaikki kortit peliin ja lähteä rohkeasti jahtaamaan pohjoiseen muodostuvaa tuuli-aukkoa ennen kuin se sulkeutuu ja muuttuu tyveneksi. All in.
 
Koloset.




17.5. Puolimatkassa Bermudalle
 
Vaihteeksi jotain teknisempää. Avomeripurjehdus on insinöörin näkökulmasta, sekä aiemmissa kirjoituksissa esiin tullutta luonnosta nauttimista, että teknisten haasteiden voittamista.
 
Vallitsevat tuulet  aiheuttavat suunnitelmillemme hieman päänvaivaa. Yli 10m/s tuuli ei houkuttele nostamaan hyvin kookasta spinaakkeria, eli pallopurjetta, jonka avulla pääsisimme helpommin kohti etelää. Jos menettäisimme tuon purjeen, loppumatka voisi muuttua todella haastavaksi.
Tästä johtuen joudumme ajamaan isolla sekä keulapurjeilla niin alas myötätuuleen kuin suinkin mahdollista. Tuosta tasapainottelusta aiheutuu melkoisen paljon meteliä sisätiloihin, kun ajoittain mainingin tyhjentämä purje repäisee kannen kiinnityspisteitään melkoisella voimalla. Aluksi tähän heräsi todella herkästi luullen lopun koittaneen ja vähintään maston kaatuneen, mutta ääniin alkaa jo tottua.
 
Tähän keliin olisi lääke nimeltä genaakkeri, eräänlainen spinaakkerin ja genoan välimuoto joka sopisi näihin tuuliin erinomaisesti. Miksi emme sitten käytä kyseistä purjetta? No tuota. Genaakkerimme kohtasi ennenaikaisen, mutta sitäkin näyttävämmän, tuhonsa jo hieman ennen Las Palmasia. Maininki ensin tyhjensi purjeen ja sen jälkeen voimakas tuulenpuuska repäisi genaakkerin vetoon niin valtavalla voimalla, että purjeesta jäi jäljelle vain mastosta roikkuvat riekaleet. Ääni kantautui varmasti muutaman merimailin alueelle.
 
Tästä kaikesta huolimatta matka on jo nyt tarjonnut sielulle hyvin paljon lääkettä. On melko uskomaton olo surffata 30 tonnin purjevenettä omakotitalon korkuisilla aalloilla ensin ylös, ja sitten alas. Samalla saat kuunnella mitä huikeampia tarinoita vahtikavereiltasi, tai vain jakaa heidän  kanssaan näitä todella henkeäsalpaavia hetkiä luonnon armoilla.
 
Totti

16.5
 
Maniokin päivä jatkuu..
 
Eilisen maniokkiteatterin jälkeen ykkösvahti heräsi päiväunilta maniokkimuusin (tunnetaan myös tapiirimuusina) ja paistetun kalan tuoksuun ja kyllä vain, maniokki teki sen jälleen! Kattilan pohjalle ”peitoksi perunaa ja tapiirilla täyteen” (Vauhti-Pirjo, 2017, Atlantti) tekee mainion muusin! Veneella olijat olivat jo toivoneet, että kyseessä oli viimeinen pakastekalasta tehty ateria tällä reissulla, sillä pakastimen lahoamisen takia pakastekatkikset, -kala ja -vihannekset on jo nähty monasti alkupalana, pääruokana ja melkeinpä jälkiruokanakin.. Ikävä kyllä pakastimen pohjalta löytyi vielä pari kalapussia puolikohmeessa, joten eikun paistohommiin..

Kilpakumppani tosin oli kuulemma siirtynyt pari päivää sitten tuorelihasta purkkilihaan, joten kasvisruokavaliovoittoinen menu on ollut kuitenkin varma valinta tälle legille. Vihreät pikkupaprikat ja salaatti on vielä odottamassa tekemistään, sekä burgerbuffetkin on tulossa (ei siis pelkkää purkkisardiinia ja vettä) joten asiat on hyvin, eilen ja tänä aamulla fiilisteltiin köyhien ritarien muodossa koska myös tuhottavaa leipää oli pakastin täynnä.
 
