Bermuda-Boston

6.6.2017
 
Tätä on odotettu koko kevät. Nimittäin lomaa. Eikä mitä tahansa kesälomaa, vaan tätä lomaa. Lomaa somesta, lomaa arkiaskareista, lomaa omasta elämästä. Vahinen miehistöstä vaihtui Bermudalla kolme ja ylitys jatkuu uudella kokoonpanolla kohti Bostonia. Lennot Bermudalle ovat polttaneet takataskussa koko kevään, mutta erityisen hyvältä tuntui nousta koneeseen, kun kesäkuun ensimmäisenä päivänä Helsinki-Vantaalla alkoi sataa räntää.
Vaikka Suomen kesä on vertaansa vailla, purjevene, turkoosi vesi ja kylmä rommidrinkki (jäitä ja limeviipale, mutta valitettavasti ei cocktailvarjoa) tarjoaa tällä hetkellä paremman pakokeinon arjesta, kuin mökkilaituri.
 
Vaikka purjehdus Bermudalta Bostoniin ei olekaan samanlainen meriseikkailu kuin Atlantin ylitys, on se silti aloittelevalle purjehtijalle jännittävä kokemus ja tekee sen mitä loman kuuluukin tehdä: tyhjentää pään ja antaa uutta potkua. Purjehtiessa on läsnä ja voi vain keskittyä siihen mitä tekee ja mitä ympärillä tapahtuu. Kaikki arjen ongelmat unohtuvat ja aivot nollaantuvat. On miellyttävä ajatus laittaa puhelin laukun pohjalle ja unohtaa se sinne.
 
Ennen matkaa kohti jenkkien itärannikkoa, on meillä ollut ainutkertainen mahdollisuus tutustua Bermudan saareen. Kun osallistumisemme purjehdukselle varmistui, hyppelimme tasajalkaa onnesta ja heitimme yläfemmoja kaikkien vastaantulevien kanssa. Pian mieleen nousi kuitenkin eräs kysymys: mikä paikka se Bermuda oikein on? Nopea kyselykierros lähipiirin ja tuttavien kesken paljasti sen, että kenelläkään ei oikein ollut mitään tietämystä eikä varsinkaan henkilökohtaista reissukokemusta pienestä Atlantin saarivaltiosta. Paitsi tietenkin Bermudan kolmio, asia, jonka kaikki varmasti tiesivät ja joka herätti ihmisissä eniten kysymyksiä. "Etkai sää keskelle sitä Bermuudan kolmioo oo menossa?" oli suosittu hokema purjehdusreissusta kerrottaessa. No, täällä kolmiossahan me nyt sitten ollaan!
 
Mitä olemmekaan oppineet tästä pienestä saaresta? Ainakin sen, että meri täällä on aivan käsittämättömän turkoosia! Luonnon ja sään puolesta tämä onkin oikea paratiisisaari. Lukuun ottamatta jenkkituristien valtavaa määrää sekä superkalliita hintoja (mm. 6 dollarin kaurahiutalepaketti järkyttää meitä yhä) on tämä saari tarjonnut oikein mahtavat olosuhteet rentoutumiselle. Mutta muistakaa, julkisilla paikoilla maleksiminen eli loitering on absolutely kiellettyä. Ihmiset täällä ovat todella mukavia, mikä on näkynyt mm. Airbnb emäntien ja isäntien vieraanvaraisuudessa sekä meidän liason officer Leonardin avuliaisuudessa. Peukkua nostamalla paikalliset ovat tarjoutuneet aina tarvittaessa kyyditsemään meitä ja jakamaan tietoa meille kokemattomille Bermudan kävijöille. Paikallisilta onkin paljastunut kiinnostavaa knoppitietoa saaresta: Bermudalla on eniten kirkkoja asukasta kohden koko maailmassa (n. 400 kpl 65000 asukasta kohden), joten kenelläkään ei kuulemma ole tekosyytä jättäytyä sunnuntaikirkosta. Pienen asukasmääränsä ja eristäytyneen sijaintinsa vuoksi on seurustelukumppanin löytäminenkin oma taiteenlajinsa. Tyttö/poikaystävä pitääkin heti alkuvaiheessa käydä näyttämässä kotona, jotta voidaan varmistua, ettei vain kyseessä ole lähisukulainen. Franchise-yritykset ovat kiellettyjä saarella, minkä vuoksi katukuvasta puuttuvat mäkkärit ja starbucksit, virkistävää!
 
