Ålandsbanken Activ FURUNO FINLAND Wärtsilä Turku

  • STAF Online
  • STAF on Facebook

Wärtsilä

Turku

FURUNO FINLAND

Activ

Ålandsbanken

Danfoss

Turku

TSR Kotka

TSR Turku

STI

Danfoss

K1250

1.1.2015
 
Hyvää uutta vuotta kaikille!
Vuoden ensimmäisen päivän tapahtumia Helenalla. Laivalla herättiin tuoreiden sämpyläiden tuoksuun, ja voi sitä herkuttelua. Herkuttelun lomassa funtsittiin, mitä uudenvuodenlupauksia tulikaan luvattua. Ja sitten lähdimmekin reippaasti liikkeelle kohti Union Islandia.
Keulapurjeet ylös ja reilun tunnin kuluttua oltiinkin jo perillä Chatham Bayssa. Lounaan ja siivouksen jälkeen innokkaimmat snorklaajat ja rantabaarin etsijät lähtivät rantaan. Löytyihän niitä sekä meren eläviä että kylmää olutta.
 
Snorklatessa huomaa, että meren pohjalla on paljon leviä, mikä ei liene hyvä merkki koralleille. Nemo uiskenteli yksinänsä. Camouflage-kala oli kummallinen otus: silmiä oli molemmissa päissä. Pikkurausku yritti piilottautua hiekkaan. Tuhansien pikukalojen parvessa oli hauska uiskennella. Pohjalla näkyi keltaisia, punaisia ja violetteja koralleja.
Onneksi merisiilit pysyttelivät pohjalla eivätkä hyökänneet! Auringon laskeutuessa pelikaanit tulivat apajille ja sukeltelivat komeasti kaloja nokkaansa.
 
Oli hupaisaa nähdä rannan lähettyvillä lintujen (samaan tapaan kuin tiirat
koto-Suomessa) tekevän hävittäjälennokkien pommien tapaisia upotuksia mereen. Piti vähän pälyillä ympärille, ettei olisi joutunut itse maalitauluksi. Mutta baarien nimiä ja määrää ei meistä innokkaimmatkaan saaneet selville. Mukavaa oli olla maan kamaralla välillä. Silja S satsasi paitoihin, jotta uuden vuoden lupaus: ”Sail more,work less” pysyisi paremmin mielessä.
 
Jääkaapimme kapinoidessa jälleen päätimme grillata oikein komiasti rannalla. Kunnon pihviä, perunoita foliopaperissa, guacamolea...osattiin siis aloittaa uusi vuosi kunnon pirskeillä. Saaressa oli myös jotain eksoottista, sillä sen luonnonkauniita maisemia ei oltu pilattu turistilaumalla. Pimeyden, tuulen ja hiljaisuuden keskellä tuntui jotenkin taianomaiselta. Illansuussa palailtiin takaisin emoaluksellemme. Jälleen kansimiehemme antoi luksuspalvelua dingyllä.
 
Iltavahdit pistivät merkille, että alustamme on vakoiltu. Selvitystöiden jälkeen paljastui, että kyseessä olikin ystävällinen Netanya-jahti, joka oli onneksi rauhan asialla. Kyseinen alus bongattiin jo aiemmin toisella saarella. Myös löytyi pohjoismaalaista verta, kun tanskalainen, ruotsalainen ja norjalainen alus olivat ihan kannoillamme. Yötä kohden keskityimme akkujen latailuun, sillä seuraavana päivänä olisi tiedossa Le Marinille paluu – luvassa kunnon tyrskyt pauhuineen.
 
Vahti 2 : Diplomaatti, kalastaja, aktiivinen ja J.


31.12.2014
 
Kolmas neljännes ilmoittautuu blogivuoroon! Vuoden 2014 viimeisen päivän aamuna kello neljä vahtivuoromme heräsi yölliseen merivahtiin pirteänä ainakin tunnin hikisten yöunien jälkeen. Jos väsymystä olikin havaittavissa, pääsimme heti tositoimiin laskemaan isoa ja saimme samalla virkistäviä merivesisuihkuja. Matkalla kohti Tobago Caysia tähtitaivas loisti kirkkaana ja muutamia tähdenlentojakin merivahti pääsi todistamaan ja esittämään uudenvuoden toiveita jo hyvissä ajoin. Onni oli mukanamme koko ajan: myös sateet loppuivat vahdinvaihdon myötä emmekä joutuneet kaivamaan esiin sadevaatteita edellisen vahdin jäljiltä. Saapuessamme määränpäähän auringon sarastus valaisi jo matkaamme.
 