Elämä veneellä kulkee vedonlyönnin (mm. koska saavutaan Bermudalle eli ”BermudaBingo” ja montako lentokalaa hyppää kannelle matkan aikana), ruoan ja kansisuihkujen sekä merivahtien mukaan. Iltaisin pidettävä ”familytime”
Upponallen seikkailujen kera on mukava yhteishetki, sillä vahtien pyöriessä osaa ihmisistä näkee suurinpiirtein vain ohimennen pimeässä kannelle kontatessa tai sieltä poistuessa. Maalliset asiat ovat kaikonneet hyvin neljän tunnin rytmissä eläen, tälläkin hetkellä mielessä pyörii millaisia herkkuja voisi loihtia standby-vahdin aikana sen sijaan että miettisi koulu-/työasioita. Aamuvahdissa keskustelu oli kumpi on parempi, auringonnousu vai -lasku, ja nousu vei kyllä voiton erityisesti sillä hetkellä säteiden pilkottaessa pilvien välistä merelle purjeiden ollessa vedossa ja vauhti seitsemää solmua oikeaan suuntaan.
 
Kalanpaistoterveisin,
Vahti 1/ Jonna, Valtteri, Pauliina

15.05
 
Maniokin päivä – the Day of the Manioch
 
Maniokin päivä alkoi vihanneslajittelulla. Bataatit (jotka eivät olleetkaan eksoottista espanjalaista bataattilaatua ostosreissulaisten suureksi
hämmästykseksi) olivat jo seikkailumme alkutunneilla miehistön suureksi pettymykseksi osoittautuneet maniokeiksi. Sinä sekuntina sama kysymys nousi kaikkien huulille: Maniokki, uhka vai mahdollisuus?
 
Tämä valkoinen vihannes näyttää etäisesti suurelta, karvaiselta bataatilta, mutta sen sisus on valkeampaa kuin eräiden miehistömme jäsenien rusketusrajojen pimeä puoli. Maniokin haju on melko neutraali, mutta erityistä ruokahalua tämä syrjitty ja pohjoiseurooppalaisille lähes tuntematon etelän hedelmä ei herätä. Katastrofin ainekset olivat käsissämme, sillä ruokalistalta löytyi yksi jos toinenkin ruokalaji, johon bataattia, tuota hipsteriraskalaisten raaka-ainetta numero yksi oli tarkoitus käyttää.
 
Siispä tänään, viidestoista toukokuuta, maniokin päivänä, katseet käännettiin sekaisin tuntein kohti kuuden kilon maniokkikasaa. Seitsemäs meripäivä tarkoitti, että nyt oli aika tehdä tiliä paatin vihannestilanteesta. Koska sijaintimme kartalla on tällä hetkellä jossain kauriin kääntöpiirin tuolla puolen, ei kurssimme enää sallisi ylenkatsetta vihannestilanteemme suhteen. Maniokille tuli ajolähtö.
 
Siispä maniokkiteatteri käyntiin: kuoriminen, pilkkominen ja lopulta maniokin paisto olivat kaikkien vahtien yhteistyön tulos, eikä kukaan osannut sanoa, mihin tämä puhje vielä johtaakaan. Ilmassa tuoksui pelko ja epäusko, kun valkeat vihannespalat vaihtoivat väriään kullanruskeaksi kasviöljyn hellässä friteerauksessa. Vielä suurempi oli miehistön hämmennys, kun ensimmäinen rohkea trainee uskalsi nostaa paistetun maniokin huulilleen ja ilme ei muuttunutkaan tuskaisen kärsiväksi tai pahoinvoivaksi. Päin vastoin: paistettu maniokki merisuolalla ja oliiviöljyllä osoittautui tapasten tapakseksi. Maniokki oli virallisesti julistettu voittajaksi 5/5.
 
Maniokki (jota alettiin leikkisästi kutsua tapiirinlihaksi, sillä rakkaalla lapsellahan on monta nimeä) oli viekoitellut itsensä miehistön sydämiin ja lunastanut paikkansa virallisten vihannesten listalla. Toivotammekin maniokin, tuon jumalten salassapidetyn nektarin, virallisesti uudestaan tervetulleeksi illallis- tai välipalavieraaksi.
 
 
Muuten päivä oli kaunis, tuulta oli riittävästi ja muukin ruoka oli oikein hyvää.
 
-Koloset (Akseli, Julia, Vilma)

14.5.
 