Nyt kun akut, niin veneen kuin meidänkin, on ladattu täyteen, voimme hyvillä mielen jatkaa matkaa kohti Bostonia! Luvassa on kuulemma kovaa keliä, mutta mehän otamme haasteen innolla vastaan :)
 
Terveisin,
Ne, joiden kalpea olemus erottuu Atlantin ylittäjistä: Lilli, Aino & Viivi
 
Ps. Täällä Bermudalla kaikki on pinkkiä, esim. talot, bussit ja jopa rannat!
Pss. Miehistön vaihdossa myös miehistön "Siikojen" määrä kasvoi kolmeen.

8.6.2017
 
Vihdoin. Ankkuri ylös ja kohti avomerta. Klo 04:00 herätystä oli jo odoteltu. Merimiehen ei sovi olla maissa liian kauan, sillä Babylonin viettelykset voivat koitua kohtaloksi. Merikunto heikkeni tuntuvasti koko miehistöltä ja ensimmäinen päivä onkin mennyt jälleen keinutukseen totuttelemisessa. Uudet miehistön jäsenet ovat pääsemässä homman juonesta kiinni ja matka taittuu noin seitsemää solmua kohti Yhdysvaltoja. Matkaa maaliin on noin 700 merimailia, tällä hetkellä se saattaa tuntua pitkältä matkalta. Edellisellä, reilun 3000 mailin ylityksellä aloimme iloitsemaan Bermudan olevan jo kivenheiton päässä kun jäljellä oli samat 700 mailia.
 
Kilpailun suunnitelmista poiketen, ensimmäinen satamamme ei olekaan Boston vaan (jeru)Salem, sillä nopeana veneenä olisimme olleet perillä hyvin paljon ennen muita isoja aluksia. Rajamuodollisuuksista johtuen uhkanamme oli ankkurissa viikon verran lilluminen Bostonin edustalla. Tästä miehistömme, kapteenimme, saatika sitten kisassa olevat muut pikkuveneet eivät innostuneet. Onneksemme kuitenkin onnistuneena yhteistyön tuloksena pääsemme todennäköisesti melko suoraan rantautumaan tähän pikkukaupunkiin, johon pääsemme vain nousuveden aikaan matalan kanavan vuoksi.
 
Mukavaa olla taas merillä, nyt näyttää huonovointisimmatkin miehistömme jäsenet kömpivän sängyistään auttamaan ruoanlaitossa. Tästä alkaa seikkailumme viimeinen ja toivottavasti sivutuulisin osuus.
 
Vaahtopäitä odotellessa,
 
Akseli, Totti & Viivi

10.6.2017
 
Myrskytuulet ovat kaikonneet ja tämän korvasi taivaalla loistava täysikuu.
Atlantin laatoitustyö saatiin lopetukseen (kokeneimpien laattaajien mukaan 2. kerta on huonoin ja 4. on paras) ja kansi täyttyi aurinkoa ottavasta miehistöstä. Vaikka tuuli on käynyt välillä pläkän puolella, olemme saaneet pidettyä yllä hyvän vauhdin ja aseman kisassa. Kipparimme taktikoinnin ansiosta saimme kiinni matalapaineen reunasta ja saaneet jätettyä kaulaa kilpakumppaneihin. Olemme ohittaneet suurimman osan aikaisemmin lähteneistä raakapurjealuksista, joista Europan ja Alexander Von Humboldtin näyttävästi lähietäisyydeltä. Purjelaivoja ilahdutettiin spinnutervehdyksellä, joka jäi lyhyeksi, kun huomattiin reiän alku rakkaassa pallopurjeessamme ja se jouduttiin kiskomaan pikaisesti alas paikkausta varten.
 