Tobago Caysissa näimme paratiisisaaret ja kirkkaan turkoosin meren, jossa uiskenteli merikilpikonnia meitä vastaanottamassa. Paratiisiin pääseminen oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty ja yrittäessämme jäimme hetkellisesti pohjasta kiinni. Helena tarvitsee hieman enemmän tilaa, joten peruutimme ankkuriin saarten edustalle. Lähdimme saman tien etsimään lisää kilpikonnia läheiseltä saarelta. Greg karautti dingyllä läpi tyrskyjen ja viimeistään siinä vaiheessa kaikki olivat jo suolavedestä märkiä, vaikkei snorklaus ollut vielä alkanutkaan. Kilpikonnien lisäksi saarella asusti myös isoja punkkarihenkisiä irokeesipäisiä leguaaneja ja/tai iguaaneja. Täydellistä retkeä häiritsi hieman tuulen päällemme piiskaama hiekka, mutta ehkä sekin loppujen lopuksi tekee hyvää verenkierrolle.
 
Emme tienneet, kuinka erityisessä asemassa me tämän legin oppilaat olemmekaan; vuosien tiukan valvonnan jälkeen Risto avasi pääsyn pakastimelle. Riston henkisestä hyvinvoinnista ei tule edellisten seilaajien ja muiden blogin lukijoiden kuitenkaan huolestua; pakastin on rikki. Kaikki sen sisältö on syötävä, ja mehän syömme! Myös jääkaappi on alkanut reistailla, mutta me sitten syömme entistä enemmän. Tällaiset pienet vastoinkäymiset eivät legimme purjehtijoita lannista (ainakaan oppilaiden osalta).
 
Vuoden viimeiseen päivään mahtui paljon juhlaa. Pian lounaan jälkeen katettiin kakkukahvit, jossa juhlistimme kahden oppilaan yhteensä satavuotista elämäntaivalta. Maljoja nostettiin samojen sankareiden kunniaksi vielä myöhemminkin. Illan pimetessä lähdimme vihdoin dingyllä kohti läheistä saarta, jossa meitä odottaisi paljon puhuttu lobsteri- illallinen. Greg yritti parhaansa säästää juhlavaatteitamme tyrskyiltä, ja melkein onnistuikin. Rannassa etsiskelimme mr. Fabulousia, joka kapteenin mukaan olisi illan isäntämme. Meidät ohjattiin valkoiselle hiekalle pitkän pöydän ääreen. Ympärillä oli monia muita eurooppalaisia ja pohjois- amerikkalaisia seurueita. Hummeri kaikkine lisukkeineen maistui mahtavalta, eikä makuelämystä haitannut että mukaan ottamamme valko- ja roséviinit olivat lämpimiä. Moni söi hummeria ensimmäistä kertaa, mutta paljoa ei ruokaa jäänyt  illan päätteeksi yli! Jos jotain jäikin, Greg kiersi pöytää ja huolehti, ettei yhtään ruokaa menisi hukkaan. Lopulta meidän oli lähdettävä takaisin Helenalle, kun tarjoilija oli jo useaan otteeseen kohteliaasti pyytänyt meitä poistumaan. Syynä ei ollut huono käytös, vaan täyteen buukattu ilta tässä pop-up ravintolassa. Mr.
Fabulousin hymy meinasi hetkittäin hyytyä, kun hän huomasi kuinka monta matkustajaa aikoi ahtautua hänen kyytiinsä. Kaiken keskellä veneen lattialla matkustivat päällystön hummerit.
 