Meriveden lämpötila 25,5 astetta, ilman lämpötila vähän päälle, keittiössä vielä vähän ekstraa--  tropiikissa ollaan!  Ensimmäiset yövahditkin on vietetty shortsit jalassa.
Pakastimellemme tropiikki taisi olla liikaa, joten olemme yrittäneet syödä pois sulavat eläinkunnan tuotteet ennen kuin helle ehtii pilata ne.
Kilpajuoksua biohajoamisen kanssa käydään myös hedelmävarastossa, ja joka päivä löytyy mustan kasvuston verhoamia yksilöitä.
 
Muuten eläinhavainnot ovat vähentyneet veden lämpenemisen myötä lukuun ottamatta eilisiltaista fregattilintua ja liitokalaa, joka hyppäsi kannelle tervehtimään aamuyön merivahtilaisia.
 
Purjehdusstrategiamme tällä hetkellä on välttää pohjoisessa uhkaava tyyni alue ajamalla päivisin spinaakkerilla etelään ja öisin keulapurjeilla länteen kohti Amerikkaa. Tuulta on edelleen riittänyt noin 8 solmun keskivauhtiin, ja spinnun nosto sujuu muutaman minuutin varoitusajalla.
 
Satelliitin lisäksi yritimme kontaktoida ulkomaailmaa kutsumalla noin 20 mailin etäisyydellä purjehtivaa kilpakumppaniamme radiolla. Parin päivän päästä ollaan matkallisesti noin puolessa välissä Atlanttia, ja saapumisaikaamme spekuloidaan jo Bermuda-bingossa.
 
 Makeaa vettä säännöstellään tarkasti, mutta merivedellä lotrataan senkin edestä. Etenkin merivesisuihkut ovat vakiintuneet lämpöhalvauksen välttämiseksi, ja niiden avulla on saatu kaikkien ydinlämpötila normaalilukemiin. 50-suojakertoimista aurinkovoidetta on sivelty pintaan
ahkerasti-- kiitos huolehtimisesta rakkaat äidit!
 
Ihanaa äitienpäivää kaikille,
 toivottaa koko Aavan miehistö
 
II-vahti : Anni, Sandra ja Totti



13.5.
 
Viimeinkin se on tapahtunut – olemme kääntäneet kokan kohti Amerikkaa!
Saavutimme eilen illansuussa mukavan tasaisesti puhaltavat, ja lämpimästi auringon kärvistävää ihoa hyväilevät pasaatituulet. ”Spinnu ylös!” - huudahdus on iskostunut meriveden huuhtomiin korviimme jo niin, että se kaikuu päässämme jopa unissamme. Manööverit alkavat pikkuhiljaa rutinoitua, joten valtamerten suurimpia rintsikoita ei ole enää tarvinnut nähdä.
Huippunopeutemme taisi hipoa kymmentä solmua, ja muutenkin koko päivän kiisimme tasaisesti noin yhdeksää solmua – olosuhteet olivat suorastaan täydelliset. Nautinnollisten purjehdusolosuhteiden lisäksi päivään sisältyi myös eläimellisiä kohokohtia. Jo heti aamuvarhaisella horisontiin ilmestyi pari komeaa ”geysiiriä” ja nopeakatseisimmat ehtivät havaita aaltojen välissä vilahtavan valaan evän ja osan selkää – oliko se kaskelotti vai mikä, sen spekulointi jatkuu edelleen.
 
Myös mahdollinen havainto haiparvesta tehtiin, jonka seurauksena nekin innokkaimmat uimaan hinkuneet muuttivat mielensä. Mahtavat haiparat pettyä, kun tältä viherpiipertäjäalukselta ei lihaa heru, vaan vain puolimätiä kasviksia ja banaaninkuoria. Harmi, kun ei ole olemassa meriapinoita!
 
Jo kolmatta yötä putkeen oli yövahdissa valonamme jälleen kuuluisa ”Hopeinen Kuu”. Ja kultaisen kimaltava oli myös valtava kuunsilta, sellaista pitkin ei joka poika pääse purjehtimaan aavoilla merillä.
Yhtäkkiä koimme maagisen hetken, kun pitkin kuunsiltaa hyppi veneemme viereen lauma delfiineitä, liekö ne lähettänyt meille seuraksemme itse Poseidon? Tämän satumaisen hetken kruunasi vielä hopeisena ympärillämme hohtava plankton – oli kuin itse meri olisi muuttunut tähtitaivaaksi. Ai tätä seilorin elämää!
 