Torakat ovat vaihtuneet (lukuun ottamatta Akselia) muihin aluksellamme vieraileviin eläinystäviin. Vahine tarjosi hyvän levähdyspaikan lokille. Lisäksi lentokalat ovat ihastuttaneet uusia jäseniämme henkilökohtaisilla yövisiiteillä kannelle. Etenkin Lennart-maskottimme kadottua St.Georgesin ankkurilahden tuulenpuuskissa uusi lentokala lievitti luopumisen tuskaa.
 
Herkulliset kasviskokkaukset ovat jatkuneet ajoittaisesta kallistelusta huolimatta. Eilen harkittiin satelliittipuhelua perämiehen äidille kukkakaalipaistoksen salaisen reseptin selvittämistä varten, mutta sovellettiin sitten Matiaksen muistamaa ainesosalistaa (kukkakaali ja
riisi) kohti itämaisia uria. Tuulen tyyntyessä ja uunin himmaillessa todettiin, että kahteen asiaan ei voi elämässä vaikuttaa: tuuleen ja kaasu-uuniin. Onneksi tuuli virisi yön myötä uusiksi ja riisitkin melkein kypsyivät kookosmaitopedissään.
 
T. Hujoppivahti: Anni, Lilli, Valtteri

11.6.2017
 
Valaita, valaita, valaita!! Tänään ei kerrotakaan mistään kukkalaatikkoresepteistä - nyt niitä vihdoin nähtiin! Ensimmäinen valas oli bongattu jo ennen heräämistämme, jolloin ryhävalas oli hypännyt antaen yläfemmat aamuyövahdin iloksi. Me juuri heränneet olimme tietysti onnellisia havaitsijoiden puolesta mutta oikeasti lähinnä kateellisia.
Onneksi pääsimme seuraamaan valaiden comebackia keskipäivän merivahtimme aikaan.
 
Ei tarvinnut montaa kertaa kutsua, kun koko miehistö oli jo kannella silmät tarkkana. Siinä! Ensin pari suihkua ja sitten tumma kiiltävä kylki erottuu aaltojen seasta. Aurinko kuumottaa kasvoja ja kylmä tuuli puhaltaa korviin, mutta valasvahdissa ei ehdi hakea aurinkorasvoja tai pipoa.
 
Ilonkiljahdukset kannustavat Vahinen uutta leikkikaveria näyttäytymään uudestaan. Ja tuleehan se-- aallokossa heiluu evä viehkeällä queen wave- tyylillä. Näemme kalastuspoijujen ympärillä useita vesisuihkuja, selkä- ja queen-eviä, mutta lajitunnistus jäi yleiskategoriaan ´valas´, kunnes päästään taas internetin äärelle. (Kapteeni tosin tunnisti jättinisäkäskunniavieraamme ryhävalaiksi, koska ne ovat ainoita hyppiviä ja noin pitkäeväisiä suurempia valaita).
 
Valaat uivat parhaillaan kohti pohjoisen kylmiä ja ravinteikkaita vesiä.
Niin myös mekin -  toissayönä  Golf-virtaa ylittäessämme meri oli parhaimmillaan 27- asteista, nyt vesi on vilpoiset 11 astetta! Olimme jo aamuyöllä ohittaneet kalanpyydyksiä ja kalastusaluksia saavuttuamme runsaskalaiselle 100 metrin syvyiselle ”matalikkoalueelle”, jonne valaat ja delfiinitkin (!) olivat uineet buffetlounaalle. Rannikon lähestymisen huomaa paitsi lisääntyneestä merilajistosta myös aktivoituneesta radioliikenteestä-- ranskan- ja englanninkieliset tiedotukset valmistelevat meitä uuden mantereen kulttuuriin.
 