Uuden vuoden vaihtumiseen oli vielä monta tuntia, ja yritimme sinnikkäästi pysyä hereillä siihen asti.Aika tuntui matelevan ja yksi kerrallaan ihmiset kuitenkin hävisivät kannen alle. Jäljelle jääneen porukan herätti lopulta viittomakielinen nimileikki, jossa rytmiä pidettiin yllä taputtamalla ja adrenaliinitasot saatiin kohdalleen kun yritettiin pysyä nopeatempoisessa leikissä mukana. Kaikki kuulevat pelaajat saivat myös omat viittomanimensä. Leikin jälkeen olimme taas iloisia ja pirteitä. On herännyt keskustelua myös siitä, että näin isolla laivalla viittomat olisivat hyödyllisiä muutenkin. Keulasta perään ohjeita ja kysymyksiä huutaessa radiopuhelimestakin on lähinnä haittaa. Muutamalla viittomalla ja viittomakielisillä aakkosilla pääsee sen sijaan jo pitkälle! Mutta niin se vuosi läheni loppuaan, sen huomasi jo enenevissä määrin taivaalle sinkoavista hätäraketeista. Osa nukkumaanmenneistä heräsi seuraamaan vuoden vaihtumista, tarkka lähtölaskenta aloitettiin GPS:n avulla ja Helenan tyfooni ja laivakello soivat kauas vuoden vaihtuessa!
Skumppapullon korkin poksahtamistan ei siinä juhlahumussa kuullut. Pian h-hetken jälkeen kaikki vetäytyivät kannen alle nukkumaan, vain kolmas vahtineljännes jäi yltyvään tuulen tuiverrukseen ankkurivahtiin.
III vahti
 
                                                                                                                                                                                                                                        
                             30.12.2014
 
Aamulla heräsimme auringon hohtavaan paahteeseen. Pikkuruisissa hyteissä nimittäin tuli tukalat oltavat, kun hien eri aromit puskivat huoneilmaan.
Luksusaamiaisen jälkeen paikallinen vesitaksi tuli noutamaan meidät ankkuripaikaltamme Petit Pitonin ja Gros Pitonin vuorien juurelta. Retki- intoisia purjehtijoita riitti niin paljon, että taksin piti kiitää hurjaa vauhtia kahteen kertaan, jotta kaikki pääsivät Soufrieren rannoille. Meitä vastassa oli oppaamme Karim ja kaksi minibussia. Läheinen tulivuori määränpäänämme jatkoimme matkaa ja ihastelimme Soufrieren värikkäitä pikkutaloja ja henkeäsalpaavan upeita maisemia auton ikkunoista.
 
Läpitunkeva mädän kananmunan tuoksu puski vastaan sitä voimakkaammin mitä lähemmäs Sulphur Springsiä pääsimme. Perillä tulivuorella saimme paikalliselta oppaalta esittelyn vuoren historiasta marssiessamme pitkin vuoren sisusta. Suurin purkaus tapahtui 35000 vuotta sitten ja viimeisin purkaus 1766. Viimeisin purkaus onnistui tuhoamaan 1/3 Saint Luciasta.
Näimme lyhyellä vuoristovaelluksellamme myös kiehuvia ja kuplivia kuumia sulfalähteitä. Tarinan mukaan aikoinaan eräs paikallinen opas halusi näyttää kaveriporukalleen kuinka pehmeää maaperä on pomppimalla sen päällä. Maa petti miehen jalkojen alla ja hän upposi kiehuvaan sulfaan lantioihin asti. Aukko sai nimekseen Gabriel's Hole, eikä turisteilla ole enää mitään asiaa lähteiden lähelle.
 
Vuoristoreippailun ja opetusviedoiden katselun jälkeen osa porukasta jatkoi matkaansa mutakylpyyn. Mutaa levitettiin huolella ympäriinsä ja kuivateltiin auringossa, lopuksi pulahdettiin kuumaan lähteeseen pesulle.
Tadaa! Vauvanpyllyiho oli valmis. Kaikki eivät halunneet heittäytyä mutaleikkeihin, vaan osa skippasi huvin ja lähti olusille lähistölle.
Retkipäivän huippukohta oli visiitti nuoruuden lähteelle. Kaikki pulikoivat innoissaan lähteessä ja makoilivat lämpimän vesiputouksen alla nuorentumisen toivossa.
 