 Vahti 1/Pauliina, Jonna, Valtteri

12.05
Aavan Atlantinylitys on pyörähtänyt käyntiin erinomaisen hienosti. Koko porukka on hyvällä tuulella, Vahine kiitää vauhdilla Afrikan rannikkoa alas ja hyvät tuulet ovat ollet iloinen yllätys, sillä ennen lähtöä manattiin tuuletonta ilmaa ja pelättiin tyventä. Pientä yöllistä tuuletonta aukkoa mukaanlukematta merenjumala Neptunus on kuitenkin tarjonnut meille parastaan. Nostimme perjantain kunniaksi jopa valtavan 330m2 spinnun koko komeuteensa ja köröttelimme erittäin kevyessä tuulessa reippaasti jopa kahdeksaa solmua.
 
Paattiarki alkaa pikku hiljaa rutinoitua omiin uomiinsa ja väsymyksen puuskat opitaan taltuttamaan komeasti kajahtavalla yhteislaululla (joissa usein käsitellään laskeutumisvalojen metaforista olemusta) tai kansi- jammauksella. Vahtisysteemin pyöriessä kakskytneljäseittemän aloimme taltuttaa ryhmäytymistarpeemme päivittäin illallisen jälkeisellä yhteisellä ilta-nuotiohetkellä, joskin paremman nuotion puutteessa Atlantin satumainen, koko taivaanrannan tuleen sytyttävä auringonlasku toimittaa nuotion virkaa. Silloin kyyhötetään kylki kyljässä kannella, jaetaan kolme laspalmaslaista irtokarkkia joka sierainparille, luetaan ääneen Uppo-Nallea ja mietitään, että kaikki paitsi purjehdus on turhaa.
 
-Koloset: Akseli, Vilma, Julia


11.5.
 
Tarkalleen 01:26:30 aamuyöstä ylitimme lähtölinjan (Las Palmas -Bermuda) lähellä Länsi-Saharaa.
Nyt se on vihdoin alkanut, varsinainen matkamme kohti Atlantin toista reunaa. Matkavauhtimme vaikuttaa tässä vaiheessa hyvältä sillä olemme onnistuneet ylläpitämään yli kahdeksan solmun nopeutta useamman tunnin. Nyt kurssimme osoittaa lounaaseen Kap Verdelle, mutta kun löydämme pasaatituulet suuntaamme niiden mukana kohti länttä. Olemme ilmeisesti fleetin ensimmäisinä, vaikka se ei olekaan suoraan verrannollinen sijoitukseemme Las Palmasista lähdön joustavan aikaikkunan vuoksi.
 
Ryhmänä olemme tiivistyneet matkan kuluessa ja aloitimme uuden perinteen.
Jokaisen päivän iltana pidämme nopean yhteenvedon tapahtumista ja tämän lisäksi luemme ääneen Upponallea. Tästä inspiroituneena miehistö on alkanut runoilemaan sekä kokoamaan keittokirjaa matkamme resepteistä. Ruoka on hämmästyttänyt joka kerta, eikä edes paatunut lihansyöjä ole pettynyt kasvisruokavalioon.
 
Kilpailu on toistaiseksi aiheuttanut vain yhden väliaikaisen  vatsataudista johtuvan miestappion. Tämä asettaa toki muulle miehistölle lisähaasteita hygienian suhteen, sillä epidemia olisi hyvin haasteellinen seuraavan noin kolmen viikon aikana.
 
Juuri kirjoitushetkellä meri näytti ainutlaatuisuuttaan kun iso ryhmä delfiinejä tuli kisailemaan veneemme kanssa. On tämä uskomatonta. Let's go and never come back.
 
Yours truly, KAM eli Keski-Atlantin Martat




8.5.
Las Palmas piti jättää taakse mutta toisin kävi. Tuulien puute sai järjestäjät siirtämään sekä lähtöviivaa että lähtöaikaa. 48 tunnin pysähdys sai jatkoa toistaiseksi määrittelemättömän ajan, mutta vahva usko lähtöön kuitenkin on.
 
Viivästys tarkoitti että huoltoon ja asennustöihin jäi enemmän aikaa. Tuota aikaa ei koskaan voi olla liikaa. Saimme Naps Solarin sponsoroimat aurinkopaneelit asennettua ja Vahine siirtyi uuteen aikakauteen.
Toivottavasti jatkossa diesel-koneita ei tarvitse juuri käyttää akkujen lataamiseen.
 