Ainiin, ja vaikka joku ehdottikin purjeiden laskemista valaiden näkemisen tieltä, olemme edelleen kisassa: C-ja D -luokkien johdossa 30 merimailia maaliviivalta, kaukana muun fleetin edellä. Loppusuora sujuu täyskryssissä niin, että sisätilojen ikkunoistakin voi ihailla horisonttia.
 
Kisan tämän hetkisen tilanteen voisi siis kiteyttää räppäri Dexxxa D:n
sanoin:
”Kun muut ovat eksyksissä maailman merillä, me olemme jo perillä.”
 
Whalewatch Anni, Lilli ja Valtteri
(Vilma sun pitäis olla täällä!!!)

13.6.2017 sujui maissa ihastellen Salemia ja ihmetellen noitakauppoja joita on joka nurkalla. Loitsuja läheteltiin kotiin ja pohdittiin pitäisikö mennä tarot-lukijalle, niitäkin löytyy joka kulmalta. Seurasimme myös muiden veneiden ”etenemistä” kylmä kokis kädessä, ilmeisesti tuuli on kadonnut liki kokonaan ja kilpakumppanit lilluvat tyvenessä kryssien väärään suuntaan.

14.6.2017 kävimme aamupalalla paikallisessa kuppilassa syömässä vohveleita ja bageleita ameriikkalaiseen tyyliin. Ilma on viilennyt noin 25 asteeseen, eli täällä joutuu jo laittamaan pitkähihaista päälle!
 
Voitonhuuruisin terveisin,
hobitit (I), hujopit (II) ja torakat (III)
 
Kipparin ps. Kisan kokonaistilanne on päivittynyt hitaampien paattien edelleen taistellessa vastatuuleen maalilinjalle. 14. päivä aamulla näyttää varmistuneen, että olemme C/D-luokan ykkönen ja kokonaiskilpailussa neljänsiä, lisäksi tietysti ”line honours”, ensimmäisenä perillä. Huikea suoritus jota ei oikein vielä itsekään ymmärrä todeksi! Suurensuuri kiitos koko miehistölle ja Vahine-rouvalle joka toi meidän ylvään turvallisesti ja vauhdikkaasti uudelle mantereelle.
 
Ja eihän noi tuulet olleet mitään verrattuna niihin mitä Mursu-Jackin kanssa koettiin vuonna -56 Jäämerellä...

12.-14.6.2017
 
Ja valasbongailun jälkimainingeissa matka jatkui huimaa vauhtia kohti maalilinjaa. Parhaimmillaan 45solmun tuulessa, 50 asteen kallistuskulmassa tehtiin ns. ”kryssisafkaa”, joka tarkoittaa kokin köyttämistä lieden eteen ja sipulin pilkkomiseen tarvitaan kolme henkeä (1 pitää sipuleista kiinni,
1 pilkkoo ja 1 on kuninkaallinen sipuliroskien kerääjä/lentävien sipulipalojen keräilijä)! Sipuli saatiin kattilaan, ruoka oli hyvää ja matka eteni 10-11 solmun vauhtia.
 
Maalilinja saavutettiin 11.6 klo 23.28 oman luokan ensimmäisinä lähes vuorokautta ennen muita!! Matka jatkui kohti Salemia, jonne saavuimme 12.6 iltapäivällä. Sataman suulla iski vastaan lämmin rintama, jolloin villakerrastot vaihtuivat shortseihin ja t-paitaan. Kuulimme, että sää oli epätavallisen lämmin tähän aikaan, eli toimme lämmön mukanamme (36 astetta, oli muuten kuuma!). Suomen kesään karaistuminen sai siirtyä taas parilla päivällä eteenpäin. Vastaanotto viranomaisten puolesta oli ystävällinen ja saimme tullimuodollisuudet hoidettua mallikkaasti ja rennossa hengessä vastoin odotuksia. Koska olimme edellä muita pienempiä veneitä, suihkut olivat Vahinen privaattikäytössä! Illalla suuntasimme paikalliseen pizzeriaan ja huurteiselle eli miehistö oli tyytyväinen.