Retki vaati veronsa ja meille tuli nälkä, paikallinen oppaamme vei meidät hyvään ravintolaan missä piti olla wifi-yhteys, monet meistä ei ollut pitkään aikaan internetissä ja toisille alkoi koti-ikävä vaivamaan toiset taas päivittivät facebookkia ja uutisia selaillen. Wifi-yhteys sai vaan erään seinän vieressä ikkunoiden alla, oli aikamoinen jono siinä seinän vieressä huvittava näky!. Syötyämme hyvän ruuan sitten oli mentävä takaisin kotiimme Ts Helenaan vesitaksilla. Saavuttuamme Helenaan innokkaammat menivät vielä kuutamouinnille, pian sen jälkeen nostettiin purjeet tähtitaivaan alla nokka kohti Tobaco Caysia tähdet oppainamme.
Kuun valaisemalla merellä tuuli yltyi ja aallot kävivät yhä suuremmiksi.
 
IV vahdit
                                                                                                                                                                                                                                          
                                                          29.12.2014
 
Kirjava joukko uusia purjehtijoita saapui Martiniquen Le Mariniin eilen keskipäivän aikaan. Toiset olivat viettäneet alueella jo useamman päivän, toiset vielä toipuivat jet lagista. Siitä huolimatta rusketusta ei ollut havaittavissa jokaisella aikaisemmin tulleella. Toivottavasti Karibian meri ja aurinko hoitaa ongelman pois alta.
 
Yöllä ensimmäiset rohkeat nukkuivat jo kannella, mutta äkäinen sadekuuro ajoi kaikki takaisin sisälle hikisiin hytteihin. Luontoäiti muistutti, että täällä eletään hänen ehdoillaan, vaikka kuinka leppoisaa olisikin.
Vasta tänään päästiin lähtemään merelle sillä tällä kertaa oli herra Pakastin pettänyt meidät ja ruokaa tarvitsi hankkia lisää. Lähtöä odotellessa keksimme kuitenkin harjoitella paalusolmun tekemistä ja harjoittelut kärjistyivät nopeus- ja taituruuskilpailuiksi.
 
Lähdimme Martiniquelta etelään, kohti St. Lucian saarivaltiota. Matkalla kohtasimme muun muassa lentokaloja ja pahoinvointia. Kenenkään ei tarvinnut kuitenkaan kurkkia laidan yli, mutta moni nähtiin lepäämässä sitloodassa, kuten myös allekirjoittaneet.
 
Kaiken kaikkiaan olosuhteet olivat parhaat, mitä täällä päin maailmaa voi
(ilmeisesti) saada: aurinko paistoi ja tuuli tuuli mukavasti oikeasta kulmasta. Huippuvauhti taisi olla yli kymmenen solmua! Vessanpesijöillä sen sijaan ei ollut erityisen suotuisat oltavat. Pääsimme juuri sopivasti ankkuroitumaan ennen auringonlaskua Soufrieren edustalle, niin että innokkaimmat ehtivät hypätä lämpimään mereen pulikoimaan. Odotimme joidenkin kanssa jännittyneinä sitä kuuluisaa green flashia, mutta näimme vain uskomattoman upeita sinisen, violetin ja oranssin sävyjä.
 
Erityisen tästä purjehduksesta tekee se, että 16:sta oppilaasta 10 ovat kuulevia ja kuusi kuuroja. Paikalla on myös kaksi viittomakielen tulkkia, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että laivalla kuullaan suomea ja nähdään suomalaista viittomakieltä samaan aikaan, limittäin ja sikinsokin. Nämä kuulevaiset yksilöt ovat oikein kiitettävästi oppineet tärkeimmät eleet (kuten rommi ja vodka). Kuurot ovat varmasti erittäinkin tottuneita kuulevien kanssa kommunikoimiseen, mutta monille kuulevista tämä on ensimmäinen kokemus viittomisesta. Melko nopeasti on kuitenkin totuttu siihen, että joillekin laivassa näköaisti tulee kuuloa ennen. Katsotaan ensi vuoden puolella, kuinka monta viittomaa on reissun aikana opi vahrittu!
 
I vahti



© STAF Suomen Purjelaivasäätiö | Site Engine By Megative Tmi