Pelkkään puurtamiseen aika ei suinkaan kulunut Las Palmasissakaan. Osa miehistöstä kävi surffaamassa ja illalla Wylde Swan järjesti grillijuhlat kannellaan. Veneiden miehistöjen välinen yhteisöllisyys syveni entisestään ja toiset purjehtivat henkisesti spinnulla pitkälle aamuyöhön.
 
Bermuda odottaa, kohta mennään.

5.5
Seikkailun ensimmäisen legin viides aamu alkoi pilvisissä ja valitettavan tuulettomissa merkeissä. Vahine temppuili vähäisessä tuulessa, mutta aamun kaneli-nutellapuurot syötiin kannella silti leppoisissa merkeissä.
Totesimme purtemme olevan täynnä ruokaa rakastavia yksilöitä ja iloitsimme jo tulevan kuukauden yhteisistä ruoanlaittohetkistä.
 
Laivan päivä alkoi rullaamaan omaa verkkaista tahtiaan ja toiveet verkkaisammista tuulista olivat kaikkien huulilla. Lounaaksi tarjoiltu aasialainen kalakeitto oli kaikkien mielestä täysi hitti ja pilvetkin katosivat taivaalta keskipäivällä. Lounaan jälkeen kerättiinkin kaikki vahdit kannelle ja korkattiin paljon ansaittu olut Vahinen vieläkin kärvistellessä turhan leppoisten tuulten armoilla. Todettiin, että voisi sen perjantaipäivän pahemminkin viettää kuin jahdin tiikkikannella virvokkeita siemaillen.
 
Iltapäiväksi toivottiin puhuriin puhtia. Illalliseksi on vuorossa hampparibuffetti Aavan tyyliin omatekemillä sämpylöillä sekä kasvispihveillä. Nam.
 
Perämiehen PS: Loppupäivä on vedetty tiukassa kisameiningissä spinnulla.
Tavoitteena on ollut syöksähtää Lanzaroten ja Fuerteventuran välistä mustana hevosena voittoon muiden lilluessa saarten länsipuolella pläkässä.
Aika näyttää toimiiko strategia, ainakin olemme tehneet parhaamme. Välillä vauhtimme on ollut kolmin-nelinkertainen kilpakumppaneihin nähden. High risk, high reward. Karaavi kulkee ja koirat haukkuu.

Keskiviikko 4.5
Keskiviikkoaamun tuuliolosuhteet eivät suosineet kilpapurjehdusta.
Aamupäivän aikana tuulta  ei ollut paikoitellen kuin 1-2m/s. Purjeista oli ylhäällä isopurje ja mesaani. Onneksi muutkin olivat joutuneet lähes tuulettomiin olosuhteisiin. Aurinko kuitenkin lämminti ja päivä voidaan julistaa aluksen ensimmäiseksi viralliseksi shortsipäiväksi. Tämän purjehduskauden trendimaterimateriaali näyttää olevan vaalea pellava..
Tuulta odotellessa osa miehistöstä kokoontui kuuntelemaan tarinoita näillä samoilla vesillä seilanneistä suurista löytöretkeilijoistä. Päivän oppitunti sisälsi katsauksen Portugalin ja Espanjan historiaan ja nousun maailman johtaviksi merivalloiksi 1500-luvulla, perustiedot Henrik Purjehtijasta, Vasco De Gamasta, Bartolomeus Diasta  tietysti Kristoffer Kolumbuksesta, jonka jäljillä jatkamme seilaamistamme myös Las Palmasista eteenpäin.
 
Iltapäivällä tuulta oli luvassa ja kipparin määräyksestä puolenpäivän aikoihin esille kaivettiin 305m² kokoinen spinnu. Pikkuhiljaa purje alkoivat pullistua ja päästiin eteenpäin. Tuuli alkoi nousta lännestä, kipparin ohjeilla otettiin spinnu alas, genua ylös ja vauhti kiihdytettiin
8-9 solmun matkavauhtiin. Päivän huippunopeus 9,2 saavutettiin illan aikana. Suuntana koko ajan tuulen suunnasta johtuen Afrikan rannikko.
 
Sijoituksemme kilpailussa tasoitusten jälkeen on keskiviikkoiltapäivänä neljäs sija omassa C/D-luokassamme ja kokonaiskilpailussa olemme kuudensia.
 Mainittakoon kuitenkin, että seilaamme ylhäisessä yksinäisyydessä laivueen ensimmäisinä.

5.5 Torstai
Keskiviikon ja torstain välisen yön Vahine lensi Atlantin aalloilla hyvässä S-W-tuulessa 7-8 solmun vauhdilla.Yö oli tähtikirkas, kuu antoi valoa kannelle, jossa miehistö suoritti uupumatta tehtäviään. Saimme myös uunituoreita sämpylöitä 2.vahdin Vilman leipomana. Yöllä aamulla Vahinella tarjoiltiin siis tuoreita sämpylöitä. Aamuyöstä horisontissa pilkahti kirkas valo ja hetken kuluttua taivaalle nousi kirkas Venus. Aurinko nousi taivaalle.
 
Vahinen koordinaatit klo 14.20 GMT (-1 )31º15.3Nº 11º 47.3W

Tiistain 2.5. Vajaa vuorokausi ja 150 mailia startista
 
Snupujen Vahine take over on alkanut hyvin Portugalin Sinesissä, josta Vahine liittyi muiden Tall Shippsien joukkoon kohti Las Palmasia, Bermudaa, Bostonia ja lopulta Canadaa. Osa miehistöstä sai nauttia muutaman päivän Lissabonin tunnelmasta ja ihanista herkuista, osa saapui suoraan Sinesiin.

Vuoden 2016 Tall Ships Regatan pysähdyttyä Lissabonissa, oli tämän vuoden Rendez-vous regatassa Sinesin vuoro isännöidä purjehtijoita. Sines, löytöretkeilijä Vasco De Gaman kotikaupunki, on satamakaupunki noin parin tunnin bussimatkan päässä Lissabonista etelään. Luonnonhiekkaranta laguuniin ja aallonmurtajien suojassa, sen kylkeen rakennettu pienvene satama, sekä keskiaikainen linna kukkulan laella rannan yläpuolella, tekivät kaupungista täydellisen pysähdyspaikan koululaivoille. Linnan sisäpiha toimi näyttämönä fado -konsertille sekä crew partylle, sekä isompien laivojen satama aivan hiekkarantalaguunin vieressä alueena suurten laivojen Tall Ships Festivaalille.
 
Valmistautuminen maanantai-iltapäivän starttia ja Las Palmasin legiä varten sujui mukavasti, sillä edellinen miehistö, Julius ja Bena olivat jättäneet veneet Vahinen hyvään kuntoon. He myös ehtivät viettää pari päivää kanssamme Sinesissä, jolloin edelliseltä legiltä opittua siirtyi meille.
Vappua vietettiin tällä kertaa ilman teekkarilakkeja ja muita erinomaisessa paikallisessa ravintolassa Atlantin antimia ja paikallista roseeta nautiskellen.
 
Startti vaati kaikilta hieman kärsivällisyyttä, sillä Tall Ship Race tapahtumaan kuuluu ennen kisan virallista alkua purjeiden paraati, jonka järjestäminen kesti muutaman tunnin. Purjeiden nostaminen nosti kuitenkin yleistä tunnelmaa ja kisan startti tapahtui melkein huomaamatta, sillä siinä vaiheessa kaikki olivat jo enemmän tai vähemmän tietoisia omasta vatsansa toiminnasta. Ensimmäinen yö vietettiin totutellen merenkäyntiin ja etsimällä merijalkoja. Aamun sarastaessa kaikki tunsivat olonsa jo vähän paremmaksi, vaikka yöunet olivatkin jääneet monelta lyhyeksi ja niitä univajeita paikkailtiin päivän mittaa aina kun tilaisuus antoi luvan.
 
Aamun tullen nostimme lisää kangasta taivahalle ja kaunis sinivalkoinen genaakkeri nousi aamiaisen jälkeen tahdittamaan Vahinen keinuntaa ja antamaan meille kovasti kaivattua lisävauhtia kisaan. Vatsojen ja jalkojen totuttauduttua mereen voimme vihdoin keskittää ajatuksemme kisaan.
 
2-Vahti Matias, Vilma ja Totti
 
Perämiehen PS: klo 19:50 Genaakkeri päätti että nyt saa tämä peuran ajaminen riittää ja repi itsensä kappaleiksi. Näillä mennään, Las Palmasissa odottaa ompeluhommat.



© STAF Suomen Purjelaivasäätiö | Site Engine By Megative Tmi